Viime päivinä on ollut ollut kiva lukea blogeista bloggaajien vuosikatsauksia. Luin myös oman viime vuotisen vuositiivistelmän ja se toi mukavia muistoja mieleen, joten pakkohan sitä oli vaalia perinteitä ja tehdä vuodesta 2016 tiivistelmä kohokohdista.

Kävin viikonloppuna läpi kaikki vuoden aikana otetut valokuvat ja tuli taas todettua, että pitäisi kyllä ottaa kuvia siitä tavallisesta arjesta, kamera kun on tuntunut olevan mukana vain juhlatilanteissa ja kesällä, kuvien kautta kun on helppo palata sen hetkisiin muistoihin, ajatuksiin ja tunteisiin. Varsinkin kevät 2016 on hiukan hämärän peitossa.

Mutta 2016 oli varsin hyvä vuosi, vuoden alussa en tiennyt mitä vuosi toisikaan tullessaan, ja helmikuussa tekemäni positiivinen raskaustesti toi täysin uuden suunnan tälle vuodelle. Sana kiitollisuus kuvaa vuotta ehkä parhaiten. Jos kevät on mennyt tavallista työharrastuspäiväkotiyksityiselämä-arkea pyörittäessä, niin kesä oli ihanaa odotusaikaa ja loppu vuosi menikin täydellisessä vauvakuplassa ja opettelussa olla kahden tyttären äiti. Yksityiselämässä vuosi 2016 toi paljon mietittävää, mutta ei puututa täällä blogissa siihen, vaan käydäänpä seuraavaksi läpi vuosi 2016 kuukausi kuukaudelta.

kuva: Heartbeat Kuvaajat

Tammikuu

Otin uuden vuoden vastaan Joukolassa. Palkkasin PT:n tavoitteenani pudottaa painoa 10kg, tavoite muuttui kuitenkin heti seuraavassa kuussa. Mökkeilin Joukolassa. Juhlistin Joukolattaren 3v juhlia blogissa lukuisilla arvonnoilla. Kävin yksin ihailemassa Lux Helsinkiä. Olin kiitollinen teiltä blogini lukijoilta saamastani palautteesta. Aloitin tyttären kanssa taaperotanssin. Matkustettiin perheen kanssa Dubaihin ja loma oli aivan mieletön!!

Helmikuu

Tein positiivisen raskaustestin! Kutsuin ystäväperheet kotiimme ystävänpäiväbrunssille. Blogissa kävin läpi Dubain matkaamme. Voitin arvonnassa Adventure Photo Stories -seikkailukuvauksen ja pääsimme miehen kanssa kuvattaviksi. Mökkeiltiin Joukolassa.

Maaliskuu

Kerrottiin läheisille tulevasta vauvasta ja moni olikin tätä uutista epäillytkin. Vietin hotelliloman Helsingissä tärkeän ystävättäreni kanssa, jota näen arjessa aivan liian vähän. Kävin virpomassa Hissun kanssa. Otin ensimmäiset masukuvat. Ajatukseni yksityiselämässä olivat aivan sekaisin. Vietimme pääsiäisen Joukolassa ja Kyyhkylän kartanossa. Arkea.

Huhtikuu

Mökkeiltiin Joukolassa. Kerroin blogissa raskaudestani. Nautin keväästä. Juhlin 2-vuotiasta esikoistani.

Toukokuu

Aloitimme toivottavasti uuden perinteen perheessämme viettämällä vappua Lintsillä. Fiilistelin jo tulevaa kesää. Käytiin piknikillä Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Pyöräiltiin. Tehtiin retki Porvooseen. Juhlistin äitienpäivää perheeni kanssa hotelli Rantapuiston brunssilla.  Vietin kaupunkiviikonlopun ilman lasta ja miestä. Risteiltiin Tukholmaan ja ihastuttiin koko perhe totaalisesti Junibackeniin. Saimme tietää odottavamme tyttöä. <3

kuva: Katja Helena Photography

Kesäkuu

Kesäkesäkesä!! Iloista arkea. Kävin terasseilla. Juhlittiin juhannusta ystävien kanssa Joukolassa. Järjestin Gender reveal-partyt. Nautittiin kesästä Joukolassa. Arkea. Juhlittiin savusaunan uuden nurmikaton harjakaisia. Vietin kaupunkiviikonlopun kaksin esikoisen kanssa. Isot hankinnat vauvaa varten, kuten sänky ja hoitopiste olivat valmiina.

Heinäkuu

Tytär lopetti päiväkodissa ja siirtyi kotihoitoon. Vietettiin miehen kanssa Babymoon Helsingissä. Saatiin useampikin eri porukka vieraita Joukolaan. Juhlin kummitytön rippijuhlia. Nautin kesäisestä Helsingistä.

Elokuu

Jäin kesälomalle! Lomailin. Juhlin 1-vuotista kummityttöä. Nizza vaihtui lomamatkaan Suomen Naantaliin ja Turkuun. Hissun kerhot ja harrastukset alkoivat.

Syyskuu

Äitiysloma alkoi! Kävin esikoisen kanssa kaksin teatterissa. Käytiin miehen kanssa vuoden viimeisillä treffeillä.

Lokakuu

Tyttäreni syntyi. Koin kauniin, nopean, voimaannuttavan ja kivuttoman synnytyksen. Koin välittömästi onnen ja täydellisen rakkauden tunteen.

Marraskuu

Harjoittelin ja opin pyörittämään arkea kahden lapsen kanssa, kun mies palasi neljän viikon kotona olon jälkeen töihin. Huomasin, että elämä kahden tytön kanssa on paljon helpompaa kuin osasin raskausaikana edes haaveilla. Olin peloissani ja kauhuissani, miten huonosti oma kärsivällisyyteni kestää kasvattaa tässä vauvakuplassa uhmaikäistä. Järjestin ristiäisiä varten kaiken valmiiksi.

Joulukuu

Joulufiilis täytti sydämeni. Kävin lasten kanssa kirkossa pariin otteeseen. Lauloin kauneimpia joululauluja. Liikutuin tyttären ristiäisissän. Seikkailin perheen kanssa jouluisessa Suomenlinnassa. Join paljon glögiä. Vietin perinteisen joulun Joukolassa. Olin tyttöjen kanssa kolmistaan Joukolassa. Toivotin uuden vuoden tervetulleeksi ystävien kanssa kotonamme.

Näin vuoden alussa on hyvä pysähtyä ja hiukan haaveilla ja suunnitella tulevaa. Edessä kun on 365 päivää, joista voi tehdä juuri itselleen sopivia. Vuonna 2017 haaveilen seuraavista asioista:

- toivon koko sydämestäni, että tyttärieni välinen sisarusrakkaus lisääntyisi

- äitinä haluaisin olla entistä enemmän läsnä, leikkiä ja hölmöillä. Erityisesti toivon, että kärsivällisyyteni kasvaisi.

- viime vuosi oli ihan onneton matkustuksen suhteen, joten toivon että sen asian suhteen asiat olisivat toisin tänä vuonna. Haaveilen vähintään kolmesta matkasta - keväällä, kesällä ja talvella.

- haluan syödä terveellisesti ja raikkaasti. Toivon pystyväni vähentämään jatkuvaa leivän ja pastan syöntiäni. Samalla koko perhe söisi enemmän kasviksia ja hedelmiä.

- asetin jo vuosi sitten tavoitteeksi pudottaa painoani ja päästä takaisin vartaloon, missä minun on hyvä olla. No kroppani on tehnyt tässä vuoden aikana ihanan työn ja nyt on taas aika asettaa sama tavoite uudestaan. Tavoitepainoni alkaa kutosella ja nyt vaaka taitaa näyttää 8 alkavaa lukua. Olen synnytyksen jälkeen käynyt vain kerran vaa'alla neuvolassa, mutta pian pitäisi taas uskaltautua kuulemaan totuus. Siihen saakka uskon peilikuvaani ja sisäistä oloani, joka ei tunnu tällä hetkellä hyvältä.

- osaamiseni ja työuran vuoksi haluaisin päästä opiskelemaan ja samalla hyödyntää kotiäitivuosia

- ystäviä haluan nähdä mahdollisimman usein ja myös sellaisia kohtaamisia, jossa voin olla vain minä eikä minun tarvitse sillä hetkellä huolehtia lapsistani

- vuosi sitten tehtiin miehen kanssa ihan paras lupaus, että kävisimme kerran kuussa treffeillä. Tämä lupaus toteutuikin hienosti siihen saakka kunnes kuopus syntyi. Mutta nyt voisimme kyllä ottaa taas kuukausittaiset treffit käytäntöön.

- toivon tapaavani vanhoja ja uusia mammakavereita. Jo ensimmäisten äityislomaviikkojen aikana olen huomannut kuinka tärkeetä muiden äitien seura minulle on. Samalla lapseni saisivat leikkiseuraa. Olen kokenut viime aikoina yksinäisiä päiviä, vaikka olen koko päivän tyttöjen kanssa.

- haluaisin ehtiä lukemaan kirjoja enemmän. Tavoitteeksi voisin asettaa realistisen 1 kirja/kuukausi.

- toivon, uskon ja haaveilen, että löydämme tänä vuonna perheellemme uuden kivan nykyistä isomman kodin

 

Näillä eväillä tähän vuoteen.

Hyvää, menestyksekästä ja rakkauden täyteistä uutta vuotta sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

jos haluat niin täällä olisi yksi mammakaveri kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa, itselläni esikoinen niin tiedän tunteen noista yksinäisyydestä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013