Kun olen käymässä Suomessa kuljen aina korvat höröllään ja ympärilläni kuulemani jutustelut tallentuvat pitkäaikaismuistiin. (Kun olet äiti, niin pitkäaikaismuistin pelittäminen ei ole mikään itsestäänselvyys) En stalkkaa ihmisiä tarkoituksella, en vaan voi sille mitään että suomenkieli vie huomioni. Korviaan on sitä paitsi mahdoton lukita, ellei kulje jatkuvasti luurit päässä. Taaperon kanssa ei taas oikein voi kulkea luurit päässä, se voisi olla vanhemmalta erittäin kohtalokas strateginen virheliike. 

Tanskalaisen kaupungin kadulla turkkilainen tyttö kajautti kerran kovaan ääneen 

-Kova kova!

Turkkiahan se oli, mutta suomenkielen tutkani reagoi tähän ärsykkeeseen niin, että pääni pyörähti ympäri kuin pöllöllä. En ole täysin varma, että bongailenko suomalaisia ihmisiä koti-ikävissäni vai siksi, että huomaisin heidät, ennen kuin he huomaavat minut. 

Nimittäin kun ulkosuomalaisena selviää ensin hengissä vuosien kulttuurishokista, ulkopuolisuudesta oppii nauttimaan. Ulkomaalaisuuteen liittyy kaikenlaisia hauskoja etuja. Puhuteltaessa voi päättää olevansa todella taitava kielissä tai jos ei ole juttutuulella, voi esittää ettei ymmärrä mitään. Ulkomaalaisena olet myös hieman mysteerinen hahmo, jonkalaisesta huomiosta ei voi juurikaan nautiskella suomalaisten kanssa.

-Mistä päin Suomea olet kotoisin? Ai Haapajärveltä? Missä se on? Ai Pohjois-Suomessa aijaa. Ai siellä pelataan pesäpalloa. Okei.

Suomalaisille Terhi ei ole eksoottinen nimi ja ketään ei kiinnosta piskuinen paikkakunta nimeltä Haapajärvi.

Kun olin viimeksi Suomessa käymässä, kuuntelin taas vahingossa pariskuntia. Olin kaupassa ilman lapsia, muuten en olisi kuullut yhtään mitään, eikä pitkäaikaismuistini olisi toiminut. Tanskassa olen tottunut pieniin putiikkeihin ja olen aivan hukassa suomalaisissa kilometrien pituisissa marketeissa. Juoksin paraikaa hikisenä jo kolmatta kertaa samaa hyllyjenvälikköä etsimässä tomaattimurskaa, kun olin törmätä lattialla makaavaan taaperoon.

Lapsi roikkui ostoskärryjen jalassa ja oli jumiuttanut perheensä etenemisen. Vauva kuukuili sitteristä tutti suussa. Perheen äiti tiuski valtavan nutturansa alta

- Siis eikö toi nyt oikeesti osaa istuu tossa vaunussa? Miks nääki piti nyt ottaa mukaan tänne kauppaan?

Johon ostoskärryjä työntelevä lempeästi hymyilevä isä totesi tyynesti

-No tämähän on perheen yhteistä laatuaikaa. Mukavaa tehdä jotain yhdessä.

Seisoin perheen edessä aitiopaikalla ja yritin viestittää hymylläni miten en kuullut tai nähnyt mitään. What happens in Kokkolan Prisma, stays in Kokkolan Prisma? Heitä ei kuitenkaan kiinnostanut kuulinko vai en. Astuin rimpuilevan uhmaikäisen yli ja nostin mielessäni hattua sekä naputtavalle äidille että perheen isälle, jotka molemmat selvästi olivat tahdon asialla.

Ensinnäkin taaperon kanssa ei voi viettää laatuaikaa kaupassa. Eikä varsinkaan vaimon ja taaperon. Vaimo ei voi nauttia laatuajasta kauppareissulla, sillä vaimon pitää sielläkin muistaa ostoslista, hoitokassit, vaipat, ehkä jopa imettää Prisman vessassa ja kaiken tämän lisäksi kestää zenmäistä viilipyttymiestään. Mies taas aidosti nautiskeli perheen yhdessäolosta,  onnistumisen tunteesta ja huomiosta, että uhmaikäisen hyvä perusturva rohkaisee kilareihin jopa julkisilla paikoilla.

Niin ihanan suomalaista. Tanskalainen vanhempi olisi jo ensimmäisen vikinän alkaessa työntänyt lapselleen tikkarin suuhun ja  itkua vääntäen surrut perheen ikuisiksi ajoiksi menetettyä mainetta.

Toinen pitkäaikaismuistiini tallentunut jutustelu tapahtui meren jäällä kärsiessäni mojovasta pääsiäislomakrapulasta. Makoilin lasten punaisen pulkan päällä lumihangessa silmät suljettuina ja puuskuttelin raitista talvi-ilmaa. Lumi alkoi narskua lähistöllä ja kuulin miehen ja naisen jutustelevan.

- Kato ku tossa on paljo lunta tossa

- No niin on ja paljo enempi ku pari päivää sitte

- Tästä mennään ja tuolta päästään mukavasti sitte toho kohtaan jäälle

- No niinpä on mennäänkö siitä?

- No tästä näin mennään

- Ihana ilma

- Niin on ihana tosi ihana

Tunsin valuvani pulkkaa vasten kuin sula vaha. Lilluin turvallisessa suomikuplassani ja nukahdin.

 

Seuraatko minua jo Facebookissa?

Kommentit (5)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Voi suomalaiset, niin ihanan kamalat :D muutapa tänne takaisin niin nopeasti häviää tuollainen romantisointi suomalaisuudesta ;) :D

Terveisin, Etä-äiti

Seuraa 

Tähän blogiin kirjoittelee Tanskassa asuvan monikulttuurisen uusperheen vegaaniäiti. Elämä on hassua, hullua, kaunista, raskasta ja niin hauskaa. Kerron siitä kuvin ja sanoin- seuraa mukana!

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat