Mitä minä teen, mitä minä teen, lapseni ovat päiväkodissa!? Viime päivien uutisointi ja varsinkin yksityisten päivähoitopaikkojen demonisointi tuntuu tällaisesta aloittelevasta päiväkotikoluajasta jokseenkin hämmentävältä.

On mielestäni tietysti äärimäisen tärkeää, että lapsilla on turvallinen ympäristö touhuta päivät, mutta meneekö yhdessäkin otsikossa vilkkunut ”päivät kuluivat yrittäen saada lapset vain säilymään hengissä” -lausahdus pikkaisen liian överiksi? Kuvitelkaa, jos joku sattuisi lukemaan näitä juttuja tosissaan. Aika moni varmasti lukeekin. Itse ymmärtäisin kuolemanpelon, jos kyseessä olisi alligaattorifarmilla tai käsikranaattitehtaalla pidettävä päiväkoti. Suomessa niitä on kuitenkin kohtalaisen vähän.

Tämä varsin selvästi yhtä tiettyä päiväkotiketjua vastaan noussut uutisointi on saanut jo melko farssimaisiakin piirteitä. Juttuihin on kerätty ympäri Suomea nimettömiä ex-hoitajia, ex-johtajia ja hätääntyneitä vanhempia, jotka paasaavat kaiken olevan pielessä. Sieltä täältä kerätään yksittäisiä lauseita ties keneltä, mitkä kontekstistaan irrotettuina saadaan vaikuttamaan äärimmäisen vakavilta aiheilta.

Jokainen vanhempi tietää, että kenkä on joskus mennyt väärään jalkaan. Jokainen vanhempi tietää, että kun tarpeeksi on vauhtia ja hulinaa, ei tarvitse ottaa kuin yksi harha-askel ja liukumäestä tullaan alas naama edellä. Sellaisia refleksejä ei ole edes Raskin Tuukalla, että saisi seivattua jokaisen tippuvan mukulan. Se on elämää. Muistan omasta tarha-ajastani kaverin, joka hulivilinä velikultana juoksi sen verran vauhdikkaasti ympäri salia, että loppujen lopuksi kaatui. Hänellä sattui kaatuessaan olemaan kieli hampaiden välissä ja noh, ei ollut monestakaan millistä kiinni, että puhuisimme kielettömästä kaverista. Hän lähti tikattavaksi ja palasi päiväkotiin vain joutuakseen uudelleen tikattavaksi, koska oli hosunut tikit jo uudestaan suustaan ennen päivän päättymistä. Eikä muuten ollut hoitajien vika.

Mikäli itse pelkäisin lasteni turvallisuuden puolesta, siinä ei paljoakaan työpaikat painaisi.

Artikkeleissa monessa yksityiseen päiväkotiin liittyvässä negatiivisessa palautteessa luki, että eniten ahdistaa, kun "ei voi olla varma, mitä päivän aikana tapahtuu". Nyt on pakko huomauttaa, että mikäli et ole liimannut silkohapsesi otsaan kameraa, et voi tietää missään hoitopaikassa, miten lapsellasi menee. Oli hän sitten yksityisessä, kunnallisessa tai vaikka kummallisessa päivähoidossa.

Lisäksi on häkellyttävää lukea vanhemmasta, joka ei voi ollenkaan luottaa lastensa päivähoitajien ammattitaitoon, mutta silti vuoden verran vie lapsiaan samaan paikkaan hoidettavaksi. Mikäli itse pelkäisin lasteni turvallisuuden puolesta, siinä ei paljoakaan työpaikat painaisi. Jäisin saman tien kotihoitajaksi, jos tilanne sitä vaatisi. Oma pokkani ei kestäisi vuoden epätietoisuutta.

On tärkeää, että päivähoitoasiat otetaan vakavasti, mutta hieman ehkä vähemmän vouhottava tyyli olisi järkevämpi tapa lähestyä aihetta. Päiväkodeissamme niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella työskentelee tällä hetkellä yhteensä kymmeniätuhansia lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia. Uskoisin ainakin enemmistön yrittävän joka ikinen työpäivä tehdä parhaansa lastemme hyvinvoinnin eteen. Olisiko siis järkevämpi tapa puuttua aiheeseen mielummin tukemalla heitä vaikkapa vaatimalla heille järkevämpiä palkkoja kuin tökkimällä jokaista inhimillistä virheentynkää kuin jotain suurtakin skandaalia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram