Usein tuntuu kuin tietokone -tai konsolipelejä pidettäisiin kaikkea in real life- toimintaa piinaavana huumeena.

Ei haluta että pelaaminen olisi liian suuri juttu, koska pelätään lapsen koukuttavan tähän niin vaaralliseen ainekseen. Sitten kuitenkin takaperoisesti palkitaan peliajoilla, kunnes taas revitään lapsi pelimaailmasta pois kesken kaiken. Eipäs juupas, pelaa jos olet kiltti, mutta ei ole hyvästä pelata, hyi kamala! 

Peli pätkäistään poikki juuri silloin, kun pelimaailmaa ymmärtämättömän aikuisen määrittelemät tuntimäärät on täyttyneet, tai kun koneen ääressä kökkivä lapsi alkaa ahdistaa näkökentässä.

Onko tuo nyt terveellistä istua tuossa tuolla lailla ja huudella pelikavereille? Eiks tää oo niinku riippuvuus?

Ei kummakaan, jos nuori saa viekkareita muistuttavan kohtauksen aina kun peli katkaistaan mielivaltaisesti. Aarrearkkua on saatettu etsiä viiden kaverin porukassa jo pari tuntia, ja ne muut pari tyyppiä saattavat istua omilla kotikoneillaan jenkeissä ja kaksi muuta ympäri Eurooppaa.

Ja sitten makarooni on valmis ja piuha vedetään seinästä.

Ja sitä paitsi, eikai nyt jääkiekkomatsissakaan hyökkääjä joudu lähtemään makaronilaatikolle kesken turnauksen?

Pelejä voisi verrata myös mihin muuhun tahansa taiteenlajiin, vaikka kirjallisuuteen. Pelit voivat olla kylläkin todella interaktiivisia ja sosiaalisia, kun kirja taas siinä lukuhetkellä kuitenkin vastaanotetaan vain yhdestä suunnasta. Kirjojen ympärillekin voi kuitenkin luoda kirjapiirejä tai kirjamessuja, jossa yksinäisestä harrastuksesta tulee sosiaalinen.

Ja ihan samalla tavalla kuin taiteilija luo teostaan, pelitkin on kehittänyt elävä, ajatteleva, tunteva, vihainen, kekseliäs, viisas, luova, utelias ja kaipaava ihmissielu.

Jotkut pelithän ovat kuitenkin todella huonoja, väkivaltaisia ja agressioita herättäviä? No, kirja, elokuva tai teatteriesitys voi myös olla todella huono ja kannustaa ties minkälaiseen häiriökäytökseen. Nekin voivat olla epäsivistäviä, sairaalloisia, tyhmiä, turhia ja jopa nuoren sisintä satuttavia. 

Hyvä kirja tai muu taiteellinen teos voi kuitenkin parhaimmillaan avata täysin uudenlaisia maailmoja. Ne voivat koskettaa jotain erityistä kohtaa meidän sisimmässämme ja muuttaa koko maailmamme. Ihan samoin upeat ja kiehtovat pelit voivat tuoda lasten ja nuorten elämään paljon upeita asioita. Voidappa lentää, kieppua kaupunkien yllä kuin supersankari, ratkoa tehtäviä ystävien kanssa ympäri maailmaa ja elää unelmaa, tässä ja nyt?

Jos nuori ei jaksa kouluun aamulla, mikään muu kuin pelaaminen ei enää nappaa ja niskat naksuu, ehkä on aika puuttua asiaan. Silloin voidaan miettiä yhdessä, mikä rooli pelaamisella on.

On tietysti tosi hyvä tuntea pelit mitä lapset pelaavat, ja siksi pelaammekin usein mukana. Tietokonepelit eivät liikuta nuoria kuten mobiilipelit, siksi tasapaino liikkumisen ja pelaamisen suhteen pitää olla kunnossa. Pelaaminen ei kuitenkaan vie mitään pois siitä, että elämässä on valtavasti muitakin mielenkiintoisia asioita. Ja kuten ei mikään muukaan harrastus saisi viedä liikaa aikaa, uuvuttaa, stressata tai satuttaa, ei pelaaminenkaan saa kasvaa nuorta kuormittavaksi asiaksi.

