”Hankalasta lähtötilanteesta ja kovista epäilyistä sekä vastustuksesta huolimatta 1 000 päivässä on saatu hyvä muutos aikaiseksi. /// tuhat ensimmäistä päivää ovat olleet raskaat. Mutta saavutetut tulokset palkitsevat ja antavat uskoa eteenpäin. Olen myös nöyrän kiitollinen kannustuksesta – se on auttanut jaksamaan vaikeina päivinä.”

Siinä lähes sanatarkka lainaus Juha Sipilän omasta arviosta tuhannen päivän jälkeen pääministerinä. Muuten en äijästä välttämättä niin perusta, mutta oli sen verran tilanteeseen sopiva lainaus, että oli pakko käyttää.

Prinsessamme ovat ehtineet näyttävään tuhannen päivän ikään. Voisin nähdä itseni jossain Isä-gaalassa pitämässä Juha-sedän puhetta. Tuollaista sanahelinää ja liibalaabaa. Loppuun pokkaisin kunniakirjan ja kiittäisin akatemiaa, yleisöä, vaimoa, perhettä sekä ennen kaikkea kanssaisiä tuhannesta selvitystä päivästä.

Varsinkin monikkoisyys oletetaan monesti taakaksi. Ainakin oma isyyteni on niin paljon muuta(kin?) kuin raskautta ja selviytymistä. Isyys on sen verran kokonaisvaltainen kokemus, että sitä on todella vaikea pukea sanoiksi.

Isyys on vähän kuin ruotsinkieli yläasteella. Isommat pojat ovat kertoneet, kuinka pyllystä se on ja sitten sitä pelkää koko ala-asteen jälkeisen kesän. Se on kuulemma kauheaa ja vaikeaa. Suomalaisessa viihteessäkin ruotsi on nössöjen kieli. Sitä käyttävät vain homo- ja purjehtijakarikatyyrit. Muutenkin koko Ruotsi on vastenmielinen hannuhanhimaa, joka pitää aina voittaa kaikessa. 

Samaan tapaan isät kertovat kauhutarinoita kotioloistaan. Kysymykseen ”mites teillä?” isät aloittavat vastaamaan syvällä ja piiitkällä huokauksella. Pelkästään sen seurauksena kuuntelijat pelkäävät omien lasten syntymistä koko loppupoikuutensa. Isyys tarinoidaan kauheaksi ja vaikeaksi. Isyys on raskasta, mutta samalla pehmojen nössöjen hommaa. Lasten- ja kodinhoito nähdään itse asiassa hirveän naismaisina juttuina, koti-isyydestä puhumattakaan.

Isyys on täysillä vedettynä kaikista miehekkäintä, mitä mies voi tehdä.

Väittäisin, että sekä ruotsi että lastenhoito ovat aika isolle osalle miesväestöämme luonnottomia touhuja. Omalle epämukavuusalueelle joutuminen aiheuttaa hylkimisreaktion. Voimakkaan vastustuksen yhdistäminen tarinoiden värittämiin ennakkoluuloihin ja historian saatossa muodostuneeseen kuvaan molemmista hyvin epämiehekkäinä hommina johtaa totaaliseen lukkoon. Asioita ei edes haluta oppia ja päätetään, että esimerkiksi ruotsia tai lastenhoitoa tosimiehen ei tarvitsekaan osata. 

Mutta mitä miehekästä on siinä, ettei osaa vaihtaa vaatteita tai vaippaa omalle lapselleen? 

Ei mitään.

Lopulta on vain omasta tahdonvoimasta kiinni, miten sinne kieltentunnille tai synnytyssaliin lompsii. Ihan yhtä lailla kuin ruotsin kielioppi, isyyskin on opeteltavissa. Eikä kumpikaan ole mitään rakettitiedettä.

Isyydessä kaikista ratkaisevinta on tajuta, ettei homma ole muuta kuin omasta heittäytymisestä kiinni. Isyys on täysillä vedettynä kaikista miehekkäintä, mitä mies voi tehdä. Unohda siis ennakkoluulot, unohda osaamattomien puheet tosimieheydestä ja suorita täydellä sydämellä!


 

1000 päivää saattaa kuulostaa paljolta, mutta matka on vasta alussa. Onneksi. Elämäni parhain matka.
Loppuun täytyy mainita, että ellette muuta ruotsinkielestä opi, niin kannattaa opetella edes fraasi pappa betalar. Sillä isä pääsee jo pitkälle.

Täydellä sydämellä tykittäviä isiä löytyy Vauvan blogiyhteisöstä nykyään puolentusinaa! (K)Akkavallan lisäksi blogitaivaalla rockaavat Isäkuukaudet, Koti-iskä88, Sateenkaarifaija, Herkkä mies ja Lellivauva. Käypä tutustumassa heihinkin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018