Kirjoitukset avainsanalla Parisuhde

Mitä rakkaus on? Tämä taitaa olla yksi elämämme suurimpia kysymyksiä. Se on kysymys, johon ei taida olla olemassa oikeaa vastausta. Moni tuntuu etsivän tuohon kysymykseen vastausta, löytämättä sitä. Se on niin abstrakti asia, että sitä on vaikea tarkasti määritellä. Se on tunne, joka peittoaa kaiken alleen.

Ajattelen, että maailmassa on olemassa erilaista rakkautta. Sama ihminen voi rakastaa monella eri tapaa, jopa samaa ihmistä. Rakkaus voi vaihdella aika- ja ikäkausien, tapahtumien sekä ympäristön mukana. Niin, rakkaus on aika hassu asia. Näin alkavan viikon kunniaksi Vierustan naiset laittoivat minulle viestiä, mitä he ovat yhdessä puhuneet rakkaudesta.

"Sanotaan, että on olemassa rakkauden eri kieliä. Rakkautta vastaanotetaan ja annetaan eri tavoin. Ihmisen käyttämä rakkauden kieli lapselleen ja ystävälleen voivat olla erilaisia. Luonteva tapa vaihtelee ja rakkautta voi antaa eri tavoin, miten taas itse sitä mieluiten vastaanottaa. Se voi olla yhteisesti vietettyä aikaa, myönteisiä sanoja, palvelusten tekemistä, fyysistä koskettamista tai lahjojen antamista/saamista.

Olemme Hymyn kanssa keskustelleet tästä aiheesta useasti ja tiedostamme erilaisuutemme. Osaamme siis arvostaa toistemme rakkauden osoituksia myös vähän vieraammilla kielillä. Itse arvostan tekoja. Mikään ei ole ihanampaa, kuin huomata Hymyn huolehtivan arjen sujuvuudesta esim. tyttöjen iltapalasta tai koulurepun pakkaamisesta. Hän rekisteröi väsymykseni aina ennen minua ja huolehtii tarvittavasta levosta. Sen sijaan Hymy vastaanottaa rakkauden mieluiten halauksina, suukkoina ja läheisyytenä. Ja minä yritän muistaa sen päivittäin.

Keväällä saimme aikaiseksi turhan päiväisen riidan väärinymmärryksestä. Olin salaa katsellut Tori-sivustolta lippuja Hyvinkään Rockfesteille, koska Hymy oli jo pitkään halunnut nähdä Avenged Sevenfoldin. Itselleni tuo bändi ei sanonut mitään, mutta tiesin sen olevan tärkeä Hymylle. Liput olivat mielestämme turhan kalliit, joten kumpikaan ei rynninyt tilaamaan niitä ”luukulta” ja ajatus koko festareille menosta jäi kevään tullen roikkumaan ilmaan. Tänä aikana minä tein kuitenkin sitä, mitä parhaiten osaan: etsiä muiden roskia ja muuttaa ne aarteiksi! Halusin pitää tämän kokonaan yllätyksenä, koska olisimme yhtä hyvin voineet jäädä lopulta ilman lippuja. Unohdin vaan kuukausien kuluessa, että vaikka itse pidän yllätyksistä, niin Hymy koki välinpitämättömyyteni festareita kohtaan loukkaavana ja ihmetteli lopulta, että miksi se ei olisi yhtä tärkeä meno kuin kaikki muutkin, mitä yhdessä teemme. Onneksi inhoamme riitelyä ja saimme selvitettyä tämän väärinkäsityksen. Harmikseni yllätystä ei siis tullut, mutta lopulta tuli yhteinen festarikokemus ja reissun paras kohta oli nähdä onnellisen avovaimoni kasvot." Anni Halen

Annin tarina sai minulla hymyn nousemaan huulilleni, sillä pystyin hyvin samaistumaan Hymyn tunteeseen. Olemme olleet aivan samassa tilanteessa mieheni kanssa ja hän joutui pettymyksekseen paljastamaan suunnittelemansa yllätyksen, koska vaimo alkoi mököttämään. Täytyy myöntää, että jälkeenpäin oma käyttäytyminen harmitti, että luulin ettei mieheni välitä minusta ja tunteistani. Voi kuinka väärässä olinkaan. Onneksi näistä voi ottaa opikseen ja seuraavalla kerralla yrittää luottaa hieman enempi.

Meillä rakkaus näkyy myös pieninä asioina arjessa. Se voi olla toiselle keitetty aamukahvi, yllätyskarkkipussi kauppareissulta taikka roskapussin vienti. Rakkaus näkyy toisen huomioimisena näissä ruuhkavuosien tuomissa kiireissä. Se on ohi menevä pusu taikka illalla saman peiton alle käpertyminen nukkumaan. Ne on ne pienet asiat, mitkä merkitsee lopulta kaikkein eniten. Ainakin meillä.

Mikä teillä on rakkautta?

Rakkauden täyteistä viikkoa toivottelee, Kati

Kommentit (1)

Maria (is) Strong

Rakkaus parisuhteessa ei ole oikeastaan enää niitä pieniäkään tekoja - ne on oikeastaan sitä romantiikkaa.Rakkaus on itselle anteeksiantaminen.Samalla tavalla kuin me annetaan omille lapsille kaikki anteeksi,niin me puolisoina ymmärretään toistemme väärinteot - ne kun ihmisluontoon valitettavasti kuuluu- ja osataan antaa ne anteeksi.Rakkaus on epävarmuuden ja vaikeidenkin aikojen sietämistä sekä hyväksymistä,että toinen ei muutu tai sitten muuttuu paljon.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Nyt kun lapset ovat rientäneet kesälaitumille, palasin itse ajatuksissani takaisin koulunpenkille. Puhuimme ystäväni kanssa parisuhteista ja pohdimme miten lapsille kerrotaan koulussa erilaisista parisuhteista sekä yhteiskunnallisista asioista. Mietimme sitä, miten eriarvoisessa asemassa meidän nuoret ovat, riippuen opettajien omista intresseistä ja onko keskustelu heille miten luontevaa. On opettajasta kiinni, miten he tarttuvat erilaisiin ajankohtaisiin asioihin sekä ilmiöihin. Toki koulujen opetussuunnitelmat määrittelevät mistä asioista on keskusteltava ja milloin, mutta opettaja itse määrittää miten syvällisesti aiheeseen lopulta paneudutaan.

Tässä kohtaa on toki hyvä huomioida, ettei se kasvatusvastuu ole yksin koululla, saati yksittäisellä opettajalla. Me vanhemmat olemme viime kädessä vastuussa siitä, että lapsilla on riittävät tietotaidot asioista. Meillä on mahdollisuus avartaa lastemme tietämystä ja auttaa heitä luomaan omia mielipiteitä ajatuksia niin yhteiskunnallisista asioista kuin yksityiselämän saralla. 

Vierustan naiset

"Alla olevan tekstin kirjoitin reilu vuosi sitten ja haluan jakaa sen päivän tunnelmat uudestaan. Kirjoituksessa muistelen myös ensikosketustani vähemmistön puolesta puhujana.

”Tämä päivä jääköön historiaan. Monet kutsuvat sitä rakkauden päiväksi, koska tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Kampanjan aikaan elin vielä itse heterona sinkkuäitinä. Silti koin empaattisena ihmisenä asian tärkeäksi ja halusin osallistua mielenilmaisuun, kansalaisaloitteen edettyä eduskunnassa lakialoitteeksi ja lopulta äänestykseen asti. Se oli huikea päivä, minkä varmasti muistan lopun elämääni. Hassua tosiaan, etten aavistanutkaan kuinka tulisin juhlistamaan sitä oman sateenkaariperheeni kanssa, tänään 1.3.2017.

Ostimme juhlan kunniaksi kaupasta herkkuja ja koko perheelle sopivaa kuohujuomaa. Tytöiltä kyselin jo aamusta, että tietävätkö mikä päivä tänään on. Eivät muistaneet, ja kun kerroin, niin heidän oli vaikea käsittää koko juttua. "Siis saatte nyt mennä naimisiin? Mut miksette saaneet jo aiemmin?" No niinpä. Kerroin illalla lisää aiheesta ja merkittävästä äänestyspäivästä. Menneestä ajasta siirryttiin sujuvasti tulevaan. Pohdimme juhlakattauksen ääressä, millaiset häät meille Hymyn kanssa tulisi. Tytöt miettivät, että kuka sitten saattaisi meidät alttarille ja saavathan he olla morsiusneitoja.

Yllätyin hieman, ettei koulussa oltu puhuttu lakimuutoksesta mitään. Yleensä siellä on hyvin keskusteleva ilmapiiri ja opettajat sanoittavat ajankohtaisia uutisia oppilaille. Koulusta ja opettajasta riippuen yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita käsitellään, siinä samassa, opetuksen lomassa. Toki moni keskustelee näistä kotonakin, mutta kaikille perheille se ei ole missään muotoa luontevaa tai edes oleellista. Jotkut lapset pidetään jopa tarkoituksella uutispimennossa ilmeisesti sen vuoksi, että he saisivat elää mahdollisimman huoletonta elämää; vailla tietoa sodista, vaaleista tai lakimuutoksista. Ei meilläkään tuoda korostaen esiin sotia, nälänhätää tai yleistä huolta maailman tilanteesta, mutta vastaamme, jos lapset kysyvät. Ja kyllä he kysyvätkin! Näin älypuhelinten aikaan uutisotsikot hyppäävät ruuduille pyytämättäkin ja pelkkä otsikko voi saada pienen pään pyörälle. On pelottavaa ajatella, että lapsi jäisi miettimään näitä itsekseen. Kevyemmät uutiset tiedotan automaattisesti, koska koen tärkeänä sen, että kasvaessaan lapset oppivat tämän yhteiskunnan toimintamalleja."

Anni Halen

Toisinaan minusta tuntuu, että minun lapseni on enemmän kartalla asioista kuin minä. Lapsen maailmasta kuitenkin heijastuu vielä mustavalkoinen ajattelu, jota minun tehtävä on sävyttää. Onneksi koulu tukee tässä asiassa hyvin paljon, eikä minun tarvitse yksin vastata lapselleni kaikista vaikeista asioista. Ja mikä parasta, ystäväpiirimme koostuu erilaisista ihmisista sekä näkemyksistä. Jos lapseni vain avaa silmät ja kuuntelee tarkasti, niin hänellä on ainutlaatuinen tilaisuus saada monipuolista tietoa ja luoda niiden perusteella oma näkemyksensä.

Puhutaanko teillä kotona erilaisista perheistä ja parisuhteista?

Ihanaa kesäloman ensimmäistä viikkoa, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Niin kuin monet pienet tytöt, myös minä kuvittelin pienenä häitäni. Puin valkoisen lakanan taikka verhon pääni ympärille hunnuksi ja astelin alttarille sanomaan tahdon. Mielessäni rakensin itselleni unelmien häät, päiväni prinsessana. Hääseremonia oli lapsuuden haaveissani se kaikkein tärkein asia. Suunnittelin pukuni, sormukset, musiikin, vieraat, kaiken. Sen piti olla täydellistä. Jokaisessa mielikuvassa astelin kirkon käytävää kohti alttaria, missä unelmat toteutuu ja alkaa uusi elämäni rouvana.

Minä en ole uskovainen. En edes enää kuulu kirkkoon. Olen kuitenkin kasvanut evankelis-luterilaisessa perheessä, olen käynyt pyhäkoulun ja riparin. Olen istunut jokaisen uskonnon tunnin peruskoulussa että lukiossa, koko uskonnon oppimäärä on käyty. Olen astellut kirkon käytävää pitkin alttarille sanomaan "tahdon". Kaikki lapseni on kastettu kirkkoon ja kuuluvat edelleen kirkkoon. Olen meidän perheen ainut kirkkoon kuulumaton. Syitä miksi olen päätynyt eroamaan kirkosta on monia. Suurin niistä on uskon puute. Yksi tärkeimmistä syistä on, että minulle on opetettu kaikkia tulee rakastaa ja kohdella tasa-arvoisena. Miten voin uskoa tai kuulua johonkin, joka ei kohtele kaikkia omiaan tasa-arvoisesti?

Jos en olisi jo naimisissa, niin en tiedä liittyisinkö häiden takia kirkkoon takaisin vai jäisikö häät tanssimatta? 

Olen ollut ns. uskovainen joskus. Se oli tapa mihin minut opetettiin. En silloin tiennyt muusta. Kun ikää alkoi tulemaan ja aloin ymmärtää asioita, aloin kyseenalaistamaan saatuja oppeja. Kirkon antamista opeista kuitenkin yksi on ollut ylitse muiden, nimittäin rakkauden ja anteeksi annon oppi. Näiden oppien ansiosta uskon avioliittoni kestäneen kaikkien vastoinkäymisten yli vahvempana kuin koskaan. Eli minun on kiittäminen kirkkoa ja uskontoa paljosta. Mutta siltikään uskonto ei ole ainakaan tällä hetkellä minua varten.

Vierustan naiset: häät

"Evankelisluterilainen kirkko ei vaan ole vielä valmis myöntämään sitä. 18.5 perjantain äänestystulos oli meille aika kova isku. Olemmehan suunnitelleet omaa hääpäiväämme perinteisen kaavan mukaisesti ja varsinkin itselleni vihkiminen kirkossa, nimenomaan papin toimesta, olisi tärkeää. Yllättävän usein motiiviamme on kyseenalaistettu, kun kuitenkin voisimme solmia avioliiton maistraatissa, niin miksi kirkkohäät sitten on meille tärkeät? Vastaan yleensä, että mitäpä se kysyjälle (ja muillekaan) kuuluu? Tuskin kovin moni heteroparikaan joutuu perustelemaan valitsemaansa vihkimismuotoa. Avaan kuitenkin tähän niitä syitä, mitkä loppujen lopuksi on aika itsestään selviä: 

-Kuulun kirkkoon, olen muutakin kuin ”tapauskovainen”, lapseni ovat kastettu tähän uskontoon, enkä ole koskaan nähnyt siviilivihkimistä vaihtoehtona omalla kohdallani. Pidän myös tunnelmasta, mikä kirkoissa on, arvostan etikettejä, joita enää harvassa paikassa nykyään on. Visuaalisena ihmisenä rakastan vanhoja rakennuksia, niiden historiaa ja yksityiskohtia, joissa näkyy yksittäisen ihmisen käden jälki. Olisi ihanaa saada meidän näköiset häät! 

Onneksi perhepappimme kertoi, ettei äänestystulos tarkoita yksiselitteistä kieltoa, mutta olisihan se upeaa, kun homopareillakin olisi automaattinen mahdollisuus saada avioliitolle se kuuluisa papin Aamen. Siis ilman turhaa jännitysmomenttia siitä, kuinka myötämielinen seurakunta sattuu olemaan vastassa." Anni Halen

Vaikka en kuulu enää kirkkoon, en osaisi omalle kohdalle kuvitellakaan muunlaisia häitä kuin kirkkohäät. Ne on ne häät, mitkä suunnittelin lapsena. Ne häät elettiin moneen kertaan ennen kuin edes astelin oikeasti sinne alttarille. Jokaisen tytön pitäisi saada ne omat unelmiensa häät, oli ne sitten kirkossa, rannalla taikka kotitalon pihalla. Kuului niihin sitten uskonto taikka ei. Mutta me tytöt vain ollaan aina haaveiltu niistä häistä, unelmoitu siitä yhdestä päivästä prinsessana. Jos en olisi jo naimisissa, niin en tiedä liittyisinkö häiden takia kirkkoon takaisin vai jäisikö häät tanssimatta? 

Millaisista häistä sinä unelmoit? Vai kuuluiko häät lainkaan suunnitelmiisi?

Kommentit (6)

NelliL

Itse en ole koskaan ajatellut meneväni naimisiin, se ei koskaan kuulunut suunnitelmiini, eivätkä myöskään lapset. Koska en ole luterilainen niin meidät vihittiin maitraatissa, ei olisi tullut mieleenkään kirkkovihkiminen vaikka mieheni onkin luterilainen ja valmistumassa papiksi. Meidän avioliitto on tosin siunattu kahden eri uskonnon edustajan toimesta myöhemmin ja kahdet juhlat vietettiin myös. Ei siis tarvitse olla kirkossa vaan siunauksen voi suorittaa vihkimisen jälkeen myös.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Joo, ei sitä tarvitsekaan kuulua kirkkoon saadakseen avioliitolle siunauksen. Ajatuksena vain, että sitä on haaveillut tietynlaisesta seremoniasta ja sitten se ei sovikaan vaikka kuuluisi kirkkoon.

Katta /Arki(paska)ruokaa

Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta. Omaan täsmälleen saman taustan sillä erotuksella, että en ole mennyt kirkossa naimisiin, enkä ole kastanut lapsiani. Kannustan heitä muodostamaan itse sen mihin uskovat ja tuo rakkaus lähimmäiseen on yksi merkittävä tekijä kaikessa. Miksi en mennyt kirkossa naimisiin, minsi lapsiani ei kastettu. Jokaiselle pitää antaa mahdollisuus mennä kirkossa naimisiin, jos se omaan maailmankatsomukseen sopii, olit sitten millainen pariskunta tahansa.

Maisa80

Itse olen mennyt naimisiin virallisesti maistraatissa, mutta meidät on siunattu Helluntaiseurakunnassa. Meillä oli n. 100 vieraan häät. Mieheni kuului silloin vielä Luterilaiseen kirkkoon, mutta itse en kuulunut. Olisimme halunneet kirkollisen vihkimisen, mutta ei löytynyt ketään pappia, joka olisi suostunut vihkimään. Minun olisi pitänyt liittyä kirkkoon, mutta en sen takia halunut. Miehenikään ei enää kuulu kirkkoon. En ole mikään juhlia tyyppi esim. synttäreiden, mutta häät halusin pitää. ❤ 17.6 meillä on 18-vuotis hääpäivä! ❤

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Anni Halen

Perjantaina 18.5.2018 YLE uutisoi, ettei evankelis-luterilainen kirkko ala vihkimään samaan sukupuolta olevia pareja. Tämä päätös oli valtava pettymys ja tunteita herättävä. Vaikka asia ei ole vielä loppuunkäsitelty, niin ei tätä päätöstä voi kuin ihmetellä. Kirkko ei ole vielä vuonna 2018 valmis tasa-arvoiseen ajatteluun. 

Tämä kirkon päätös herätti muistot kansalaisaloitteen TAHDON2013 kampanjaan, joka päättyi onnellisesti 28.11.2014 eduskunnan äänestykseen, jossa päätettiin hyväksyä tasa-arvoinen avioliittolaki äänin 105-92. Tästä päivästä ja sen mukana tuomista fiiliksistä Anni kirjoitti päiväkirjaansa ja nyt minulla on kunnia jakaa ote Annin päiväkirjasta:

"28.11.2014 

Heti junassa huomasin, että mielenilmaus oli saanut rintamerkeistä, banderolleista yms. rekvisiitasta päätellen ihmisiä liikkeelle pidemmältäkin. Osa näytti hirmu nuorilta ja muistan tajunneeni, että asenteet olivat muuttuneet aika lyhyessä ajassa jo huimasti. Omina teinivuosinani en muista olleen lähipiiristäni ketään, joka olisi ollut julkisesti homoseksuaali. Toki näitä "kännissä ja läpällä" tyttöjen välisiä pussailuja näki, mutta siinä se. Itse sain muutaman kysyvän katseen, kun ihmettelin 15-vuotiaana, omien kaverieni keskuudessa, ääneen: "Miksi se on kaunista, kun naiset suutelee, mutta miehet on ällöjä?" En vielä silloin tajunnut sisäisen bi:n vihjailevan olemassaolostaan. Luulin kaikkien heteroiden ajattelevan niin! 

Pakko muuten huomauttaa, että telkkarista myöhemmin tullut Queer as Folk (suom. Älä kerro äidille) sarja sai minut pääsemään yli turhista puistatuksista miesten välisestä rakkaudesta. Loistava sarja, etsikää käsiin ja katsokaa!

Äänestyspäivä oli marraskuisen harmaa, vettä taisi sataa jonkun verran. Muistan ne sateenkaaren väriset sateenvarjot. Värikäs ihmislauma valui Rautatieasemalta kohti Sanomataloa. Kaikki olivat iloisia ja halailivat toisiaan. Minua hieman jännitti, koska en ollut aiemmin osallistunut mihinkään vastaaviin tilaisuuksiin. Pelkäsin "Aito avioliitto" tyylisiä kannanottajia, olihan Pride-kulkueeseenkin kohdistunut joskus väkivaltaa. Onneksi sain hyvän ystävän seuraksi, sillä hänkin koki asian todella tärkeäksi, vaikka on tänäkin päivänä umpihetero. Juttelimme matkalla aiheesta ja sanoin ajatelleeni aina rakastuvani ihmiseen, en sukupuoleen. Silti keskityin pelkästään miehiin, niin baareissa kuin nettitreffi-sivustoillakin. Lähinnä ajattelin olevani niin tasa-arvoinen, että en voisi vedota väärään sukupuoleen, jos kaikki muuten kolahtaisi.

Nähdessämme Kansalaistorin väkimäärän repesimme ilosta. Tahdon-kampanja oli yhdistänyt tuhansia ihmisiä näyttämään tukensa sinä päivänä ja ainakin minä uskon, että sillä oli suuri merkitys lopulliseen äänestystulokseen. Tapahtumassa oli joitain puhujia juontajan lisäksi ja ainakin Krista Siegfrids esiintyi laulamalla Marry me-kappaleen. Tilaisuudessa oli yhteislaulua, lauloimme mm. Jari Sillanpään-Romanssin. 

Tunnelma oli koskettava ja huipentui lopulta siihen, kun juontaja seurasi äänestystulosta reaaliaikaisesti ja yritti saada äänensä kuuluviin jännityksestä pauhaavan yleisön läpi. Hetken odotus tuntui pitkältä ja ensin epäuskoiset katseet etsivät vahvistusta muiden reaktioista. Kuulimmeko oikein, menikö se läpi? MENI, se meni! Alkoi huuto onnesta. Halailua, itkuakin riitti silkasta ilosta ja helpotuksesta. Tässä maassa hallitsee pohjimmiltaan tasa-arvo. Kaikilla pareilla on sama oikeus mennä naimisiin ja adoptoida, suuntautumisesta huolimatta. 

Omakin fiilis oli mieletön, olin niin onnellinen muiden puolesta ja hymyillen ajattelin jo tulevia lastenlapsiani, joille saan kertoa menneestä ajasta, kun homoilla ei ollut samoja oikeuksia ja kuinka mummokin oli mukana tänä merkittävänä päivänä. Myöhempien arvioiden mukaan paikalla oli noin 6000 ihmistä.

Kippis!” Anni Halen

Itse muistan olleeni tuona marraskuisena perjantaina töissä. Jännäsin eduskunnan äänestyksen tuloksia ystävieni puolesta. En uskaltanut luottaa tasa-arvoiseen päätökseen. Muistan, kuinka ystäväni julkaisi tulokset facebookissa ja laittoi pusukuvan tulemaan ilmoituksen kera "me mennään naimisiin". Helpotuksen aalto pyyhkäisi, ihanaa olla väärässä! Suomi on taas askeleen lähempänä tasa-arvoa. Ehkä joku päivä myös kirkko on valmis tasa-arvoon.

Terveisin, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016