Tänään on vuoden 100. päivä. Katsoessani kalenteria taaksepäin, huomaan perheellämme olleen suhteellisen vähän niin sanottuja normaaleja viikkoja tänä vuonna. Elämme vuoden viidettätoista viikkoa ja perheemme on viettänyt niistä vain kolme(!) täysin sairastelematta. Muilla viikoilla pienokaisemme ovat olleet enemmän tai vähemmän sairauskierteessä.

Vuoden alussa aloitettu päiväkotiaika on osoittautunut juuri niin tautiseksi kuin turulla ja toreilla pahimmillaan varoiteltiinkin. Aluksi luulin niitä ”se tautirumba kestää sitten ainakin ekan vuoden” -heittoja sellaisiksi urbaaneiksi legendoiksi ja ylilyöviksi tsempeiksi. Nyt alan pikkuhiljaa toivoa, että kunpa se vuosi riittäisi kohdallamme.

Keskimäärin meillä on sairastettu yli 2,7 päivää joka viikko.

Suosittelen lämpimästi päiväkodin aloituksen yhteydessä luomaan koneelle Excel-taulukon tai käyttämään jotain vastaavaa lärpäkettä, johon alkaa päiväkohtaisesti merkkaamaan kipeinä vietetyt päivät. Itse muistan juuri ja juuri, mitä tämän viikon maanantaina tapahtui, mutta esimerkiksi viime viikon keskiviikosta ei ole enää mitään käryä. Onkin siis helpompi samointein merkata johonkin ylös, mitä on sairasteltu ja milloin. Tein oman taulukkomme vähän jälkijättöisesti, enkä jaksanut enää merkata kaikkia tauteja ylös, mutta päivät sain jotakuinkin merkattua oikein.

Taulukostamme selviää, että omat silkohapsemme ovat olleet kipeinä kaiken kaikkiaan järisyttävät 41 päivää. Se on yhteenlaskettuna lähemmäs kuusi kokonaista viikkoa. Keskimäärin meillä on sairastettu yli 2,7 päivää joka viikko. Toisin sanoen kuvittele, että olisit itse 15 viikkoa kipeänä joka viikonloppu perjantaista kello 6.30 sunnuntaihin kello 24. Plääh!

Tottahan se vaikuttaa kaikkien tekemiseen ja jaksamiseen, kun koko ajan lapsista on jompikumpi tai molemmat kipeänä. Yleensä sairastelukaava menee niin, että toinen on ensin pari päivää taudissa, jonka jälkeen toinen seuraa kuuliaisesti perässä. Emme ole voineet sopia oikeastaan mitään menoja alkuvuodelle ja jos olemmekin jotain sopineet, olemme joutuneet kaikki lopulta perumaan.

En tiedä, onko helpottavinta vai ärsyttävintä, että tautikierteeseen ei oikeastaan voi vaikuttaa millään tavalla. Tai jos voi, niin tännepäin suoria ohjeita. Meillä syödään kohtalaisen nirsosti mutta suhteellisen monipuolisesti kuitenkin. Perusmössön lisäksi meillä on käytössä vitamiinivalmiste ja maitohappobakteerijogurtteja imutellaan silloin tällöin. Kädet pestään joka kerta, kun tullaan ulkoa tai käydään pytyllä, hygieniassa ei muutenkaan ole mitään moitittavaa. Vaatteita on (ainakin kotioloissa) tarpeeksi päällä, joten viiman syyksikään jokaista flunssaa tai korvatulehdusta ei voi laittaa. Mainittakoon, että tyttäremme ovat ennen päiväkotiaikaa olleet äärimmäisen terveitä muutamaa noroa ja räkätautia lukuun ottamatta ja luulimmekin jo säilyneemme tältä kaikelta.

Olemme käytännössä kolunneet päiväkotirannekkeellamme kaikki tarjolla olleet taudit. Jollekin eläinpuolelle ranneke ei toistaiseksi ole oikeuttanut, sillä täit, kihomadot ja sen sellaiset kivat pikkuvipeltäjät on jäänyt näkemättä. (Toki tätä kirjoittaessani karvoitukset ja reiät alkavat mitä todennäköisimmin kuhista kaikesta elävästä). Kaikkia niitä flunssia, oksennustauteja, keuhkokuumeita ja silmätulehduksia suuremmaksi vaivaksi on osoittautunut se kammottavan kuuluisa korvatulehduskierre. Molemmilla sankareillamme on ollut nyt viisi kertaa korvatulehdus ja seuraavana edessä onkin korvien putkitus. Myös tulehduksista johtuva yletön antibioottikuurien ryyppääminen alkaa vähitellen huolestuttaa. Toivon mukaan putkitus auttaisi edes osittain pääsemään irti taudeista ja kuureista.

Nähtäväksi jää, jatkuuko sairastelu vielä vuodenvaihteeseen ja sen yli vai tuoko putkitus hieman helpotusta arkeemme. Toivottavaa olisi, että seuraavat sata päivää olisivat jo vähän tautiseesteisempiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

(K)Akkavalta on isäblogi monikkoperhearjesta kaikkine iloineen, suruineen ja kommervenkkeineen. Vaippavuorien, itkupotkuraivareiden ja ainaisen sekamelskan ytimestä löytyy huumori, joka siivittää perheemme kohti uusia seikkailuja.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018