Ennen äidiksi tuloa paitaani ei oltu käytetty nenäliinana tai päälleni ei oltu puklattu tai pissattu. En ollut myöskään syönyt ruokaa, joka oli käynyt jo toisen ihmisen suussa. En ollut tottunut jakamaan ruokaani tai elämään päiviä ruoka-aikojen mukaan.

Ennen kotiäitiyttä en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni ulos päivittäin verkkareissa. Tai että menisin ihmistenilmoille ilman ripsiväriä. Jakkupuvut ovat nyt vaihtuneet huppareihin ja nykyään nautin täysin sydämin kotipäivistä mahdollisimman mukavassa oloasussa ja yritän edes muistaa harjata hiukset ja hampaat.

Ennen vauva-arkea olin kaikkialla etuajassa ja purin huultani raivosta, jos jouduin odottamaan jotakuta toista. Nykyään on ihan fine, että tulen tapaamisiin kymmenen minuuttia myöhässä. "Sorry ruokahetki kesti/pakollinen vaipanvaihto/en keksinyt mitä pukea lapselle päälle/ihmeteltiin matkalla koiria/hisseillä liikkuminen kesti."

Ennen lapsen saamista halusin kodin olevan aina tiptop ja tavaroiden paikoillaan. Nykyään duplot ja pehmolelut hujan hajan olohuoneessa tai laatikoiden sisälmykset leviteltynä ympäri lattiaa kertovat yhteisistä mukavista leikkihetkistä ja uteliaasta pikkuisesta.

Ennen äidiksi tuloa en tiennyt, että ainut paikka jossa saisin päivän aikana olla yksin olisi vessa. Nykyään tiedän, että vessassakaan en saa olla yksin, vaan joku suloisuus on heti koputtelemassa oven takana.

Ennen äitiyslomaa en tajunnut miten rentouttavaa onkaan juoda kuppi lattea ja katsoa samalla jotain hömppää telkkarista. Onhan neljä kuppia lattea päivässä ihan ok määrä?

Ennen äitiyttä on voinut ajatellakaan, että täydellinen päivä voisi koostua vaan lässyttämisestä, kikattelusta, yksinkertaisista keskusteluista, lattialla leikkimisestä, pusuttelusta, päiväunista, lintujen ihailusta, keinumisesta ja sormin syömisestä.

Ennen vauvavuotta en ymmärtänyt, kun joitain naisia vaivasi jatkuva vauvakuume. Nyt ymmärrän.

Ennen raskautta en tiennyt, että olen naisena kauneimmillani ja parhaimmillani raskaana ollessani. Hehkuin, rakastin masuani, olo oli mahtava ja pystyin mihin vaan. Miten mahtavaa ja kiitollista oli vihdoin vuosien jälkeen olla siinä olotilassa.

Ennen raskautta en voinut kuvitellakaan, että kroppani ei olisi aina huippukunnossa. Nyt vatsalihakset hakevat edelleen toisiaan ja selkäkivut pahenevat jatkuvasta nostelusta ja kantamisesta. Juoksemassa olen käynyt ainoastaan ohimenevissä ajatuksissani. Lisäksi raskauskilojen eroon pääsemiseen kului kymmenen kuukautta, etukäteen suunnitellun kahden kuukauden sijasta.

Ennen äidiksi tuloa en voinut kuvitellakaan, että valitsisin mieluummin koti-illan Antti Tuiskun keikan ja kuohuviinin juomisen sijasta.

Ennen äidiksi tuloa en uskonut, että vauvavuosi voisi olla helppoa aikaa. Sitä se kuitenkin on ollut. Minulla ei ole ollut jäätävää univelkaa, vaan halutessani olen pystynyt nukkumaan viimeiset seitsemän kuukautta tarvittavat 8 tunnin yöunet. En ole kokenut kotielämää raskaaksi, vaan nauttinut tästä harvinaisesta mahdollisuudesta mahdollisimman paljon. Meidän perhe on ollut huipputiimi tämän vuoden ajan ja arki on sujunut ilman isompia haasteita, toivottavasti sama yhdessätekemisen meininki jatkuu tästä edeskin.

Ennen äidiksi tuloa, en uskonut, että minusta saisi kärsivällisen ihmisen. En vieläkään sitä täysin ole, mutta kärsivällisyyteni on viimeisen vuoden aikana kasvanut ihan uusiin mittapuihin. Venkoilut, itkut, tahtojentaistot ja samojen asioiden toistaminen on osa meidän päiviä.

Ennen äidiksi tuloa en voinut kuvitellakaan miten julmia naiset ovat toisilleen arvostellessaan toistensa tapaa toimia äitinä. Liittyy se sitten imettämiseen, ruokailuihin, lasten harrastuksiin, ulkoiluun, työn ja perheen yhteensovittamiseen, pukeutumiseen, lastenhuoneen sisustamiseen tai kasvatusperiaatteisiin.

Ennen äitiyslomaani toivoin, että arkeeni tulisi kuulumaan paljon muita äitejä ja heidän lapsiaan. Miten kiitollinen olenkaan ystävistäni, jotka ovat samassa elämäntilanteesta. Ja miten iloinen olenkaan niistä naisista, joiden kanssa tiet ovat erkaantuneet elämäntaipaleellamme, mutta joiden kanssa tiet ovat taas kohdanneet tässä elämäntilanteessa. Kaikki uudet naiset ja heidän lapset joihin olen saanut tutustua puistossa, kerhoissa, harrastuksissa, netissä, naapurustossa tai tuttujen kautta - olen onnellinen. Muut mammat tekevät kotielämästä parempaa!

Vasta itse äidiksi tultuani olen tajunnut, miten hienon työn oma äitini on tehnyt kasvattaessani minut yksin. Isäni menehtyi minun ollessani viisi vuotias. Äitini on tehnyt minusta lämpimän ja hyväkäytöksisen ihmisen, joka on menestynyt elämässään. Ja erityisen kiitollinen olen äidiltäni saamastani avusta viimeisen vuoden aikana.

Ennen vauvavuotta en ymmärtänyt miten tärkeitä sukulaiset ovatkaan. Miten iso apu sukulaistädeistä onkaan ollut, kun he ovat ovat auttaneet meitä arjen keskellä ja näin ollen olemme halutessamme saaneet mieheni kanssa sitä paljon puhuttua omaa aikaa.

Ennen äidiksi tuloa en uskonut, että voisin rakastaa omaa aviomiestäni vieläkin enemmän. Miten hienoa on ollut katsoa kun hän on ollut rakastava ja huolehtiva isä synnytyssairaalasta lähtien. Olen hänestä ylpeä.

Ennen äitiyttä, en ole voinut ymmärtää miltä tuntuu olla huolissaan jonkun maailman tärkeimmän puolesta. Valitettavasti vuoteen on nimittäin mahtunut hetkiä, jolloin olen joutunut olemaan huolissani tyttären terveydestä sydänjuuriani myöten, mutta onneksi kaikista vastoinkäymisistä ollaan selvitty. En voi olla kuin kiitollinen tällä hetkellä.

Ennen äitiyttä kuvittelin, että eihän se lapsentulo niin paljon muuta elämäämme. Olin väärässä, se muutti kaiken. Lapsi on muuttanut ajatuksia, parisuhdetta, ystävyyssuhteita, arkea, juhlahetkiä, lomamatkoja, kotia, periaatteita ja tulevaisuutta.

Ennen äidiksi tuloa en tiennyt miltä tuntuu olla niin tärkeä ja rakas, jollekin pienelle ihmiselle. Miltä tuntuu, kun sinulla on vastuu jostain näin tärkeästä henkilöstä ja hänen hyvinvoinnistaan. Miten haluan helliä ja rakastaa häntä, miten hyvältä ja oikealta on asettaa rajoja ja antaa hänelle suojaa. Ne hetket kun toinen silmät tuikkien ja jalat ilosta heiluen tulee syliisi tai rauhassa laskee päänsä rintaasi vasten, ei sitä tunnetta voi käsittää.

Vuosi sitten en tiennyt mikä elämässä oikeasti on tärkeätä. Prioriteetit elämässä on muuttuneet. Nyt silmäni ovat avautuneet ja käsitän miksi olen olemassa ja mikä tässä maailmassa on tärkeintä - olla äiti ja rakastaa tytärtäni.

Ennen äitiyttä en tiennyt, että äitinä oleminen on parasta.

Olen kiitollinen ja onnellinen.

Aurinkoista äitienpäivää kaikki nykyiset ja tulevat äidit!

Kuvat poimittu Joukolattaren Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram