
Tämä päivä on tarkoitettu perheelle ja sukulaisille.
Pukeudumme mustiin ja hyvästelemme yhden rakkaistamme.
Illalla kokoonnumme pöydän ääreen nauttimaan vaarin tekemää madesoppaa.
Tämä päivä on tarkoitettu perheelle ja sukulaisille.
Pukeudumme mustiin ja hyvästelemme yhden rakkaistamme.
Illalla kokoonnumme pöydän ääreen nauttimaan vaarin tekemää madesoppaa.
Kardeland ja Fit Fat Mama blogeissa oli kivat postaukset näiden melko tuoreiden vaimojen suosikki hääkuvista. Kyseisten postausten innoittamana kaivoin omat hääkuvani esille koneen syövereistä ja selasin perjantai-iltani ratoksi hääkuvat varmaan sadannen kerran läpi. Vaikka häistämme on kulunut siis jo yli kaksi vuotta, valkkasin satojen kuvien joukosta ne omat lempparit.
Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut PASI NIKKANEN.
Kaasoni olivat auttaneet juuri hääpukuni ylleni. Rupesin vollottamaan liikutuksesta ja toinen kaasoistani huomasi tämän. Ilmeilyllään hän yritti saada minut muuttamaan tunnetilani, jotta meikki säilyisi edes kirkkoon asti.
Sade oli ulkona lakannut ja päätimme kaasojeni kanssa kävellä hotellilta tuomiokirkolle aleksia pitkin. Takanamme oleva graffittiseinä luo hienon kontrastin.
Tästä kuvasta välittyy se tunne, kun seison yksin Helsingin tuomiokirkon kirkkokäytävän päässä ja toisessa päässä odottaa elämäni mies. Uskomaton hetki.
Kirkossa oli kuuma ja tilannekin taisi hiukan jännittää - hiki. :)
VIhkiminen on ohi. Me ollaan aviopari! Suudelma tuomiokirkon portailla.
Yritin änkeytyä helmoineni pieneen Porcheemme. Onneksi ystävättäreni ymmärsi tulla auttamaan, kun herrasmies sulhanen ei tilannetta tajunnut jännityksen lomassa. Miehellä taisi olla lähinnä kiire ajamaan autoa.
Venematka mantereelta juhlapaikalle Suomenlinnaan oli yksi hääpäivän ihanimmista hetkistä. Me kaksi. Vihkiminen ohi ja koko hääjuhla vielä edessä.
Hääjuhlamme alkoi sillä, että aviomieheni kanssa esittelimme vieraamme. Kavereitani esitellessäni liikutuin lopullisesti muistellessani nuoruusvuosia - elimme silloin ihan parasta aikaa.
Äitini piti kauniin puheen. Ennen häitä toivoin, että hääjuhlassa olisi puheita ja onneksi tämä toive toteutui. Tässä kuvassa näkyy myös kauniisti upea juhlatilamme.
Sulhasen isä piti niin hauskan puheen, että sitä on muisteltu monesti jälkeenpäin. Kuvakin sen kertoo, että vierailla oli hauskaa ja appiukkoni puhe oli legendaarinen.
Hääpäivämme tunnelma oli rento ja välillä hauskuuteltiin. Uuden sukunimeni silloiset haltijat vetävät minut mukaan sukuun.
Häävalssi oli tietysti yksi hääpäivän odotetuimmista jutuista. Tanssi sujui kuin tanssi. Unelmieni hääpuvun helma näyttää upealta tässä kuvassa.
Miten ihminen voikaan tulla entistä onnellisemmaksi katselemalla hääkuvia ja muistelemalla yhtä elämänsä onnellisinta päivää.
Onko muita, jotka tykkäävät selailla vanhoja hääkuvia?
ps. lisää häistämme voi lukea vanhasta hääblogistani Jotain vaaleanpunaista
Menovinkki viikonlopulle: Virka Galleriassa on esillä viimeistä viikonloppua Tarinoiden puisto. Eli jos et ole yksi niistä 50000 kävijästä, joka on jo näyttelyssä käynyt, niin suosittelen vierailemaan lasten kanssa tässä ihastuttavasssa lastenkirjallisuustapahtumassa.
Tarinoiden puisto on kaikkien aikojen suurin lastenkirjallisuustapahtuma. Puistossa pääsee kokemaan monella eri tapaa tarinoiden maailmaa. Kuvitusnäyttelyssä on esillä 40 kuvittajan teoksia. Puistossa on esillä kaikki kuvitusten lähdekirjat sekä satoja muita lastenkirjoja. Helsinki-kirjoille on puistossa oma osastonsa. Lapset ja aikuiset voivat valita mieluisan teoksen ja syventyä lukemaan sitä johonkin lukuisista ihanista "puunkoloista". Tove Janssonin juhlavuotta muistetaan jännittävällä hattivattiluolalla ja on puistossa myös iso muumilaakson Mörkö.
Itse kävin tyttöni kanssa näyttelyssä tänään ja ihastuin näyttelyyn kovasti. Vauvan mielestä parasta oli hieman jännittävä hattivattiluola ja nurmikolla oli hänen mielestään kiva selailla kirjoja. Seurueemme hieman alle kouluikäiset lapset saivat Tarinoiden Puistosta paljon iloa irti.
Suosittelen pistäytymään kaupungintalolla, jos tänä viikonloppuna liikut lasten kanssa Helsingin keskustassa.
Helsingin kaupungintalon Virka galleria avoinna la-su klo 10-16.
Vapaa pääsy
Perjantai! Olen aamusta alkaen viikonloppufiiliksistä. Tytärkin antaa minun nukkua puoli tuntia pidempään kuin aikaisemmin tällä viikolla. Olen kyllä kiitollinen, että pikkuneiti on vedellyt jo monta kuukautta 12h yöunia.
Aamutoimiin menee tänään jopa pari tuntia ja myöhästymme sovituilta mammatreffeiltä. Inhoan sitä, että olen nykyään kaikkialta myöhässä. Ennen vauvaa, olin se ihminen, joka oli vähintään 10 minuuttia etuajassa paikalla ja nykyään minua saa odottaa. En ole siis vieläkään näiden yhdeksän kuukauden aikana oppinut, että vauvan kanssa tietyt asiat vaan vievät enemmän aikaa ja tilanteisiin tulee yllättäviä muutoksia.
Onneksi ystävänikin on poikansa kanssa myöhässä. Käymme tekemässä täsmäiskuja tiettyihin kauppoihin, jonka jälkeen istahdamme kahvilaan syömään lounasta, ruokkimaan lapsemme ja seurailemaan pikkuisten touhuja. Lastemme ikäero on vaan pari viikkoa, joten on mukavaa tavata ja keskustella viimeiset kuulumiset.
Äitiyslomalla on ollut kiva huomata kuinka äitiys lähentää. Itse olen lähentynyt monen sellaisen naisen kanssa, jotka aikaisemmin ovat olleet elämässäni vain tuttuja tai sitten vanhat ystävät ovat tulleet uudestaan takaisin elämääni. Ihana saada viettää aikaa upeiden naisten ja heidän lastensa kanssa.
Pikkuneitini ei tänään toiminutkaan niin kuin aikaisemmin tällä viikolla, eli hän ei halunnut nukahtaa päikkäreille heti lounaan jälkeen. Itki vaan vastaan kun yritin nukuttaa häntä vaunuihin. Valvokoot sitten ajattelen ja hän jatkaa leikkimistä ikätoverinsa kanssa.
Lähdemme pikkuhiljaa kotiin päin, sillä tunnin päästä olisi startti mieheni kotiseudulle viikonlopun viettoon. Suunnittelen pitäväni tyttäreni hereillä lähtöön asti, jotta hän nukkuisi koko automatkan, kun ei ole kerta tähän mennessä nukahtanut. No eipä onnistunut tämäkään suunnitelma, vaan tytär nukahtaa ensimmäistä kertaa istualtaan vaunuihin. Saan onneksi kannettua vauvan vaunuvarastosta kotiin jatkamaan unia sängyn päällä.
Tyttären nukkuessa saan pakattua omani ja neidin tavarat. Pakkaaminen ei todellakaan ole lempipuuhaani ja välttelen sitä loppuun asti. En tykkää miettiä mitä tarvitsen reissussa tai saatan tarvita. Saan kun saankin kamat pakattua. Tänään pakkaan mukaani verkkarit ja mustan mekon, niillä on pärjättävä.
Mies tulee töistä kotiin ja rupeamme pakkaamaan autoon matkalaukkuja, matkasängyn, vaunut yms. Kiamme on kattoon asti tavaraa täynnä. Hissukin herää päikkäreiltä ja välipalan jälkeen lähdemme ajamaan kohti Päijät-Hämettä.
Alkumatka sujuu hyvin naureskellen, mutta puolessa välissä matkaa kiroan jo mielessäni, että en enää ikinä lähde lapsen kanssa pitkälle automatkalle. Pienin matkustaja nimittäin rupeaa itkemään raivoisasti (väsy/kuuma/ikävä istuin?), mutta yhtäkkiä hän hiljenee ja nukahtaa hetkessä silittäessäni hänen päätään. En uskalla liikahtaakaan taikka siirtää kättäni, olen jumissa, meneehän se matka näinkin. Suloista. Ja samalla hetkellä unohtuvat ajatukset siitä, että en enää ikinä lähtisi lapseni kanssa minnekään autolla.
Pääsemme parin tunnin ajomatkan jälkeen perille ja tytärkin herää sopivasti. Majoittaudumme viikonlopuksi tyttäremme kummitädin kotiin. Perjantai-ilta meneekin katsellessa serkusten leikkiä, seurustellessa ja saunoessa. Ihana viettää aikaa ilman somea. Nukkumaan pääsen reilusti ennen puoltayötä. Huomenna olisi tiedossa raskas päivä henkisesti.
BLOGGAAJA / HEIDI
Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.
Tervetuloa seuraamaan!
Suosikkiblogejani
Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox
Ladataan...