käsinukke

Pumpkin vaaleanpunainen pinoamislelu

puujuna

vauvapulkka

Brio palikkalaatikko

Fisher-Price puhelin

nuppipalapeli

Alle kaksi kuukautta jouluun! Eli nyt on oivallinen ajankohta kirjoittaa joulupukille. Olen aina rakastanut joulua, mutta tätä joulua odotan ehkä vielä enemmän, onhan kyseessä tyttäreni ensimmäinen joulu. Tällaisia toiveita kirjoitimme Korvatunturille lähteevään kirjeeseen tyttäreni kanssa.

Olemme muutamassa paikassa päässeet leikkimään käsinukella ja tytär on ollut niistä aivan innoissaan. Omalla käsinukella tulisi varmasti hauskoja leikkihetkiä myös kotona.

Lahjatoiveissa mietimme hiukan jo ajassa eteenpäin kevääseen, jolloin tytär ehkä osaa ja haluaa leikkiä jo hieman haastavammilla leluilla. Tätä ajatelen toivelistalle päätyi vaaleanpunainen pinoamislelu, Brion palikkalaatikko ja nuppipalapeli. Kestäviä leluja kaikki, mitä itse arvostan äitinäm

Isä-ihminen haluaa tulevaisuudessa päästä rakentamaan ja leikkimään puisella junaradalla tyttären kanssa. Toiveena on kuulemma junarata, joka kulkee koko asunnon läpi. Tämän haaveen toteuttamiseen tarvitaan paaaaljon osia, joten niiden kerääminen on hyvä aloittaa jo nyt. Vaaleanpunainen juna olisi ihana lisä ehkä hiukan poikamaisiin leikkeihin.

Toivotaan, että tulevasta talvesta tulee runsas luminen. Vauvapulkka tulisi tarpeeseen sekä kotona että mökillä, jos nietokset ovat korkeat.

Jotenkin hauskaa, että Fisher-Pricen leikkipuhelin on nykyään matkapuhelin, kun itse olen leikkinyt lapsena Fisher-Pricen lankapuhelimella. Tytär tuntuu olevan kiinnostunut kännyköistä, joten oma leikkipuhelin olisi varmasti hauska, kun sillä saisi oikein luvan kanssa painella nappeja.

Melko perinteisiä juttuja päätyi vauvan joululahjalistalle. Tulossa vielä toivelistaa pehmeistä paketeista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram