Ane oli heti ensitapaamisesta lähtien helposti lähestyttävä. Pirskahteleva, sosiaalinen. Ihan sairaan hauska tyyppi. Muistan että ensitapaamisellamme söimme illallista ja nauroin vatsani kipeäksi. Tiedätte ne sellaiset hysteeriset naurukohtaukset, jotka eivät ota loppuakseen? Se on Ane pähkinänkuoressa.

Ane oli paikalla, kun olin raskaana ja oksentelin kuusi kuukautta. Auttoi arkisissa asioissa ja piti huolta. Ja kun sain esikoiseni, hän oli se ensimmäinen ihminen kenelle soitimme. Hän oli se joka tuli ja piteli vastasyntynyttä. Sillä tiesin miten paljon hän rakasti lapsia. Halusi joku päivä omia.

Ja sitten tuli aamu, kun muistan että rimputimme lasten kanssa ovikelloa ja ovelle tulikin täti, jolla oli tukka sekaisin ja uninen katse. Ane oli valvonut tavattuaan juuri miehen, josta tulisi pitkäaikainen kumppani.

He alkoivat suunnitella perhettä. Meni vuosi. Toinen. Kunnes saapui kolmas vuosi. Ane ja hänen poikaystävänsä päättivät aloittaa hedelmöityshoidot. He kestivät hoitoja lähes kaksi vuotta ja lopulta erosivat. 

Nyt Ane on hyväksynyt sen, että vaikka lapsettomuus tekee kipeää, niin hänestä ei koskaan tule äitiä.

Lyhytdokumenttini kertoo Anen tarinan:

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tähän blogiin kirjoittelee Tanskassa asuvan monikulttuurisen uusperheen äiti. Kuvaaja, yrittäjä, musiikintekijä, luonnonlapsi, eläinaktivisti ja vegaani.

 

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram