Lähdenkin nyt vähän eri kantilta tämän vuoden isänpäiväonnitteluralliin mukaan. Haluaisin nimittäin kovasti näin isänpäivän alla muistutella isiä isyydestä ja vähän haastaa pohtimaan sitä omaa isyyttään. Mitä konkreettista olet tehnyt ansaitaksesi sunnuntaiaamuna aamiaisen sänkyyn ja ne ihanat itsetehdyt kortit ja lahjat? 

Isä-titteli on nykyisellään vähän liian helpolla saatavissa. Käytännössä hedelmöityksen ja noin yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen miesihminen voi tituleerata itseään loppuelämänsä ajan isäksi. Odotteluakaan ei tarvitse itse kummemmin suorittaa.

Tuppaa välillä unohtumaan osalta porukasta, että isyys on niin paljon muutakin kuin olla mies, joka on siittänyt itselleen jälkeläisen. Isät päästetään vähän liian helpolla. Kaikki nojaa aina loppukädessä äitiin ja siihen on tultava loppu!

Osallistuva isä on suht uusi juttu. Luemme nyt edeltävän sukupolven elämäkerroista, kuinka spedet, junnut ja olat eivät päästäneet vaimojaan palkkatöihin, vaan heille vaimon paikka oli kotona ja miehet rilluttelivat pitkin kyliä. Se on jotain entistä maailmaa, jossa äiti hoiti kodin, lapset ja kotityöt. Koti, kodinhoito ja lastenhoito ovat nykyään osa isyyttä, halusitte te sitä tai ette.

Nyky-yhteiskunnassa on helppo valahtaa veltoksi isäksi ja luulla olevansa kovakin tekijä. Toimivana esimerkkinä käy uutisointi, kun alkuvuodesta tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä tuli isä ja aiheesta otsikoitiin viikko isyyden jälkeen ”Niinistö paljastaa päässeensä jo vaihtamaan vaippoja”. Pari päivää myöhemmin uutisoitiin tämän hetken valovoimaisimmasta suomalaistähdistä, Lauri Markkasesta, josta myös tuli isä, samaan tyyliin ”Markkasen vauva-arki alkoi: vaihtoi jo vaippoja”.

Särähtääkö tyyli muiden korvaan? Otsikointi aiheuttaa lähinnä sellaista myötähäpeistä hykertelyä kaksosisässä. Tuon ikäinen kun päästelee vuorokaudessa (ei siis päivässä, isyys on ympärivuorokautista hommaa) sen noin 8 vaippaa, niin vaipanvaihto on sitä ihan peruskauraa ja välttämätöntä hoitaa, jotta se lapsi selviää. Ärsyttää näiden tuoreiden isukkien saama glooria noin veltosta suorituksesta. Tuonkaltaiset otsikot luovat täysin vääristyneen kuvan isän velvollisuuksista.

Tiedän, että siellä ruutujen takana murahdellaan nyt, että tuo sanoo, etten osaa tehdä mitään! tai tuo sanoo, ettei se tarvii apua.

Tuo on väärässä tai valehtelee. Usko pois, tuo avautuu äitikavereilleen, kuinka et osallistu kuin käskettäessä, jos silloinkaan. Olet äitipiireissä saamaton tapaus.

Tiedän, tässä kohtaa naiset ovat vähän vaikeahkoselkoisia. Mutta kyllähän te sen totuuden takaraivossanne tiedätte. Tiedätte, kuinka vaivalloista on suorittaa mitään kotiin liittyvää. Miettikää joutuvanne suorittamaan kaikki. Mitä pidemmälle tuon antaa mennä itsepetoksessaan, sitä vaarallisempaa se on perhe-elämälle. Äiti ei pärjää aina ilman isää. Äidin ei tarvitse aina pärjätä ilman isää. Ja ihan tosissaan: äidin ei pitäisi edes joutua miettimään pärjäävänsä ilman isää. Äiti-ihmisiin on sisäänajettuna ajatusmaailma, jossa kaikki on heidän vastuullaan. Voisimme pikku hiljaa alkaa näyttämään heille, että näin ei ole.

Ymmärrän toki, että tässä aiheessa on helppo nostaa kädet ylös ja todeta toisen puoliskon olevan ”oikeassa” (kerrankin, khihihihi). Pääsee elämässään ihan pikkaisen helpommalla, kun ei osallistu mihinkään. On olevinaan osaamatta ja ymmärtämättä. Lopulta tuo polttaa itsensä loppuun hoitaessaan kaiken. Olet kuin perheen ylimääräinen lapsi, jolle ei enää jaksa jankata päivänselviä asioita. Kertokaa minulle, miten voi olla, että aikuiselle miehelle täytyy selittää, että astianpesukoneen täyttö on normaalia elämää? Ja miten joku voi olla ymmärtämättä, että jokaöinen valvominen ei ole kenellekään terveellistä, vaikka tuo kuinka inttäisi, että asia on ok?

- Mutta kun mä teen töitä ja elätän perheeni!

Come on! Kuinka monta tuntia vuorokaudesta? Ennemminkin näen töissä viettämäni ajan välttämättömänä pakkona, jonka joudun olemaan pois perhe-elämästä, en perhe-elämää edistävänä tekona.

Tiskikoneentäyttö ei tietääkseni ole koskaan tappanut ketään. On se tylsää joo, muttei hengenvaarallista. Päinvastoin se automaattinen vastuunjakaminen auttaa tuota jaksamaan hirvittävän paljon paremmin. Usko pois, tuo arvostaa sinua aivan eri tavalla, kun osallistut. Asetut osallistumisellasi vertaisen tasolle.

Koen itse sen jotenkin halpamaisena isyytenä, että julistaa hirveästi olevansa isä, vaikka tekemisen taso (lue: tekemättömyys) on jotain ihan muuta kuin isyyttä.

Arvon isukki, mieti hetki, oletko juhlimisen arvoinen isä. Nämä ovat ihan yksinkertaisia juttuja. Älä ole saamaton. Tartu toimeen. Ota oma paikkasi perheesi elämässä. Ole osallistuva isä. Ole mies! Ole Isä isolla i:llä!

Hyvää isänpäivää sen ansaitseville!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kiitos. Olet asian ytimessä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisen isän pitäisi olla hetki koti-isänä äidin käydessä töissä jotta oikeasti ymmärtäisi mitä se on lapsen/lapsien kans kotona ollessa. Ymmärtäisi kumppaniaan paremmin, sitä minkä verran koti vaatii töitä lapsen ohessa ja mikä parasta, suhde lapseenkin voisi olla entistä syvempi ja rakkaampi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018