Kolme kuukautta avioliittoa takana. Kainalopierutason koomikko heittelisi tässä vaiheessa puolitosissaan ilmoille kulahtaneita vitsejä, kuinka nyt on game over ja pallo jalassa. Toinen huikkailisi takaisin elämänohjeita, kuinka muija pidetään nyrkin ja hellan välissä, ja kuinka kaljaa saa kätevästi tilattua sohvalle örähtämällä. Ratkiriemukasta. Nämä ovat yleensä niitä samoja sankareita, jotka kolmen vuoden päästä näkee eronneina tuijottelemassa tuoppiensa pohjia taajamapubeissa, räkä poskella, tippa silmäkulmassa. Siellä he sitten tosissaan ihmettelevät, että mikä mussa muka oli vikana. Öö… koko ajatusmaailma?

Taitaa olla toimivan parisuhteen merkki se, että ei oikeastaan edes huomaa menneensä naimisiin. Ainoat asiat, jotka ovat muuttaneet muotoaan elämässämme ovat ovessamme tönöttävä nimikyltti ja vaimon lompakon sisältö. Enkä nyt tarkoita vaimon lompakon sisällöllä, että hän olisi mennyt rikastuttaviin tai köyhdyttäviin naimisiin, vaan joka ikinen kortti vaihtoi nimeä. Niin ja tietysti ehdottomasti tärkeimpänä muutoksena: nykyään kirjoitan (K)Akkavallan vaimosta, en vaimokkeesta, joten vaimo joutui muuttamaan Instagram-käyttäjänimeä (@kakkavallanvaimo). Melkoisia mullistuksia.

Emmepä tosin mullistuksia hakeneetkaan. Välillä tuntuu, että parit menevät naimisiin korjatakseen tai (hyväuskoisesti) parantaakseen asioita parisuhteessaan. Vähän naiivisti ajatellaan, että nyt tuo meidänkin Jari alkaa tsemppaamaan, kun parisuhteella on laillinen (tai uskonnollinen) valtuutus. Niin kuin asiat yhtäkkiä sillä suoristuisivat. Sillä samalla sekunnilla, kun pappi sanoo aamen tai siviilivihkijä huutaa eläköön, väkivaltainen avomies muuttuu silitteleväksi aviomieheksi, nalkuttava tyttöystävä lepertelijäksi ja tappelut seksiksi. Vaan kun niiden asioiden pitäisi ainakin minun mielestäni olla kunnossa jo ennen avioliittoa. Jos joku minua täällä kotona mäiskisi päivät pitkät turpaan, niin enpä uskoisi, että yksi käynti kirkossa paljoakaan arkea muuttaisi. En usko, että lähtisin edes kokeilemaan. Lähtisin todennäköisimmin lipettiin.

Sellaisen elämänohjeen voisin heitellä ilmoille näin kolmen kuukauden avio-onnen jälkeen, että löytäkää ensin se elämänne rakkaus ja menkää sitten vasta naimisiin. Ei niin päin, että löydätte jonkun ja oletatte hänen muuttuvan häiden jälkeen elämänne rakkaudeksi. Tuoreena aviomiehenä voin kertoa, että oikeastaan mikään ei muutu. Meidän tapauksessamme onneksi ei.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018