Lapsemme kotiuttivat ensimmäisen päiväkotiviikkonsa kunniaksi jonkun sortin aloittelijaflunssan. Koska vaimo lähti loppiaisen jälkeen kuluttamaan läsnäolopakollista koulunpenkkiä, käytin ensimmäistä kertaa elämässäni työnantajan tarjoamaa mahdollisuutta tehdä etätöitä hoitaakseni kaksikkomme kuntoon.

Jostain ihmeen syystä sitä on jossain romanttisissa kuvitelmissaan maalaillut kipeiden lasten kotihoitamisen etätöiden ohella jotenkin leppoisaksi. Noissa kuvitelmissa kannan kuumeisen kaksikkomme aamulla sohvalle, laitan päättymättömän animaatioleffan pyörimään televisiosta, keitän pannullisen kahvia itselleni, asetun nojatuoliin ja teen katkotta 8 tuntia töitä. Mitä nyt välillä kannan sohvalle laihaa kanalientä, jaffaa ja karamellejä, mikäli enkelin lailla sirkuttavat kaksosemme niitä hentoisilla flunssaäänillään pyytävät. Flunssa on ohi päivässä ja palaan sulavasti töihin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Paskanmarjat.

Todennäköisesti kuvitelmani juontaa juurensa logististen huolten (tarha- ja bussimatkat suuntaansa) jäämiseen pois kuviosta. Oletin ilmeisesti päivässäni olevan muutama tunti lisäaikaa kaikelle. Lisätunnit ovat toki totta, mutta joka ikinen minuutti menee hoitamisen ja töiden yhdistämiseen.  Lisäksi sohvalla majaileva "enkelkuoro" onkin kuin pari virittämätöntä viulua ja hoivastani huolimatta vaikerruksen määrä on rajaton. Toisilla se sytyttää hoivavietin, toisilla ohimosykkeen. Viimeistään kolmantena päivänä kuuluin jo viimeisempään ryhmään.

Vingahtelu johtuu alinomaisesta tarpeesta jollekin ja kyllähän minä ymmärrän, että olo on kökkö, kun yskit keuhkoja pihalle, nenästä tuntuu valuvan koko harmaa-aines ja kuume huitelee saunalämpötiloissa. Yritän toki kaikkeni parantaa kaksikon oloa, mutta vinkuraja meni minullakin siinä kohtaa, kun toisen tytön mehujää oli kuulemma "liian tylsä".

Se on joku kiero luonnonlaki, että kun sähköposti, puhelu tai vaikkapa PowerPoint -esityksen luonnostelu on kriittisessä vaiheessa, alkaa yleensä tapahtua.

Kaksi kolmevuotiasta flunssapotilasta on kuin kaksi paketissa odottelevaa epästabiilia ilotulitusrakettia valmiina pamahtamaan. Sytykkeenä toimii lääke ja esim. Burana toimii kuin energiajuoma teini-ikäiselle. Buranapärinä laittaa flunssavirsuun vauhtia ja kaikki se energia, joka on jäänyt käyttämättä päivän aikana, puretaan heti. Puoleksi tunniksi sohvapotilaasta kuoriutuu kymmenottelija, joka suorittaa kaikki lajit kerralla, vain vaipuakseen taas loppupäiväksi vaikerruksen alhoon.

Alinomaisesta lääkintävalppaudestani huolimatta etätyöskentely kyllä onnistuu, mutta kaikki aivotyötä vaativa keskeytyy useita kertoja päivässä. Se on joku kiero luonnonlaki, että kun sähköposti, puhelu tai vaikkapa PowerPoint -esityksen luonnostelu on kriittisessä vaiheessa, alkaa yleensä tapahtua.

Siinä vaiheessa, kun kynä vaihtuu kesken työpäivän kuumemittariksi, on parempi pitää pienoinen kaffepaussi.

Yskiminen ja aivastelu tapahtuvat pyynnöistä huolimatta kohti hoitajan pläsiä. Mainioin seuraus hoivaamisesta onkin, että lopulta saat taudin itse. Se onkin ihana palkinto siitä, että viikon teet niin sanotusti tuplavuoroa. En tiedä, mitä poppamiespöperöä ja -nappulaa olisi saanut koko viikon vedellä, ettei muka sairastuisi. Yleensä tämä oman taudin alku ajoittuu sopivasti samalle päivälle sen kuuluisan kuumeettoman päivän kanssa. Eli kun kipuilevan kaksikon energiataso ja kunto ovat tapissa viikon hapuilun jälkeen, sinun tekisi mieli maata pimeässä sängynpohjalla.

Työviikon ollessa takana työt on onnistuneesti tehty ja tyttäret jotenkuten terveidenkirjoissa. Voinen duhaidella dedällädi danoa olebani boidon buolella. Kunhan vain ensi viikon ohjelma olisi vähän vähemmän räkävoittoinen ja arki normalisoituisi. Huh!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018