Ajattelin hieman kertoa, miten meidän pikkuneiti on pukeutunut nyt kesällä - suosikkivaatteitani ja päivänasuja.

Mekothan on tietysti aivan ihania. Omasta mielestäni vaatekaupoissa ei voi olla suloisempia juttuja kuin vauvoille ja taaperoille tarkoitetut kauniit mekot. Tämä sininen H&M:n mekko on ensimmäisiä mekkohankintoja tytölleni. Mekko onkin jakkuineen ehtinyt olemaan päällä niin juhlissa kuin arkenakin. Tykkään kyseisessä mekossa erityisesti sen pehmeästä materiaalista. Vaaleanpunaisen Mark&Spencerin kukkamekon ostin jo raskausaikana lastenvaatekirpputorilta. Sen lisäksi että tämä mekko on nätti, on se kietaisumekkona todella näppärä. Ihan mahtavaa muuten, että saadaan Mark&Spencer syksyllä Suomeen. Ylipäänsä mekot on todella helppo pukea vauvalle päälle, mutta meidän tytöllä ne tuntuvat kyllä olevan todella epäkäytännölliset. Olenkin oppinut pukemaan mekkojen alle jonkun pienen bodyn ettei napa kokoajan vilkkuisi esillä vauvan pyöriessä sylissä tai lattialla.

Tämän kesän ykkösasu on ehdottomasti ollut tämä Lindexin shortsiasu. Asu on siisti, vähän niin kuin mekko. Pienet lahkeet tekevät asusta pukumaisemman kuin, että pukisi vauvan helteellä pelkkään bodyyn. Parasta on, että shortsiasu on todella kätevä käytössä - se pysyy hyvin vauvan päällä, eikä nouse ylös niin kuin mekot ja t-paidat ja lisäksi vaipanvaihto sujuu näppärästi alhaalla olevien neppareiden vuoksi. Materiaali asussa on ihanaa ohutta viileää kangasta. Ruusukuviointi on kauniin romanttinen. Voiko parempaa kesäasua ollakaan. Jos olisin alkukesästä tiennyt, että shortsiasut ovat näin käteviä pienellä vauvalla, olisin hamstrannut näitä enemmänkin kaupoista. Kaikkea sitä oppii äitinä ollessaan, mikä on kätevää. Kuvassa näkyvä vaaleanpunainen rusettipanta on H&M:ltä hankittu.

Nämä "farkut" löysin kesäretkellä Mikkelin H&M:ltä. Olen käyttänyt treggingsejä valtavasti viileinä kesäiltoina tai päivinä (joo sellaisiakin päiviä oli heinäkuun alussa), sen verran mukavat housut ne on vauvan käytössä. Valkoinen body vaaleanpunaisella sydämellä on Silverjunglen mallistosta - tajuttoman söpö ja tyylikäs body. Mustan pienen rusetin metallinipsulla löysin Le Bunuellista ja rusetti onkin osottautunut käytössä todella käteväksi vauvan hiuksissa. Toisessa kuvassa näkyvä pieni vaaleanpunainen rusetti on puolestaan hankittu Name it:ltä. Se laitetaan kiinni vauvan hiuksiin tarralla, mutta ainakaan meillä rusetti ei tahdo oikein pysyä menossa mukana kyseisellä kiinnityksellä. Tykkään pienistä ruseteista vauvalla suunnattomasti, onhan ne valtavan söpöjä ja niillä olenkin saanut tarvittaessa vauvasta helposti puetumman näköisen. Oikealla näkyvät valkoiset ballerinat on H&M:n ja ne on todella hyvät ja helpot käytössä. Olen käyttänyt tossuja sekä mekkojen että housujen kanssa. Hennesin sinikukallinen body on yksi tämän hetken lemppareistani, sillä sen kevyt trikoomateriaali on ihana näin kesähelteillä vauvan päällä.

Ylhäällä olevat valkoiset Lindexin trikoolegginsit on ihan ykköset niin arjessa että juhlassa. Olenkin ostanut niitä jo varastoon seuraavissakin koissa. Olen huomannut, että legginsit on ihan parhaat käytössä, sillä ne on mukava pukea päälle vauvalle, ne pysyy hyvin jalassa ja ne on helppo yhdistellä erilaisten bodyjen ja paitojen kanssa. Yhtenä päivänä oli rusettipäivä, jolloin tyttärelläni oli päällä tämä valkoinen Benettonin rusettibody, H&M:n rusettipanta ja H&M:n rusettiballerinat.

Yllä olevassa kuvassa on yksi suosikki vauvan mökkiasuista. Kietaisubodyt on ihan ehdottomasti näppärämpiä pukea ja riisua vauvalle. Kyseinen vaaleanpunainen pehmeä kietaisubody solmittamilla ruseteilla on ostettu Prismasta ja se on Marlon merkkinen. Lisäksi kyseissä bodyssä on umpinaiset hihat, jotka lämmittivät kivasti pikkuisen käsiä viileinä päivinä ja estää vauvaa kaluamasta sormiaan. Meidän tyttö ei ole ikinä raapinut itseään, mutta sellaisiakin pikkuisia ilmeisesti on, joten heille tällainen body umpihihoilla on ihan ykkönen. Tarvittaessa hihat saa taitettua auki. Puolipotkuhousut on todella käteviä viileinä päivinä, sillä niiden kanssa ei tarvitse käyttää vauvalla erillisiä sukkia. Meillä sukat tahtoo nimittäin vauvalla pudota jatkuvasti jalasta. Nämä vaaleanpunaiset potkuhousut on Tutan valmistamat.

Mutta totuus on kuitenkin, että tyttöni päivänasu on useasti viime viikkojen aikana ollut pelkkä vaippa. Meidän kesävauveli on nukkunut useasti päikkärit ulkona pelkkään vaippaan pukeutuneena. Yöasunakin vaippa on mitä mainioin lämpimässä mökissä ja kodissa. Tällä hetkellä meidän reilun kolmen kuukauden ikäinen tyttömme käyttää vaippakokoa 2. Libero on meidän suosikki juuri nyt, mutta meillä on käytössä myös Pampersin vaippoja. Jos oikein ole pukenut vauvaa olen laittanut hänelle jonkun pelkän bodyn päälle.

Loppuun asusteista sen verran, että Ki ET LA-aurinkolasit on kovassa käytössä. Kyseiset aurinkolasit pysyvät vauvan päässä hyvin eikä tyttömme ole niiden käytöstä moksiskaan. Hän on vaan niin cool aina ne päässään. Hellehattua yritän kovasti tytöllä käyttää näillä aurinkoisilla ilmoitta, mutta miten ihmeessä saisin sen pysymään vauvan päässä pidempään kuin viisi minuuttua.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram