Tässä hiukan kuvia meidän pikkuneidin viime aikaisista asuista ja mietteitäni lemppari vauvanvaatteista.

mekko-Lindex neuletakki- H&M sukkahousut -H&M

mekko-Ciraf sukkahousut-H&M

Kesällä muistan tuskailleeni, että mekot ovat ihan nounou pikkuisella, mutta nyt syksyn ja talven tullen tyttären kasvettua, mekoista on tullut ihan minun suosikkeja. Sukkahousujen kanssa mekot ovat todella näppäriä pukea vauvalle päälle ja esimerkiksi vaipan vaihto onnistuu helposti. Ja onhan se suloista, että pikkuneidille on mekko päällä. Tuo yllä olevan kuvan mekko on Cirafin, tykkään mekon pienistä bambeista ja mekosta onkin tullut yksi tyttären suosikki arkimekoista. Muutenkin olen ihastunut Cirafin kuoseihin, hinta-laatu suhteeseen ja sopiviin mitoituksiin.


paita-H&M housut-KappAhl

 paita - Zara housut - KappAhl

Paita + housut yhdistelmää käytän tyttärellä nykyään paljon, varsinkin kun lähdemme kylään tai kaupungille. Hennesin Minni-paidasta tykkään kovasti, sillä se tuo jotenkin oman lapsuuteni mieleen. Olenkin suunnattoman iloinen siitä, että Minni-vaatteita saa tällä hetkellä paljon kaupoista. Zaran paitoja sen sijaan on vauvan vaatekaapissa jo useampi, sillä olen hiukkasen ihastunut Zaran kuoseihin. Itikseen avautui viime viikolla Suomen suurin Zara ja siellä on upea uusi lastenvaateosasto. Ihanaa, mutta samalla pelottavaa, että kodin lähellä on nyt tuollainen lastenvaatetaivas.

Tykkään käyttää leggings tyyppisiä housuja vauvalla, sillä ne on helppo pukea, ne pysyvät hyvin tyttären päällä ja vauvan on mukava olla niissä. Nämä KappAhlin housut on yhdet minun suosikeistani, sillä ne ovat vähän paksumpaa kangasta ja tekevät kokonaisuudesta hiukan puetumman näköisen.

 

 neule - Noa Noa body - Benetton leggingsit - Lindex sukat - H&M

Tämän Noa Noan neuleen tytär sai lahjaksi kun hän oli noin viikon ikäinen. Nyt neule on sopivankokoinen ja onpa ollut ihana päästä pukemaan se tyttären päälle. Niin laadukas, suloinen ja täydellisen pehmeä. Kauluksellisia bodeja tykkään pukea tyttärelleni päälle, jos haluan laittaa hänelle jotain siistimpää päälle. Ja tuollaiset rimpsusukat ovat heikkouteni, tuovat kivaa suloisuutta päivän asuun.

body - Ciraf puolipotkuhousut - H&M

 body -  KappAhl leggingsit - Lindex sukat - H&M


body - ei tietoa verkkarit - Zara sukat - hankittu Hippoposta

Body + housut on käytetyin vaateyhdistelmä meidän tytöllä. Jos olisin raskausaikana tiennyt miten näppäriä kietaisubodyt ovat aivan pienellä, olisin hankkinut vain niitä tyttärelleni. Tuo Cirafin body on ihana kuosiltaan ja kietaisumalli on kiva plussa, vaikkakaan se ei ole enää välttämättömyys, nyt kun tytärtä on helpompi pukea. Välillä kietaisubodyjen lukuisat napit rupeavat jopa nykyään ärsyttämään. Parhaita bodeja on tällä hetkellä venekaulukselliset, valitettavasti niitä on kaupoissa kuitenkin yllättävän vähän.

Kotona ja liikuntaharrastuksiin mennessä puen tyttärelleni päälle verkkarit, sillä ovat rentoudessaan kivat. Verkkareita meillä taitaakin olla eniten vauvan vaatekaapissa. Puolipotkuhousut ovat olleet minun suosikkeja jo vauvan syntymästä lähtien. Niin mahtavaa, että ei tarvitse etsiskellä pudonneita pikkusukkia kaikkialta.

Loppuun on hyvä hehkuttaa, että moni suosikkivaate on löytö joltain Helsingin lastenvaatekirpputorilta. Suosikki kirppiksiäni tällä hetkellä ovat Minipoppoo, ROK Clothing ja Velmu.  Vinkiksi, että tällä viikolla 29.11.2014 Helsingin Hakaniemeen avautuu Ipanaisen myymälä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram