Perheministeri Annika Saarikko sai moitteet otettuaan 4-vuotiaan lapsensa yrittäjätilaisuuteen mukaan.

Perheministeri saa moitteen, koska perheenjäsen vilahti työpaikalla?

Olen perheellinen yrittäjä ja saavuin juuri työpaikalta kotiin, lasteni kanssa. Kuka moittisi minua?

Kaikki meidän lapsemme olivat nimittäin töissä mukana aina iltapäivästä miltei kahdeksaan asti illalla. Oli pakko, sillä olemme  yrittäjiä ja meillä on juuri nyt todella paljon töitä paiskittavana.

En pysty noin vaan lyhentämään päiviäni, sillä siten työt kasaantuvat entisestään,deadlinet paukkuvat ja tilaisuudet lipuvat ohitse. Yrittäjällä ei ole suojaverkkoa johon ottaa vapaapudotus, jos alkaa lepsuilemaan. Pienyrittäjälle jokainen asiakas ja duuni voi olla erittäin arvokas.

Jos jokin asiakkaan maksu viivästyy oikein kunnolla, valmiiksi aikataulutettua työtä yhtäkkiä lykätäänkin tai tulee muita esteitä, on löydettävä äkkiä jokin muu työkeikka ennustamattomasti tyhjentyneen kalenterin tilalle. Tutkimattomia ovat yrittäjän tiet, kaikki on niin kaikesta kiinni.

Ja jos ei uusia asiakkaita peruuntuneiden tilalle löydy, syödään kuukausi kaurapuuroa. Tai pieniä kiviä.

Yrittäjänä minulla ei oikein ole varaa tai aikaa miettiä, onko lapset muiden mielestä yleinen riesa, vai kuitenkin ihan vain luonnollinen osa elämää?

Töitä en siis jätä tekemättä tai tapaamisiin menemättä, jos en saakaan lastenhoitajaa. En pääsisi useinkaan sovittuihin tapaamisiin tai työkeikoille, jos lapset eivät mahtuisi mukaan. Ja se, että lapset eivät usein kulkisi mukana, minulla ei ole varaa.

Tämänpäiväinen ei ole mikään ainutlaatuinen tilanne, sillä joudun ottamaan lapsia usein mukaan joko studiolleni tai mihin ikinä työni minut viekään. Monesti minulla on kuvauksissa vanhin lapsemme mukana, joka katsoo pienempien perään. Usein raahaan lapseni jopa Suomeen työmatkalle.

Kaikki lasten mukaan tuominen vaatii sitäpaitsi valtavasti vaivaa ja ylimääräistä organisointia. Uskon että jokainen yrittäjä-äiti tekee kaikkensa, jotta lapset eivät olisi häiriöksi omalle työlle, saati muiden.

Olenko kuitenkin saattanut huomaamattani ärsyttää ihmisiä tuomalla lapseni mukanani töihin? Varmasti.

Annika Saarikon tapauksessa on jollakin kyllä ollut uskomattoman lyhyt pinna.

Helsingin sanomien jutun mukaan Saarikolla oli ollu aikuinen pitämässä huolta lapsestaan ja kaksikko oli vain piipahtanut viisi minuuttia tilaisuuden lopussa yleiseen saliin. Lapsi oli juossut äidin luokse, livahtanut pöydän alle ja juossut karkuun. Tämä pieni pyräys on sitten saanut jonkun kimpaantumaan:

”Jos tilaisuudessa olisi ollut yhtään tämän suurempia yrityksiä, lapsen juokseminen olisi estetty. Tällainen on jo ihan arvovaltakysymys”. HS.fi

Onko olemassa sellainen yleisempikin ilmapiiri, jossa lapset ja perheet ovat toki tärkeitä, kunhan ne pysyvät niissä omissa piireissään? Lapset ja vauvat ovat ihania ideatasolla, mutta siinä vaiheessa kun ne putkahtavat maailmaan ja alkavaa käyttää raajojaan ja ääntä, ne pitäisi mieluiten piilottaa muulta maailmalta?

Imettäviä äitejä ravintoloissa kauhistellaan ja lapset eivät noin yleensäkään osaa käyttäytyä tarpeeksi hyvin tai vaan olla tarpeeksi hiljaa. No, eiväthän lapset käytöstapoja koskaan opikaan, jos ainoa sallittu ympäristö on lastenjuhlat, koti seinien sisällä tai meluinen leikkipuisto. Toisin on monissa muissa kultuureissa, joissa lapset ovat aina mukana siellä missä vanhemmatkin.

On aika hassu ajatus, että aikuisten maailma ja lasten läsnäolo siinä olisivat jotenkin ristiriidassa?

En ole rehellisesti vakavissani ikinä miettinyt sitä, teenkö jotain väärin kuljettaessani lapsiani mukana töissäni.

Työpaikkamme on kuin kodin jatke. Hauska ja vähän erilainen, jonne voi aina tulla. Löytyy pelit ja vehkeet, äänitys-studio jossa voi tehdä lällätyksiä ja äidin valokuvausnurkassa animoida.

Studioni tai työni ei ole mikään salaisuuksien kammio, jonne on lapsilta pääsy kielletty. Minusta on mukavaa, kun lapset ovat mukanani ja minulla on usein tapana näyttää heille valmistuvat työni aina ensin. Oma esikaartini. Mitä olette muuten mieltä tästä kuvasta, entäs tämä musiikkivideo? Palaute on suoraa ja rehellistä, arvostan.

Annika Saarikko kirjoittaa facebook sivuillansa saamastaan moitteesta hienosti:

"Naisvaltaisen sote-alan yrittäjyyden yleisössä ehkä joku muukin oli pohtinut, miten järjestää perheen ja yrittäjyyden yhteensovittaminen juuri tänään. Ehkä joku oli jäänyt pois, kun ei saanut lastenhoitoa järjestettyä. Minä päätin mennä, vaikka hoito ei helposti juuri tämän tunnin ajaksi järjestynytkään.

Lapsi ei myöskään opi miten yhteisissä hetkissä käyttäydytään, jos sitä ei koskaan voi harjoitella."

Kommentit (0)

Seuraa 

Tähän blogiin kirjoittelee Tanskassa asuvan monikulttuurisen uusperheen vegaaniäiti. Elämä on hassua, hullua ja uskomattoman kaunista. Kerron siitä kuvin ja sanoin- seuraa mukana!

 

Blogiarkisto

2018
Heinäkuu
Kesäkuu
2017

Kategoriat