Sitä luulee hömpötykseksi, kunnes tajuaa sen salakavalasti hiipineen omaan mieleensä. Huomaa miettivänsä rättiväsyneenä räntäsaiteisena aamuna bussipysäkillä lapsen huutaessa vieressä kakat housuissa, että "mites noin niin kuin omasta mielestä on tähän asti mennyt?". Etkä ole edes aivan varma, että kummalla teistä ne kakatkaan ylipäätään on housussa. Kun tilanne tuntuu toistuvan rutiininomaisesti kuukauden ajan joka arkiaamu, mielessäsi alkaa muhia tarve miettiä valintoja, jotka ovat ajaneet sinut tähän suht harmaanruskeaan tilanteeseen.

Olen jotenkin itse pyrkinyt tutkailemaan tätä kammottavaa kriisitilannetta objektiivisesti ja minusta tuntuu kuin spontaani nuoruus tappelisi käytännöllisen aikuisuuden kanssa. Nuorempi ja villimpi aivopuoliskoni muuttaa kaiken rutiininomaisen tylsäksi ja kaiken saavutetun turhaksi. Se myös ajaa omaa etuaan vähättelemällä kaikkea vähänkin kivaa ja nostamalla kaiken harmaan jalustalle. Aikuisempi puolisko on paljon rationaalisempi ja hillitympi.

Aivopuoliskoni keskustelevat jotensakin näin:
- Olen korkeakoulutettu.
- Kävit koulut, mutta et ole koulutusta vastaavassa työssä.
- Olemme saaneet kaksi ihanaa lasta.
- Teit lapset, jotka vain koko ajan riehuvat ja ovat tiellä, kun yrität elää omaa elämääsi.
Löysin lopulta täydellisesti elämäntilanteeseemme sopivaa työtä.
- Älä viitti, et saa ees kunnon palkkaa.
On katto pään päällä, kivalla paikalla ja lähellä luontoa sekä palveluita.
- Asut vuokralla ja kaikki kaverisi omistavat jo vähintään yhden iiison talon.
Tosin aika vähän sitä on tullut matkusteltua.
- Tallinnaa ja Tukholmaa ei lasketa ulkomaiksi, joten olet matkustanut ulkomailla käytännössä yhteensä kolme kertaa kolmessa vuosikymmenessä. Tuttusi tekevät sen verran reissuja keskimäärin vuodessa. Kotiluumu!
- Ei oo yhtään omaa aikaa!
- Bloggaan, luen ja käyn neljä kertaa viikossa salilla, koitapas aikuistua.

On hetkiä, jolloin se aikuisempi puoli jostain syystä herpaantuu, villimpi pääsee ohjaksiin ja silloin mennään:

Aamulla tajuan, etten osaa soittaa yhtäkään soitinta. "Nokkahuilu ja Ostakaa makkaraa" -taustalla päätän opetella soittamaan rumpuja ja perustaa bändin! Nettikirpparilta bongaan vanhan basso-virveli -kyhäelmän puoli-ilmaiseksi. Jään miettimään musiikkigenreä ja joku (onneksi) ehtii rumpujonoon ensimmäiseksi.

Kesken aamupäivän iskee hillitön halu kiertää maapallon ympäri heti ja mielummin vaikka pariin otteeseen. Ruokatunnilla huomaan kiusaavani itseäni googlettamalla "matka maailman ympäri" ja katselen kuvia universumin henkeäsalpaavimmista luksuslomakohteista samalla, kun laitan makaronilaatikon mikroon ja seuraan sadepisaroiden matkaa ikkunaruudussa. 

Iltapäiväkahvipöydässä päätän yhtäkkiä lehtiartikkelin perusteella lähteä Torremolinokseen töihin! Kolme kertaa pienempi palkka, huono perusturva ja täysin vieras kieli eivät haittaa, nyt mennään!

Illan ruuhkabussissa pikkuinen jammajamma-Oskari pölähtää havajipaidassa vasemmalle olalle ja kuiskailee, että "tiätsä, paina stop-nappulaa seuraavan baarin kohdalla, nyt me lähetään kaatamaan huolella kolmeksi viikoksi".

Iltahärdellin keskellä päätän rakentaa itselleni kunnon miesluolan alakertaamme. Sängynkokoinen televisio, pleikkari, ei vain viinakaappi, vaan viinaseinä, iso ja ruma pallihieltä haiseva sohva, miljardin euron äänentoisto, Jari Litmasen ja Teemu Selänteen nimmarit heijastettuna seinälle. Lisäksi vartin välein automaatti suihkuttaa testosteronin ja löpön tuoksua tilaan. Sillä ei ole väliä, että asumme rivitalossa maantasalla yhdessä kerroksessa, mancave on saatava!

On mielenkiintoista seurata sitä oman pään kamppailua ruuhkavuosien keskellä. Vaivalla rakennettu arkikehikko ei kelpaa sille villimmälle ja vapaammalle aivopuoliskolle oikein ollenkaan. Sillä on kaiken aikaa vimma päästä pois siitä rutiininomaisesta oravanpyörästä. Jännintä tässä on se, että se hillitön vapaus on tullut koettua. Se oli esimerkiksi sitä, että työnsin osa-aikaisena markettikärryjä. Ajoittain niinä räntäsateisina lauantai-iltoina, joina kiskoin kivireen painoista lastia rilleistä sisätossuihin asti loskassa, vannoin mielummin vaikka seisovani tikun nokassa, kunhan pääsisin "normaalitöihin" toimistotyöajoin. Niin vain toinen aivopuolisko on unohtanut nekin ajat.

Perusarki on oikeasti kivaa ja siitä kannattaa pitää kiinni! On kuitenkin hyvä, että on olemassa vähän villimpikin puolisko. Se pitää unelmat ja mielen vireänä. Toivottavasti tämä kolmenkympin kriisi ei mene ohi kuin vasta viidenkympin villityksen aikaan, jolloin hulluttelut aletaan muuttamaan todeksi. 

Instagram: @kakkavalta

Facebook: @kakkavalta

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018