Kirjoitukset avainsanalla Päiväkoti

Tänään on vuoden 100. päivä. Katsoessani kalenteria taaksepäin, huomaan perheellämme olleen suhteellisen vähän niin sanottuja normaaleja viikkoja tänä vuonna. Elämme vuoden viidettätoista viikkoa ja perheemme on viettänyt niistä vain kolme(!) täysin sairastelematta. Muilla viikoilla pienokaisemme ovat olleet enemmän tai vähemmän sairauskierteessä.

Vuoden alussa aloitettu päiväkotiaika on osoittautunut juuri niin tautiseksi kuin turulla ja toreilla pahimmillaan varoiteltiinkin. Aluksi luulin niitä ”se tautirumba kestää sitten ainakin ekan vuoden” -heittoja sellaisiksi urbaaneiksi legendoiksi ja ylilyöviksi tsempeiksi. Nyt alan pikkuhiljaa toivoa, että kunpa se vuosi riittäisi kohdallamme.

Keskimäärin meillä on sairastettu yli 2,7 päivää joka viikko.

Suosittelen lämpimästi päiväkodin aloituksen yhteydessä luomaan koneelle Excel-taulukon tai käyttämään jotain vastaavaa lärpäkettä, johon alkaa päiväkohtaisesti merkkaamaan kipeinä vietetyt päivät. Itse muistan juuri ja juuri, mitä tämän viikon maanantaina tapahtui, mutta esimerkiksi viime viikon keskiviikosta ei ole enää mitään käryä. Onkin siis helpompi samointein merkata johonkin ylös, mitä on sairasteltu ja milloin. Tein oman taulukkomme vähän jälkijättöisesti, enkä jaksanut enää merkata kaikkia tauteja ylös, mutta päivät sain jotakuinkin merkattua oikein.

Taulukostamme selviää, että omat silkohapsemme ovat olleet kipeinä kaiken kaikkiaan järisyttävät 41 päivää. Se on yhteenlaskettuna lähemmäs kuusi kokonaista viikkoa. Keskimäärin meillä on sairastettu yli 2,7 päivää joka viikko. Toisin sanoen kuvittele, että olisit itse 15 viikkoa kipeänä joka viikonloppu perjantaista kello 6.30 sunnuntaihin kello 24. Plääh!

Tottahan se vaikuttaa kaikkien tekemiseen ja jaksamiseen, kun koko ajan lapsista on jompikumpi tai molemmat kipeänä. Yleensä sairastelukaava menee niin, että toinen on ensin pari päivää taudissa, jonka jälkeen toinen seuraa kuuliaisesti perässä. Emme ole voineet sopia oikeastaan mitään menoja alkuvuodelle ja jos olemmekin jotain sopineet, olemme joutuneet kaikki lopulta perumaan.

En tiedä, onko helpottavinta vai ärsyttävintä, että tautikierteeseen ei oikeastaan voi vaikuttaa millään tavalla. Tai jos voi, niin tännepäin suoria ohjeita. Meillä syödään kohtalaisen nirsosti mutta suhteellisen monipuolisesti kuitenkin. Perusmössön lisäksi meillä on käytössä vitamiinivalmiste ja maitohappobakteerijogurtteja imutellaan silloin tällöin. Kädet pestään joka kerta, kun tullaan ulkoa tai käydään pytyllä, hygieniassa ei muutenkaan ole mitään moitittavaa. Vaatteita on (ainakin kotioloissa) tarpeeksi päällä, joten viiman syyksikään jokaista flunssaa tai korvatulehdusta ei voi laittaa. Mainittakoon, että tyttäremme ovat ennen päiväkotiaikaa olleet äärimmäisen terveitä muutamaa noroa ja räkätautia lukuun ottamatta ja luulimmekin jo säilyneemme tältä kaikelta.

Olemme käytännössä kolunneet päiväkotirannekkeellamme kaikki tarjolla olleet taudit. Jollekin eläinpuolelle ranneke ei toistaiseksi ole oikeuttanut, sillä täit, kihomadot ja sen sellaiset kivat pikkuvipeltäjät on jäänyt näkemättä. (Toki tätä kirjoittaessani karvoitukset ja reiät alkavat mitä todennäköisimmin kuhista kaikesta elävästä). Kaikkia niitä flunssia, oksennustauteja, keuhkokuumeita ja silmätulehduksia suuremmaksi vaivaksi on osoittautunut se kammottavan kuuluisa korvatulehduskierre. Molemmilla sankareillamme on ollut nyt viisi kertaa korvatulehdus ja seuraavana edessä onkin korvien putkitus. Myös tulehduksista johtuva yletön antibioottikuurien ryyppääminen alkaa vähitellen huolestuttaa. Toivon mukaan putkitus auttaisi edes osittain pääsemään irti taudeista ja kuureista.

Nähtäväksi jää, jatkuuko sairastelu vielä vuodenvaihteeseen ja sen yli vai tuoko putkitus hieman helpotusta arkeemme. Toivottavaa olisi, että seuraavat sata päivää olisivat jo vähän tautiseesteisempiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taisin toivoa vähän vähemmän räkävoittoista viikkoa ilmeisesti vähän liian aikaisin. Ensimmäisen päiväkotiviikon jälkeen sairastelimme heti perään seuraavan viikon. Silloisen sunnuntain kuumeettoman päivän jälkeen arki oli tuona tammikuisena maanantaiaamuna alkamassa, kun herra Murphy päätti astua ovestamme sisään.

Isukki oli viikon etäilyn jälkeen tarmoa täynnä. Pieruverkkarit olivat vaihtuneet farkkuihin, leuasta löytyvät maitohaivenet oli ajeltu, eväät oli purkitettu ja tukkaankin oli viikon tauon jälkeen hierottu vähän tököttiä. Kaikki oli valmiina uutta viikkoa varten, kun toinen prinsessoistamme vaappui keittiöön. Kuume hohkasi hänestä parin metrin päähän kuin festarikeikan pyrotekniikasta. Hurmoshenkisestä yleisöstä vain ei ollut tietoakaan. Flunssaencore oli viimeinen, mitä tässä välissä toivottiin.

Uskoisin siitä olevan mieletön etu, että olin koti-isänä parisen vuotta.

Nyt kuutisen viikkoa myöhemmin voinen todeta meidän aloittaneen varsinaisen tautikiertueen, eikä loppua ole näkyvissä. Molempien tyttärien viimeisin diagnoosi on keuhkokuume ja viimeisen kuukauden räättömät päivät voi laskea käytännössä yhden käden sormilla. Olemmekohan ehtineet välissä olla yhden kokonaisen viikon päiväkodissa.

Onneksi saan hoidettua työni käytännössä 100-prosenttisesti missä vain, kunhan koneeni on mukana ja netti raksuttaa. On äärettömän arvokasta, että työnantajani sallii etätyöt. Tosin, jossei sallisi, työni joutuisi tekemään joku muu. Kaikki voittavat, kun täysin (etä)työkykyinen tekijä hoitaa kipeät lapsensa kotona.

Uskoisin myös siitä olevan mieletön etu, että olin koti-isänä parisen vuotta. Tiedän, mitä kotona pitää tehdä ja osaan aikatauluttaa hommat sen mukaan. Väittäisin täällä olevan isiä, jotka eivät voi jäädä kotiin kipeiden lastensa kanssa, koska systeemi menisi vain enemmän sekaisin. Lisäksi tiedän perheitä, joissa äiti jää vaikka palkattomalle vapaalle mielummin kuin isä kotiin lasten kanssa. Voinkin heittää muutaman vinkin isukeille (miksei äideillekin) etätyöskentelyn ja kotihoidon yhdistämiseen:

1. Aina on aikaa lapselle. Minuutti sinne tänne ei kaada työnantajasi taloutta. Voit sitä paitsi etätyöskennellessäsi ottaa minuutin takaisin myöhemmin päivän aikana.
2. Suuri helpotus on, kun välttämättä ei tarvitse tietää, mitä lapsille laittaa päälle. Jälkikasvu voi pysyä vaikka koko päivän yöpaidoissaan. Ette te kuumeisina mihinkään liiku ja liika vaatetus on vain pahasta kipeänä. Pyjamabileet vuorokauden ympäri!
3. Peppu pyyhitään/pestään samalla tavalla kuin itselläkin. Ruskeattomaksi. Tyyli on suht vapaa.
4. Leikkikahvi juodaan aina hivenen enemmän ryystäen kuin oikea kahvi.

5. Anna lasten kokeilla työvälineitäsi (paitsi jos olet kirurgi (toki kirurgin etähommat ovat suhteellisen h-a-r-v-i-a-i-s-i-a)). Näin se alinomainen mielenkiinto kynää, vihkoa, läppäriä, kännykkää ja kaikkea hiplaamaasi kohtaan hälvenee, ja sekä sinä että jälkikasvusi keskitytte oikeisiin asioihin.
6. Varsinkin kuumeisen lapsen olisi hyvä juoda reippaasti. Näppärä temppu on tehdä mehujätskejä. Ne ovat jostain syystä äärettömän paljon herkullisempia kuin se nestemäinen mukista vedettävä samainen tuote. Toimivat samalla myös viilentiminä.
7. (Työ)puheluista kannattaa ilmoittaa jälkikasvulle ennen vihreän luurin painamista. Ainakin omassa ammatissani on hivenen kiusallista selittää asiakkaalle jotain samalla, kun lapsi huutaa vieressä, että "pitäis mennä kakalle!".
8. Syki. Tekemistä riittää.

Tsemppiä kaikille sairasteleville ja hoivaaville! Elämältä kaiken sain -blogissa myös hyviä selvitytymisvinkkejä lapsiperhesairastelukierteeseen!

Instagram: @kakkavalta

Facebook: @kakkavalta

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä minä teen, mitä minä teen, lapseni ovat päiväkodissa!? Viime päivien uutisointi ja varsinkin yksityisten päivähoitopaikkojen demonisointi tuntuu tällaisesta aloittelevasta päiväkotikoluajasta jokseenkin hämmentävältä.

On mielestäni tietysti äärimäisen tärkeää, että lapsilla on turvallinen ympäristö touhuta päivät, mutta meneekö yhdessäkin otsikossa vilkkunut ”päivät kuluivat yrittäen saada lapset vain säilymään hengissä” -lausahdus pikkaisen liian överiksi? Kuvitelkaa, jos joku sattuisi lukemaan näitä juttuja tosissaan. Aika moni varmasti lukeekin. Itse ymmärtäisin kuolemanpelon, jos kyseessä olisi alligaattorifarmilla tai käsikranaattitehtaalla pidettävä päiväkoti. Suomessa niitä on kuitenkin kohtalaisen vähän.

Tämä varsin selvästi yhtä tiettyä päiväkotiketjua vastaan noussut uutisointi on saanut jo melko farssimaisiakin piirteitä. Juttuihin on kerätty ympäri Suomea nimettömiä ex-hoitajia, ex-johtajia ja hätääntyneitä vanhempia, jotka paasaavat kaiken olevan pielessä. Sieltä täältä kerätään yksittäisiä lauseita ties keneltä, mitkä kontekstistaan irrotettuina saadaan vaikuttamaan äärimmäisen vakavilta aiheilta.

Jokainen vanhempi tietää, että kenkä on joskus mennyt väärään jalkaan. Jokainen vanhempi tietää, että kun tarpeeksi on vauhtia ja hulinaa, ei tarvitse ottaa kuin yksi harha-askel ja liukumäestä tullaan alas naama edellä. Sellaisia refleksejä ei ole edes Raskin Tuukalla, että saisi seivattua jokaisen tippuvan mukulan. Se on elämää. Muistan omasta tarha-ajastani kaverin, joka hulivilinä velikultana juoksi sen verran vauhdikkaasti ympäri salia, että loppujen lopuksi kaatui. Hänellä sattui kaatuessaan olemaan kieli hampaiden välissä ja noh, ei ollut monestakaan millistä kiinni, että puhuisimme kielettömästä kaverista. Hän lähti tikattavaksi ja palasi päiväkotiin vain joutuakseen uudelleen tikattavaksi, koska oli hosunut tikit jo uudestaan suustaan ennen päivän päättymistä. Eikä muuten ollut hoitajien vika.

Mikäli itse pelkäisin lasteni turvallisuuden puolesta, siinä ei paljoakaan työpaikat painaisi.

Artikkeleissa monessa yksityiseen päiväkotiin liittyvässä negatiivisessa palautteessa luki, että eniten ahdistaa, kun "ei voi olla varma, mitä päivän aikana tapahtuu". Nyt on pakko huomauttaa, että mikäli et ole liimannut silkohapsesi otsaan kameraa, et voi tietää missään hoitopaikassa, miten lapsellasi menee. Oli hän sitten yksityisessä, kunnallisessa tai vaikka kummallisessa päivähoidossa.

Lisäksi on häkellyttävää lukea vanhemmasta, joka ei voi ollenkaan luottaa lastensa päivähoitajien ammattitaitoon, mutta silti vuoden verran vie lapsiaan samaan paikkaan hoidettavaksi. Mikäli itse pelkäisin lasteni turvallisuuden puolesta, siinä ei paljoakaan työpaikat painaisi. Jäisin saman tien kotihoitajaksi, jos tilanne sitä vaatisi. Oma pokkani ei kestäisi vuoden epätietoisuutta.

On tärkeää, että päivähoitoasiat otetaan vakavasti, mutta hieman ehkä vähemmän vouhottava tyyli olisi järkevämpi tapa lähestyä aihetta. Päiväkodeissamme niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella työskentelee tällä hetkellä yhteensä kymmeniätuhansia lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia. Uskoisin ainakin enemmistön yrittävän joka ikinen työpäivä tehdä parhaansa lastemme hyvinvoinnin eteen. Olisiko siis järkevämpi tapa puuttua aiheeseen mielummin tukemalla heitä vaikkapa vaatimalla heille järkevämpiä palkkoja kuin tökkimällä jokaista inhimillistä virheentynkää kuin jotain suurtakin skandaalia?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viikko vierähtänyt päiväkotiaikaa. Tässä tärkeimmät nostot tältä viikolta koskien päiväkotiajan aloitusta:

Vintiöt
Kaksikkomme sijoittui päiväkodissa Vintiöt -osastolle. Lähtökohdat ovat lupaavat, sillä omat muistikuvat Vintiöistä ovat 90-luvulta Jatimaticin heitto lampeen, Kaido Kuukap ja võimlemise kärbsed sekä vesipuisto Surina. Ei siis muuta kuin üks, kaks, koli, neli, kaksoset tarhaan yhes koos.

Eroahdistus
Eroahdistuksen piti olla niin kova, etten mitään muuta olisi töissä ehtinyt tekemäänkään kuin itkeä. Ilmeisesti myös lapset huutoitkisivät 24/7.

Ensimmäinen päivä olikin jännittävä, jopa kuumottava. Peräämme ei juostu huutoitkien, mutta lähtiessämme pienten jälkeläistemme jännitys oli käsinkosketeltava. Teki mieli rutistaa heidät kainaloon ja juosta kotisohvalle katsomaan piirrettyjä ja syömään jäätelöä vähintään viikoksi.

En osannut olla kovinkaan montaa hetkeä ajattelematta heitä tai lähtiessämme nyyhkyttänyttä vaimoa, joka aloitti samana päivänä opiskelun. Päivä meni vilkuillessa puhelinta. Kävin jopa päiväkodin omassa aplikaatiossa kyyläilemässä pitkin päivää, josko siellä ilmoiteltaisiin jotain. Olivat tyttäremme sentään kirjattuina sisään koko päivän. Mitään kovin pitkäkestoista ajatustyötä vaativaa työtehtävää en saanut päivän aikana aloitetuksi. Mahassa juili itselläkin vähän normaalia enemmän.

Kotona kaikki tarhan tuoma paine purettaisiin superaggressiivisena käytöksenä meihin vanhempiin.

En haluu mennä päiväkotiin!

On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka erilailla kaksosemme ovat suhtautuneet uuteen mullistukseen. Toisella ei ole ollut käytännössä mitään vaikeuksia sopeutua uuteen. Toisesta suusta olemme kotona kuunnelleet nyt lähes koko viikon yhdessä vietetyn ajan "en haluu mennä päiväkotiin" -vuodatusta. Päiväkotiin jäädään aina kiltisti ja siellä kuuleman mukaan meneekin pientä ikävää lukuun ottamatta kivasti, mutta kotona jännitys ja uuden opettelu eskaloituu itkuna. Mitään suurempaa Hulk-raivoa emme ole vielä kohdanneet.

Tautihelvetti

Oletusarvoisestihan odotettavissa olivat ainakin enterorokko, noro, ebola, keltakuume, maksakirroosi, tuberkuloosi, rutto, täisafari, hinkuhönkä sekä kihomatoja suuremmat kihokäärmeet. Töissäkin rauhoittelivat, että ei sitä yleensä kestä ”vain” kuin sen ensimmäisen vuoden.

Suureksi hämmästykseksemme selvisimme ensimmäisestä viikosta ilman pitkäaikaissairauksia ja alkueläimiä. Tosin ensimmäisenä päivänä viiden tunnin oleskelun jälkeen kännykkään pirahti viesti mahdollisista kutsumattomista vieraista.

...ja tokihan viikonlopun aikana pärähti molemmille kunnon nuhakuumeet kuin palkintona hyvin selvistystä ensimmäisestä viikosta.

Ensi viikolla pitäisi edessä olla uusi riitti, kun pikkuisemme liittyvät vihdoinkin liivijengiin. Edessä on ensimmäinen päiväkotiretki ja saatattekin nähdä lapsukaisemme osana noita vaappuvia keltaliivisiä parvia. Katsotaan, josko flunssa saataisiin selätettyä ennen sitä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Blogiarkisto

2018