Tämänkertaisen tekstin piti olla onnellinen vuodatus odotuksesta. Olin jopa kirjoittanut valmiiksi vähän jo tuntoja jatkoa ajatellen. Sellaista hassunhauskaa avautumista, kuinka tarvitsemmekin jatkossa katraallemme vähintään minibussin ja kartanon. Heh heh heh.

Sitä kun uskoo 12 viikkoa tulevansa uudelleen isäksi ja sitten ultrassa tulee vastaan musta näyttö, niin kyllähän se vetää aika epäuskoiseksi. Ei tule heti mieleen mitään epäreilumpaa ja järjenvastaisempaa kuin uutinen keskenmenosta. Ei helpota yhtään, että ultraava täti sanoo, että näin käy kohtuullisen usein ja tilastoista ilmenee, että noin 10 000 kertaa vuodessa Suomessa. Ei yhtään.

Ei selity järjellä kaikkien käänteiden kierous elämässä.

Tuli ehdittyä hihkumaan jo ystävät, työkaverit ja sukulaiset läpi onneaan. Sekin tekee asiasta vielä vähän ankeamman. Se ilo, jonka sai tartutettua jo muihinkin, täytyy nyt repiä pois. 

On äärimmäisen sykähdyttävää huomata, että tapaus koskettaa. Tuleekin sellainen olo, että olisiko sittenkin pitänyt pitää turpansa kiinni ja säästää edes muut tältä turhuudelta. Ystävien ja läheisten myötäeläminen on kuitenkin ollut suuri voimavara mustuuden keskellä ja siitä iso kiitos.

Vielä vähän irvokkaampaa hommasta tekee se, että joudumme viikon verran odottelemaan, että tyhjä kohtu tyhjennetään. Kuin viimeisenä niittinä tyhjennys toimitetaan äitienpäivän aatonaattona.

Ei selity järjellä kaikkien käänteiden kierous elämässä.

Kommentit (8)

Pappa
1/8 | 

Jokke ja Sussu järjettömän iso halaus täältä ja voimaa tulevaan. Mennään eteenpäin ja tulevaisuudessa uutta yritystä.

Mari N
2/8 | 

Tuhannesti voimia. Nämä asiat ei ole koskaan reiluja, eikä mitenkään helppo kohdata. Olen seurannut lähipiirissä lapsettomuutta läheltä, enkä haluaisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään. Sitä yrittää vaan järkeillä, että luonto toimii niin kuin sen kuuluu. Mutta eihän se tuossa kohtaa lohduta. Toivottavasti pääsette (ja pystytte) pian yrittämään uudelleen ja onni olisi sitten myötä. Paljon tsemppiä!

Vierailija
3/8 | 

Osanottoni suruunne. Joka kerta se järkyttää ja vihastuttaa, vaikka itsekin kuuden keskenmenon jälkeen luulee tottuneensa. Antakaa surun tulla, puhukaa tai olkaa puhumatta. Ajan kanssa helpottaa edes vähän <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018