Ai että. Perheeseemme on kuluvien kuukausien aikana pesiytynyt hieman ennakkoon (sekä pyytämättä ja yllättäen) kolmivuotistuplauhmaikä. Sanahirviö tuntuu vähintään yhtä pahalta, miltä kuulostaa. Kyseessä on uhman kolmas aalto perheessämme. Jos uhmat todella tulevat aaltoina, niin tuplauhmat ovat hyökyaaltoja. Sitä yrittää parhaansa mukaan surffailla mukana, kunnes huomaa olevansa kuin pahaisessakin uhmatsunamissa.

Ensimmäisessä vaiheessa siellä noin vuoden kieppeillä kaksoset kokeilivat vastahakoisesti kaikkea kiellettyä. Ojennuksesta seurasi välitön itkuraivari, mutta tyhmäily loppui. Mitä nyt sormet yritettiin tunkea joka toinen minuutti pistorasiaan.

Toisessa vaiheessa itkuraivareiden sekaan ujuttautui totaalitottelemattomuus. Eli tekemistä jatkettiin, vaikka asiasta oli jo sanottu. Jokainen jokainen asia asia piti piti toistaa toistaa useasti useasti.

Välistä tuntuu, että olisi helpompi antaa ohjeita lampaalle norjaksi kuin omalle lapselleen suomeksi.

Tässä uusimmassa vaiheessa itkuraivarit (joiden taso on koventunut) ja tottelemattomuuden kruunaa naamailu ja päsmäröinti. Eli kun pää lyödään seinään, se lyödään toisen kerran seinään itkuhuudon säestämänä ihan muuten vaan ja siihen vielä päälle raivotaan ankarasti ohjeistajalle. Ohjeistajalle, joka on tähän mennessä sanonut samasta asiasta lähes kolme vuotta päivittäin.

Siinä on jotain hyperturhauttavaa, kun juuri varoitettu lapsi itkee pää punaisena, tekee tyhmyyden vielä ainakin vähintään toisen kerran ja sitten päälle huutelee tyhmyyksiä siitä, kuinka ei jaksa kuunnella varoituksiani. Välistä tuntuu, että olisi helpompi antaa ohjeita lampaalle norjaksi kuin omalle lapselleen suomeksi.

On helpottavaa tietää, että uhma vierailee myös muissa perheissä. Siis että tämä on ihan normaalia. Aiheesta kertoo mm. Koti-iskä88:n kuukausittaiset uhmahetket. Myös Isäkuukaudet-bloggari kertoi vastikään selvinneensä uhmasta. Taputan kaveria olalle, heitän fistpumpin ja muistutan, että kyseessä oli vain vaihe. Vaihe, jonka seuraava vaihe on aina vain monitasoisemmin verenpainettanostattava. Jos tätä menoa jatketaan ja touhu tiukentuu vuosi vuodelta, ei mene kuin muutama hetki ja pyytelen mellakkapoliiseja apuun olohuoneeseemme uhmakkaan kaksosrintaman pysäyttämiseksi.

Uhma-aikoina perheessämme painottuu entistä enemmän se, että meitä on kaksi vanhempaa raapimassa päitään sekä tukemassa toisiaan ja raivoavia vaahtosammuttimia. On myös äärimmäisen tärkeää, että raivoamisen katselusta ja kuuntelusta saa välillä taukoja. Vuorotelkaa, hommatkaa vastamelukuulokkeet ja harrastakaa kaikkea, joka saa ajatuksen karkaamaan rääkymisestä edes hetkeksi muualle. Uhmaa kun ei pysty sammuttamaan. Se tulee, se täytyy ottaa vastaan, se täytyy kestää ja lopulta se rauhoittuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018