Pyörähdimme päivä Tukholmassa -risteilyllä ja tarkoitukseni oli kirjoittaa lastemme ihkaensimmäisestä ulkomaanmatkasta. Olen lukenut enemmän tai vähemmän ylistäviä blogimatkakertomuksia risteilyistä lasten kanssa ja omakin tarkoitukseni oli hypettää, kuinka lastemme antibiootit pysyivät hyttimme ikkunalla tarvittavan viileinä koko matkan ja kuinka näppärää olikaan saada panttia vastaan lainattua lastenrattaat laivalta mukaan maihin. Vaan toisin kävi.

Tykkään harvemmin avautua alkoholista. Teekkaritaustalla aine on tullut aikoinaan erittäinkin tutuksi, joten olen melko jäävi osoittamaan sormella ketään tässä(kään) asiassa. Risteilyllä iloliemellä läträily kuitenkin aika vahvasti korostuu ja niskavillani nousivat pystyyn tiskistä toiseen. En missään nimessä halua kieltää tissuttelua lasten seurassa, ihan niin tekopyhä en ole. Mutta joku roti voisi tässäkin hommassa olla, kun kyse on kaikenikäisille suunnatusta vapaa-ajanviettotavasta.

Olen jotenkin viallinen, kun tulen laivalle viettämään aikaani selvin päin lasteni kanssa.

Heti check-inissä saan lipukkeen, jolla saisin kuoharilasillisen alehintaan. Ihan kiva, ajattelen, sen voisi melkein jopa kulauttaa. Mieleni muuttuu, kun astuessamme laivaan näen pelkästään tämän tarjousskumpan myyntiä varten kasattuja erillisiä tiskejä ja ilmaisämpärijonoja muistuttavia letkamuodostelmia omaa alkumaljaansa odottelevia perheellisiä sankareita, jotka eivät ole vielä ehtineet riisua edes ulkovaatteitaan. Lapset olisivat halunneet heittää varustamon maskotille ylävitoset, mutta nyt ei millään ehdi, kun on saatava napattua puoli-ilmaista menovettä. Kiitos, mutta ei kiitos.

On vielä ihan normaalia, että taxfreen setä hihkuu mikkiinsä, kuinka "kuantröö" on tällä hetkellä superduperalessa ja kuinka "viikinkien herkkukonjakki larsseeni" on maistatuksessa. Mutta kulmani alkavat kurtistua, kun kahvilaan mennessä kysytään, otanko erikoiskahviini alkoholia. Seuraavaksi ostan discossa koko porukallemme lastendrinksut ja baaritäti kysyy, että mitäs vanhemmille saisi olla. Enää puuttuu, että ravintolassa tilatessa lyötäisiin punaviinipullolla ohimoon, että tämäpä olisi hyvä pullo lotrata tuon hampparin lisukkeena. Olen jotenkin viallinen, kun tulen laivalle viettämään aikaani selvin päin lasteni kanssa.

Kuin tämä ei vielä riittäisi, on aika irvokasta, että sieltä risteilyn pyhimmästä eli lasten leikkimaailmastakin saa nykyään tiskiltä b-oikeudellista virvoketta. Toden totta jäätelöannosten ja pillimehujen vieressä tarjoillaan bisseelonkkuukuoharii.

Leikkipaikkaan syntyy sellainen näennäisen vahtimisen ja peräänkatsomisen kulttuuri, jossa lopulta kaikki häviävät.

Siitä on tullut heitettyä joskus läppää, että ”jos hoplopista sais kaljaa, niin me käytäis siellä joka viikonloppu, höhöhöhöh”. Tosiasia on, että mikäli sieltä sitä saisi, emme kävisi sellaisissa sisähuvipuistoissa ikinä. Ne ovat yksinkertaisesti paikkoja, joihin alkoholi ei todellakaan kuulu, ei maalla, ilmassa eikä merellä.

Laivalla huomasi heti, kenen lapsen vanhemmat ovat tulleet tinttausmielessä matkalle. Muuan Arto-Samuli heitteli pallomeressä palloilla kaikkia päähän liukumäen alapäässä isoista kieltolapuista huolimatta ja ajoi polkutraktorilla kauha ojossa päin toisia lapsia. Ensimmäisen lasillisen aikana isukki vielä kuuliaisesti tuli aikuisten naukkailunurkkauksesta silloin tällöin muistuttamaan pojalleen, että "Artsi-kultsi täällä on muitakin. Isi on tossa kahvilan puolella vilkuttelemassa". Sitä mukaa, kun mukissa virvoke väheni, väheni myös isukin viitsimiskynnys, ja kohta huomiota ja kuria vaille jäänyt Artsi terrorisoi kaikkia lähistönsä kanssamatkustajia. En kokenut omaksi hommakseni käydä ojentamaan tätä pallomerihirviötä. Pikkuruisissa nousuissa oleva Artsin isä olisi saattanut tulla esittelemään hauistatuointiaan, koska eihän heidän kultapuppeliini tehnyt muuta kuin leikki.

Tällä tavoin leikkipaikkaan syntyy sellainen näennäisen vahtimisen ja peräänkatsomisen kulttuuri, jossa lopulta kaikki häviävät. Paitsi tietysti vanhempi, joka saa luvan kanssa painaa märkää ja voi vielä maanantaina pönkittää itsetuntoaan töissä sanomalla viettäneensä koko risteilyn kuuliaisesti lastenmaailmassa.

Toinen asia on, että näiden skumppalasien kanssa jalkaudutaan lopulta sinne lastenpuolen leikkipaikoille. Tässä on niin suuri mahdollisuus sille, että se oma seitsemännen lasin puolikas jätetään piiloon johonkin nurkkaan jonkun siivottavaksi eli toisin sanoen jonkun lapsen huitaistavaksi huiviin.

Nyt joku kysyy minulta, olisiko parempi, että Arto-Samuli ja hänen kohtalotoverinsa istuisivat isukkinsa ja äitylinsä vieressä yökerhossa kaatamassa jäähilesössömukillisia samaa tahtia kuin porukkansa oluita koko risteilyn ajan, koska vanhemmat eivät voi tulla nauttimaan lastenpuolelle?

Vastaan, että se on ihan vanhempien oma kasvatuksellinen valinta, tullako laivalle lapsen vai aikuisen ehdoilla. Surullista kyllä, nyt meille tarjotaan joka käänteessä pelkkää aikuisten kulmaa.

Täytyy tiedostaa, että ördaamisristeily ja perheristeily ovat kaksi eri asiaa. Vastakkaisen hyttimme tädeillä sattui olemaan irroitteluviikonloppu samaan aikaan perheristelymme kanssa ja Raptorin Oi beibi oli pakko laulaa puoli kolmen aikaa yöllä ovi auki kitarisat ujeltaen. Heillä ei ollut lapsia, joten heidän käyttäytymistään ei voi moralisoida kuin yleisten käytöstapojen osalta. Mutta kaljoittelusta ei saisi tulla ruotsinlaivojen lastenosastojen uusi normaali. On vähän edesvastuutonta edes tarjota tätä mahdollisuutta varustamolta. Repikää vielä muutama neliö pallomerta irti ja teettäkää sen tilalle röökikoppi keskelle leikkimaailmaa, niin saadaan tunnelma ja korkkarit kattoon oikein toden teolla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018