Pyhät on nyt vietetty ja olen palannut Helsinkiin koneen ääreen Joukolasta. Joulun ja pyhien vuoksi tulikin tälläinen kiva lähes parin viikon blogiloma.

Tykkään perinteistä, joten päätin jälleen tehdä blogiin vuosikatsauksen. Vuosi 2013 oli onnellinen mutta samalla kamala, vuosi 2014 täynnä onnea ja miltäs se vuosi 2015 näyttikään?

Kävin läpi valokuvia viime vuodelta ja oli jotenkin liikuttavaa ja ihanaa huomata, että 2015 alkuvuosi kului sellaisessa vauvakuplassa, että. Vanhempainvapaani päättyi tammikuussa, mutta luonnollisesti päätin jäädä hoitovapaalle ja ajattelin palaavani töihin syksyllä sitten kun tytär on puolitoistavuotia, toisin lopulta kävi, mutta siitä lisää myöhemmin. Vietimme alkuvuoden ajan leppoista kotiarkea tyttären kanssa - nähtiin ystäviä, käytiin kerhoissa, harrastettiin, oltiin paljon kotona ja käytiin tapahtumissa. Miten pieni suloinen pulleropallero vauva minulla olikaan tuolloin. Vanhoja kuvia katsoessa vasta tajuaa miten paljon tyttö on kehittynyt vuoden aikana ja tilalle on kasvanut taapero, joka osaa juosta ja jutella. Tyttöjen reissu Haikon kartanoon toi mukavaa vaihtelua leppoisaan kotiäitiyteen.

Berliiniin matkustimme pääsiäisen tienoilla huhtikuussa. En tykännyt kyseisestä kaupungista laisinkaan, enkä löytänyt paikasta mitään kiertovaa, vaikka niin moni muu paikkaa rakastaa ja kehuu. Mutta tulipahan käytyä.

Kyseisellä matkalla minulla alkoi myös järkyttävä selkäkipu, joka kesti lähes kuukauden. Kivut vastasivat synnytyskipuja, mutta nyt loppua ei näkynyt toisin kuin synnytyksessä. Kävin tutkimuksissa ja lääkärit yrittivät selvittää mistä kivut johtuivat ja viimeisin diagnoosi oli niinkin tavallinen vaiva kuin iskias. Luulenpa, että kroppani ei ollut palautunut kunnolla raskaudesta ja jatkuva vauvan kantelu ei tehnyt selälle hyvää. Mies joutui jäämään kotiin hoitamaan lasta, sillä pystyin olemaan vaan sikiöasennossa. Kivut kaikkosivat pikku hiljaa neljän viikon kuluttua ja osaan nykyään arvostaa terveyttä huomattavasti enemmän.

Huhtikuussa juhlimme tyttären 1-v syntymäpäiviä! Niin ihanat juhlat ja päivänsankari oli nauravainen höpsö itsensä. Vauvavuosi kului nopeasti ja selvisimme siitä paremmin kuin mieheni kanssa olimme uskaltaneet ajatellakaan.

Antti Tuiskun En kommentoi-levy ilmestyi toukokuussa. Ei ole mitenkään ihme, että Tuisku ja hänen uusi tulemisensa pääsi minun tämän vuoden huippuhetkiin. Olen ollut henkeenjavereen Tuiskun fani Idols-ajoista lähtien, kiertänyt varmaan satoja Antin keikkoja ja hänen musiikkinsa on ollut iso osa elämääni. Nyt oli ihana päästä fiilistelemään Tuiskua ja hänen musaansa myös ystävien kanssa, enää ei ollut noloa kuunnella Suomen parasta poptähteä. Kesästä ja syksystä tuli varsinaisia #petokesä ja #petosyksy. Kävin mm. tyttöjen kanssa Antin Tavastian levynjulkkarikeikalla, mieheni kanssa kesällä lavalla kuuntelemassa Anttia, akustisella keikalla Alaston-klubilla (ihan mieletön, ehkä Antin paras kokemani keikka ikinä), ikärajattomalla keikalla Kulttuuritalolla ja loppuhuippennuksena Vain Elämää-konsertti loppu vuodesta. Joulukuussa tytärkin oppi sanomaan "Anti Tuisuu", en ehkä kestä. <3 Peto on irti!

Yhtäkkiä olikin jo toukokuu ja luonto rupesi vihertämään ja kukat puhkesivat kukkaan. Aloitimme virallisesti mökkikauden ja nautin lähestyvästä kesästä.

Kesäkuussa juhlimme mieheni kanssa 10-vuotiasta parisuhdettamme. Kymmenen vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, vaikka tuntuu, että vastahan me rakastuttiin kesäisessä Päijät-Hämeessä ja mies rupesi hengailemaan Linnanmäellä iltaisin, jossa silloin olin kesätöissä. Miten paljon onkaan tapahtunut näiden vuosien aikana - upeita matkoja, mökkeilyä, yhteisiä kummityttöjä, häät ja meidän tärkein kallein tyttäremme. Päivittäin katselelemme Hissua ja ihastelemme miten uskomattoman kauniin lapsen olemmekaan saaneet.

Vuosipäivämme aikoihin tytär meni ensimmäistä kertaa elämässään yökylään ja me vanhemmat pääsimme pienelle hemmottelulomalle Hämeenkylän kartanoon. Edelleen tulee lämpimät muistot mieleen minilomastamme - kartanon miljöö oli kerrassaan uniikki, sviittimme upea ja yhteinen aika kallisarvoista.

Aloitin työnhaun joskus alkukesästä ja juoksin haastatteluissa. Halusin löytää haastavan ja kiinnostavan työpaikan, minne palata kotiäitiyden jälkeen. Oli ilo ja onni huomata, että minulle ja osaamiselleni oli kysyntää.  Äidistäni ja tädistäni oli iso apu lastenhoidossa, että pääsin käymään työhaastatteluissa ja erilaisissa testeissä. Positiivista oli, että etenin useammassakin haussa ja headhunterit soittelivat, kun huomasivat LinkedInistä, että olin työnhaussa. Kahdessa haussa pääsin jopa hopeasijalle ja tuskastuin tilanteeseen todella. Mutta koskaan ei tiedä milloin unelmien työpaikka löytyy, ja yhtäkkiä olinkin tilanteessa, että minulle tarjottiin työpaikkaa millaista olin etsimässä - monipuolinen ja vastuullinen työnkuva kotimaisessa yrityksessä. Jes, hienoa Heidi, olen ylpeä itsestäni! Kilisteltiin kotona shampanlasillisilla.

Meillä alkoi uusi arki, kun minä aloitin kesäkuussa uudessa työpaikassa ja mies otti vetovastuun lapsenhoidosta jäämällä isyys- ja hoitovapaalle. Kesä meni perehtyessä uuteen työpaikkaan ja -tehtävään ja arki oli leppoisaa. MInä olin töissä kahdeksasta neljään ja isi-ihminen ja tyttö viettivät päiviä leikkipuistoissa ja ystävien kanssa. Iltaisin vietimme aikaa perheen kesken nauttimalla kesäisestä Helsingistä ja viikonloppuisin minä ajelin Joukolaan, jonne muu perhe usein oli mennyt jo aijemmin. Isyysloma oli ehdottomasti vuoden parhaimpia päätöksiä, mies pääsi myös nauttimaan tyttären kanssa kahdestaan olemisesta ja minä pääsin rakentamaan uraani. Miksi se tuntuukin olevan monessa perheessä niin, että äiti on kotona ja isä painaa töitä?

Pääsin uudessa työssä hyvin alkuun ja sain sovittua hiukan kesälomaakin. Elokuussa lomailtiin koko perheen voimin ja lähdettiin käymään Sisiliassakin. Lomamatka oli kaikinpuolin onnistunut ja reissusta jäi meille ikuisiksi ajoiksi hyvät muistot.

Elokuussa hyvä ystäväni sai suloisen tyttövauvan ja mieheni kanssa meistä tuli lapsen kummeja. Voi rakkaus ja uuden elämän ihme. <3

Syyskuu meni vielä osittain leppoisissa ajatuksissa ja vihellellen, mutta loka-marraskuussa arki alkoi ryminällä, minkä huomaa muun muuassa siitä, että olen ehtinyt ottamaan valokuvia harvoin. Mieskin palasi työelämään ja meillä alkoi uusi arki. Uuden arjen opettelun keskellä päätin aloittaa pitkän tauon jälkeen treenaamisen ja liityn takaisin Satsille. Sain PT:n tekemän treeniohjelman, mutta liian harvoin jaksoin kuitenkin lähteä iltaisin treenaamaan tyttären mentyä nukkumaan. Harmillista sillä liikunta olisi tuonut minulle sitä kaipaamaani lisäbuustia syksyyn. Kaiken keskellä halusin inspiraatiota valokuvaamiseen ja kävin blogivalokuvauskurssin, nyt kun olisi vielä aikaa harjoitella opittuja taitoja. Syksyyn toi ilon aiheitta isänpäivä, kihlapäivä, kummityttöjen syntymäpäivät, lukion luokkakokous, kummitytön ristiäiset ja erinäiset nimipäiväjuhlat. Syksyn aikana kävin Joukolassa ainoastaan kerran, joka on jotenkin uskomatonta ja kertoo siitä, että viikonloppuisin halusin vaan olla kotona ja nauttia perheen kesken kivasta kotikaupungistani. Perjantait vietin hoitovapaalla, mikä oli syksyn parhain päätös. Arki rupesi sujumaan jossain vaiheessa, kiitos kahden auton, nyt työmatkat kuluivat nopeasti, eikä minun tarvinnut kuluttaa kallista yhteistäaikaa bussissa istuen. Opimme myös miehen kanssa sopimaan etukäteen tarhaviennit ja -tuonnit, jolloin saatiin tytön hoitopäivät pidettyä kohtuullisen pituisena.

Joulukuu kului pääasiassa joulufiilistelyissä, sillä tein monet jouluvalmistelut hyvissä ajoin. Kävin joulukonserteissa, kiertelin joulumyyjäisiä ja lauloin Kauneimpia joululauluja kirkoissa. Käytiin perheen kesken hakemassa lisää joulufiilistä Zürichistä, kiva irtiotto arjesta. Yhtäkkiä oli joulu, jonka poikkeuksellisesti vietimme kaupungissa. Aatto meni Helsingissäkin hyvin perinteisesti - joulupukin kuuma linja, kuusenkoristelu, joulurauhan julistus, joulupuuro, kirkko, joulupukki, jouluillallinen, lahjoja ja yöllä pääsin vielä yksin käymään kirkossa hartaudessa. Kivoin muisto jouluaatosta oli, että Hissu oli todella reipas kun joulupukki tuli kylään, ei nyt ihan syliin uskaltautunut, mutta haki tomerasti pukin tuomat lahjat ja laulettiin yhdessä. Joulunpyhät ja uusi vuosi vietettiin ihanissa rennoissa merkeissä Joukolassa. Mieleni oli tyyni.

Kiitos vuosi 2015, olit pääasiassa minulle hyvä. Erityisen kiitollinen olen perheestäni ja uudesta työpaikasta. Käyppä Instagramista katsomassa mikä oli minulle vuoden 2015 tärkein valokuva.

kuva: Susanna Hynynen

Mutta mitähän vuosi 2016 tuo tullessaan? Tälle vuodelle ei tiedossa isompia suunnitelmia, mutta joitakin tavotteita olen itselleni asettanut. Tämän vuoden teemana on tasapainon löytäminen elämääni. Teinkin joitakin uuden vuoden lupauksia, jotta muistan mitä oikeasti haluan elämältäni ja mitkä asiat vaikuttavat yleiseen hyvinvointiini ja onnellisuuteeni.

-ajankäyttö on saatava kuntoon. Huomaan, että vietän aivan liikaa aikaa somessa ja tietokoneella. Olen päättänyt vähentää näitä kahta asiaa radikaalisti, sillä ruutuaika on aina pois joistain tärkeämmästä - lapsen kanssa yhdessäolosta, parisuhteesta, liikunnasta tai nukkumisesta.

- olen palkannut itselleni PT:n ja ensimmäinen tapaaminen on ensi viikolla. Tavoitteenani on löytää taas energinen ja hyvinvoiva Heidi. Raskauskilojakin on edelleen ja tavoitteena olisi laihtua vähintään 10kg.

- tyttären syntymän jälkeen olen lukenut aivan liian vähän, parissa vuodessa olen lukenut luultavasti alle viisi kirjaa, ihan naurettavaa. Ennen vanhaan olin kuitenkin kunnon lukutoukka. Asetinkin itselleni nyt niinkin hurjan tavoitteen, että luen yhden kirjan kuukaudessa. Eli jatkossa kirjastoautolta lainaan myös kirjan itselleni enkä vaan tyttärelle lastenkirjoja. Tästä polveutuukin sopivasti toinen lupaus; tyttärelle luetaan joka ilta jatkossa iltasatu.

- haluan nähdä ystäviäni enemmän. Viikot kuluvat sellaista vauhtia, että usein on ollut viikkoja, että en ole arjessa nähnyt kertaakaan ystäviä. Toiveena olisikin ainakin kerran viikossa nähdä joku tärkeistä ystävistäni.

- avioliittomme kaipaa erityistä huolenpitoa. Päätin, että kerran kuussa järjestämme mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa ja menemme treffeille. Olisi se sitten treenaamista kahdestaan, leffailta, ravintolaillallinen tai vaikka lavatanssit (voi niitä aikoja kun oltiin nuoria ja rakastuneita ja kierrettiin lavatansseja). Joten mummit, kummit, tädit ja ystävät, lastenhoitoapua otetaan ilolla vastaan.

- nukkumaan olisi tarkoitus jatkossa päästä klo 22 mennessä. Tämän luulisi olevan helppo juttu, sillä liittyy vahvasti tuohon ensimmäiseen lupaukseeni, että vähennän tietokoneella istumista. Tähän asti olen nimittäin löytänyt itseni istumasta koneelta vielä puolenyön aikoihin. Riittävät yöunet ovat kuitenkin hyvän ravinnon ja liikunnan rinnalla tärkein hyvinvoinnin lähde.

Näillä ohjenuorille tähän vuoteen. Mahtavaa alkanutta uutta vuotta sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013