"Milloin ja millainen oli se hetki, kun tajusit olevasi homo?" On kysymys, jonka varmasti jokainen homo on joskus kuullut. On jotenkin mielenkiintoista tietää, milloin tai miten toinen on tajunnut olevansa homo. Tämä on myös kysymys, millä korostamme homouden erilaisuutta. Sillä milloin heterolta on kysytty, millaisessa tilanteessa he ovat tajunneet olevan heteroita? Eihän se ketään kiinnosta.

Ihminen pohtii usein elämänsä käännehetkiä. Minäkin. Kun itsessään oivaltaa jotain uutta ja merkittävää, se saattaa muuttaa kokonaan elämän suunnan. Se saattaa järisyttää niin omaa kuin lähiympäristön maailmaa. Tällaisia tilanteita on juuri ne hetket, jolloin tajuaa olevansa homo. Elämme edelleen sellaisessa maailmassa, jossa perusolettamuksena on kaikkien olevan heteroita. Kun sitä oivaltaa ettei ehkä olekaan hetero, on sellainen käännekohta elämässä, mikä kiinnostaa meitä muita. 

Vierustan naisten Anni lupasi kertoa meille siitä, kuinka hän tajusi olevansa biseksuaali. 

Lokerointia

"Katsoimme eilen Netflixistä elokuvan ”Alex Strangelove”. Se kertoi jenkkiläisestä nuoresta miehestä, jolla asiat olivat hienosti; koulu sujui, tyttöystävä oli mahtava, kavereitakin löytyi. Varsinainen ongelma (mikä siis pitää aina hyvästä käsikirjoituksesta löytyä) lävähtikin vasten Alexin kasvoja, kun hän ihastui uuteen tuttavuuteensa, mies myöskin. Leffassa olisi ollut kaikki ainekset täysfloppiin teemalla ”taas yksi high school tarina”. Puhtaasta mielenkiinnosta homoaiheiseen elokuvaan halusimme kuitenkin tämän katsoa.

Tarina osoittautuikin muutamaa outoutta lukuunottamatta oikein onnistuneeksi! Erityisesti mieleen jäi perhosia vatsanpohjassa aiheuttanut suutelukohtaus Alexin ja Elliotin välillä. Näkymä oli täysin kiellettyä, mutta samalla niin oikeaa. Pettäminen on aina väärin, mutta yllättävät tunteet ottavat joskus paikkansa, aikaa kyselemättä. Mietin näiden kahden miehen pohdintaa siitä, että mistä tietää onko homo vai hetero. Niin, mistä? Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta eri foorumilla.

Itse elin heterona melkein 30 ensimmäistä ikävuottani. Tai niin ainakin määrittelin itseni silloin. Luonteeltani olen aina ollut hyvin suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, joten käytin jo heteroaikoinani ilmaisua ”ihminen rakastuu ihmiseen”. En ymmärtänyt olevani bi, vaan ajattelin olevani enempikin suvaitsevainen; jos tapaan oikean tuntuisen henkilön, niin sukupuolella ei voisi silloin olla merkitystä.

Yläasteikäisenä kiinnitin huomiota telkkarin lesbokohtauksiin ja ihmettelin kavereille ääneen sitä, että miksi naisten välinen suutelu näyttää kauniilta ja miesten taas ällöttävältä (huom. en ajattele enää miehistä noin)? Kaverit katsoivat minua hieman kieroon ja jäin ensimmäistä kertaa pohtimaan sitä, että ehkä kaikki eivät ajattelekaan samalla lailla kuin minä.

Myöhemmin huomasin syttyväni helpommin naisten kuin miesten vartaloista. Näin vuosikausia seksiunia naisista, mutta koin ne lähinnä unimaailman tuotoksina ja olin tyytyväinen silloiseen suhteeseen lasteni isän kanssa. Avioliittomme päättyminen ei liittynyt mitenkään seksuaaliseen suuntautumiseeni.

Vasta muutaman sinkkuvuoden jälkeen aloin kiinnittämään huomiota näihin suvaitsevaisuuteen liittämiini ajatuksiin. Tajusin toimineeni täysin päinvastoin, mitä omat arvoni olivat. En todellakaan ollut antanut yhdellekään naiselle mahdollisuutta romanttisessa mielessä, en vaikka kuinka väitin olevani avoin. Kävin niihin aikoihin keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, uupumuksen takia, ja onneksi hän rohkaisi minua antamaan mahdollisuuden itseni löytämiseen. Se oli todennäköisesti yksi askel kohti kuntoutumistani.

Olin valmiiksi jännittänyt sitä, kuinka vaikeaa olisi löytää saman tyyppistä naista, kun se ei ollut miehissäkään helppoa. Kuitenkin ensimmäiset baarireissut ns. uusilla silmillä loivat minuun uskoa, koska tajusin todellakin esteen olleen lähinnä omassa päässäni. Homotutkani toimi yllättävän hyvin ja hyvin pian tapasinkin ensimmäisen naisihastukseni. Juttumme jäi harmittavan lyhyeksi, mutta lisäsi varmuutta jatkaa samalla tiellä.

Tältä siis tuntuu, kun saa elää sellaisena kuin oikeasti on. Seksuaalinen suuntautuminenhan voi muuttua ihmisen elämän aikana. Minun kohdalla se ei varsinaisesti muuttunut, osa siitä vaan oli kaikesta avoimuudesta huolimatta piilossa." Anni Halen

Tässä vielä Annin biisivalinta postaukseen.

Meillä tuntuu olevan luontainen tarve lokeroida itsemme johonkin ryhmään. Tämä on ajatus mikä toisinaan kauhistuttaa, mutta toisinaan luo turvaa. Kun mietin itseäni, kuulun useaan lokeroon. Kuulun mm. seuraaviin lokeroihin: äiti, vaimo, yrittäjä, bloggaaja, vammanen ja hetero. Lokeroiden avulla pystyn määrittelemään itseni sekä esittelemään tietyille ryhmille. 

Toisaalta taas nämä lokerot syrjivät. Se, mikä näistä lokeroista tulee minusta ensimmäisenä ilmi, määrittää yleensä uuden ihmissuhteen suunnan. On myös kuulijasta kiinni, miten suhtautuu annettuun tietoon. Antaako mahdollisesti omien ennakkoluulujen ottaa vallan vai olisiko muita lokeroita, joihin haluaisi tutustua?

Vierustan naiset tekstejä ilmestyy blogiini aina näin maanantaisin. Pääset lukemaan Vierustan naisten esittelyn sekä jo ilmestyneet tekstit klikkaamaalla kategorian avainsanaa "Vierustan naiset".

Terkuin, Kati

Kommentit (1)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Pisti kyllä miettimään tarkemmin myös omaa avointa suhtautumista... Kuinka avoin sitä onkaan sitten loppu viimein.
Sen verran olen asiaa miettinyt että olen pohtinut miten (ehkä) suhtautuisin jos tyttäreni toisi kotiin tyttöystävän. Toivon että oikeasti myös silloin voisin sanoa, että ”ihana tutustua! Kenenkäs tyttöjä sitä ollaan?” ja ottaa hänet mukaan perheeseen aivan kuten kenet tahansa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016