Meillä lapset on oppineet sujuvaa käytännön englantia jo todella nuorina, sillä kansainvälisten online pelien yleiskieli on englanti. He ovat luoneet ystävyyssuhteita ja alkaneet jopa treenaamaan parkouria ihan IRL pelien sankareiden ja kiehtovien maailmojen inspiroimina. Pelaavat nuoret sosialisoivat ja juttelevat myös ihan muistakin asioista pelatessaan, kertoilevat asuinmaastaan ja rupattelevat koulujutuista. 

Joskus on kiva pelata yksinkin. Ihan kuin me aikuisetkin haluamme joskus nököttää omassa pienessä maailmassamme ja päkertää juttujamme omien ajatustemme ympäröimänä. Ei kaiken tarvitse aina olla niin päämäärätietoista ja kehittävää.

Lapsille on tärkeää, että me aikuiset olemme kiinnostuneita myös pelaamisesta ja koemme pelimaailman arvokkaana ja kannustettavana harrastuksena.

Kun me vanhemmat näemme pelaamisen hienona ja koskettavana asiana, pelaamisen ympärillä leijuva raskas musta pilvi väistyy. Pelaamisen ei tarvitse olla mikään perheitä hajalleen repivä riippakivi, vaan se saa olla hauskaa ja huumaavaa.

Olen miltei kateellisena seurannut sivusta jo kahdeksan vuotta, miten bonuspojalla on bulgarialainen ystävä pelimaailmasta. Heiluttelen tämän tästä hyvät illat bulgariaan skypen välityksellä. Tuo pojankloppi tuntuu ihan yhtä läheiseltä ja tutulta, kuin meillä juoksevat teinipojat. Tänä kesänä bulgarialainen tuleekin käymään meillä täällä Tanskassa ja saamme heilutella toisillemme ihan livenä.

Eipäs ollut ihan vastaavanlaista mahdollisuutta kansainvälisiin ystävyyssuhteisiin sillon, kun minä olin nuori. Ei muuten ollut edes world wide webiä, by the way.

Bonuspoika lähetti kännykkäkuvan, että peli-ilta studiollani sujuuhyvin.
Bonuspoika lähetti kännykkäkuvan, että peli-ilta studiollani sujuuhyvin.

Nuoret tykkäävät tulla meille, sillä täällä ei nalkuteta pelaamisesta.

Me rakennamme nuorille pelipöydät, roudaamme pöytäkoneet ja hoidamme purtavaa. Pelaamiselle on tietyt rajat ja ne sovitaan yhdessä, mutta nalkuttamista ei kesken pelin tapahdu. Pelaaminen loppuu, kun peliin liittyvä missio on hoidettu. Silloin pojat  sulkevat koneet omatoimisesti, ottavat seinän vierustalle parkkeeratut skeittilautansa ja katoavat rannan skeittirampeille.

 

 

 

Kommentit (2)

Maria92

Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen 26-vuotias nainen, joka tykkää pelailla. Valitettavan helposti ihmisille tulee mieleen peleistä ne väkivaltaisimmat, mitkä varmastikaan eivät lapsille sovellu. On myös paljon kauniita pelejä, jotka eivät mässäile väkivallalla. Monissa peleissä se on toki jollain tapaa läsnä, mutta niinhän se on lapsille tarkoitetuissa elokuvissakin. Mainittakoon vaikka Leijonakauningas sieltä omasta lapsuudesta. 

Sen lisäksi, että pelit voivat ihastuttaa ja ihan itkettääkin - ne voivat myös tuoda mahtavia onnistumisen kokemuksia. 

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Hei Maria!

Pelimaailma on sinänsä vielä aika uusi juttu, että se taitaa pelottaa monia. Varsinkin vanhempia, jotka eivät itse ole koskaan pelanneet, tutustuneet pelien maailmaan ja kokeneet millaista se voi olla. Totta on, että onhan niitä huonojakin pelejä, mutta kuten mainitset, on elokuvat ja kirjatkin aikamoisia, jopa lapsille tehdyt.

Med venlig hilsen, Terhi.

Seuraa 

Tähän blogiin kirjoittelee Tanskassa asuvan monikulttuurisen uusperheen vegaaniäiti. Kirjoitan huomioita perheestä, kielestä, kulttuurieroista, ulkosuomalaisuudesta, vegaaniudesta ja valokuvailen rennolla otteella perheemme arkea. Elämäämme on  helppo kurkistaa myös instagram tililläni: https://www.instagram.com/jyllanninsuomineito/

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Heinäkuu
Kesäkuu
2017

Kategoriat