En häpeä itseäni. Itse asiassa olen ihan pienestä pitäen tiennyt tulevani tällaiseksi kuin olen. Tunnetta on vaikea selittää. Tiedän vain, että minulle on aivan sama, mitä muut minusta ajattelevat. Pelkät muiden mielipiteet eivät voi muuttaa sitä minkälainen olen.

Vanhempani ovat tainneet sisimmässään tietää aina. Tiedä vaikka olisivat vähän jopa toivoneetkin. Sain heiltä kasvatuksen, jonka vuoksi uskaltauduin olemaan sellainen kuin olen. Aika vapautuneesti ilmoitin asiasta kavereillenikin. Onneksi heistä kukaan ei ollut moksiskaan. He hyväksyivät asian heti, vaikka käsittääkseni olen kaveriporukkani ainoa.

En uskaltanut kertoa edeltävässä työssäni haluistani ollenkaan, koska pelkäsin leimautuvani. Tuolloinen työnantajani ei ollut kovinkaan avarakatseinen aiheeseen liittyen. Mielummin irtisanouduin ja jäin kotiin kuin aloin keskustelemaan aiheesta. Se vapautti. Huomasin ratkaisuni olleen elämäni kannalta käänteentekevä.

Sen verran olen noista päivistä karaistunut, että seuraavan kerran työhaastatteluun päästyäni otin asian välittömästi esille. Itse asiassa kirjoitin siitä työhakemuksiinikin ja kieltämättä sellainen kuva ajoittain tuli, että työ meni sivuun vain ja ainoastaan avoimen tunnustukseni takia. Asiastahan ei ole pakko kertoa mitään työhaastattelussa, mutta itselleni oli tärkeää päästä työpaikkaan, jossa se ei ollut ongelma.

Yhteiskunta ei oikeastaan tue kaltaisiani. Valtaapitävä ajatus on, että olemme jotenkin vajavaisia. Aina, kun asiamme otetaan esille, alkaa huutelu, että ajatus on luonnoton. Vedotaan historiaan, että eihän tällaista ole ikinä isossa mittakaavassa tarvinnut sallia. Vanhat asenteet ovat juurtuneet syvälle.

Vasta viime aikoina asioihimme on alettu ottaa kantaa. Asemaamme on alettu ajaa ja lainsäädännössä otetaan huomioon myös meidän tarpeemme. On tiedostettu, että kaltaisistamme ei todellakaan ole yhteiskunnalle haittaa, pikemminkin päinvastoin.

Ilmapiiri on kevenemään päin, mutta ennakkoluuloisia löytyy yhä rutkasti. "Tosimiehet" haukkuvat ämmäksi ja käskevät pistämään mekon päälle. Kyräilen silloin tällöin tietyissä puistoissa ja toivoisin törmääväni kaltaisiini. Kyllähän minä toki ihmisten ilmoilla heti oman sorttiseni tunnistan, mutta eipä sitä hirveästi tule keskellä katua jäätyä rupattelemaan saati mentyä yhdessä esimerkiksi johonkin kahvilaan. Kaksi miestä keräisi varmasti kiinnostuneita ja kummastuneita katseita. Ai kamala, jos meitä olisi isompi porukka, huh. Eipö liiaksi asti tosin turuilla ja toreilla vieläkään näy. Mieluummin vetäydymme omiin nurkkiimme. Sitä myöten tuleekin sitten luonnollisesti lyöttäydyttyä enemmän naisporukoihin ulkosalla.

Ennen kaikkea kyse on tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja rakkaudesta. En käsitä, miten minun rakkauteni jotain toista ihmistä kohtaan on joltain muulta mitään pois. Se on täysin oma asiani ja haluan itse päättää siitä, miten sen rakkaimmilleni osoitan.

Kaikista eniten epäileviä suosittelisin edes kerran kokeilemaan. Sitähän voi parhaimmassa tapauksessa jopa huomata tykkäävänsä ja tajuta sen olevan täysin normaalia.

Haluan olla oma itseni sellaisena kuin olen. 

Olen

ylpeä, 

osallistuva 

koti-isä. 

Kannatan täysin rinnoin tasa-arvoisempaa perhepolitiikkaa ja perhevapaauudistusta.


Mikäli sait kenties jonkun muun assosiaation tarinastani, ymmärrät, miksi Pride.


On melkein uhriutumisen maailmanennätys verrata koti-isyyden tasa-arvottomuutta seksuaalivähemmistöjen kokemaan tuskaan. Olen isänä siitä onnellisessa asemassa, että minua ei ole koskaan pidetty mielisairaana tai rikollisena ja minulla on varsin kattavat ihmisoikeudet. Minun ei ole koskaan tarvinnut pelätä, tuntea häpeää tai vainoa isyyteni takia. Toivoisinpa eläväni joskus maailmassa, jossa jokainen voisi tuntea itsensä yhdenvertaiseksi.

Välitetään, rakastetaan, suvaitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018