Jouluaatto lähestyy ja lahjojen hankinta käy nyt kiivaimmillaan. Itse olen hankkinut kaikki joululahjat ja lapset ovat kertoneet joululahjatoiveensa joulupukille jo joitakin viikkoja sitten. Taapero tosiaan kertoi sekä omat että hänen päättämänsä vauvan toiveet joulupukille, kun pääsi pukkia tapaamaan Stockmannilla.

Joululahjoja on ihana miettiä ja samalla päästää haaveet leijailemaan. Perinteisesti ajattelin taas jakaa täällä blogissakin joitain joululahjavinkkejä, tällä kertaa kolmelle ikäluokalle  - vauva, 2,5-vuotias taapero ja aikuinen nainen.

1. // 2. // 3. // 4. // 5. // 6. // 7.

Meidän vauvamme on vain pari kuukautinen tänä jouluna. Vaikka Hertta ei mitään joulun satumaisesta ajasta vielä ymmärrä niin tulee hänkin saamaan muutaman paketin. Vauvalle on helppo hankkia joululahjoja, koska voi vaan miettiä mitä vauva tarvitsee, omia toiveita kun hänellä ei vielä ole. Meillä on tallella kaikki esikoisen harvat vauvalelut mutta Hertalle olisi kiva saada joitakin uusiakin leluja. Esikoisen vauva-aikana ihastuin leluihin joista kuuluu kiva helisevä ääni vauvan laittaessa ne keikkumaan, esimerkiksi tämä kaunis The White Companyn pupu on tällainen lelu. Mobilen voi laittaa hoitopöydän tai pinnasängyn ylle tai vaan sisustustuselementiksi lastenhuoneeseen. Itse olen ihastunut joutseniin, joten tämä Lille Kejserin joutsenmobile on mielestäni todella kaunis, haaveilen myös Cam Camin soivasta joutsenmobilesta. Tarpeellinen lahja vauvalle on varmastikin vaatteet, noilla pikkuisilla kun on tapana kasvaa melkoista tahtia. Meidän vauva kaipailee leikkimattoa ja kovasti olen yrittänyt etsiä silmää miellyttävää mattoa, joka sulautuisi mukavasti kodin sisustukseen, onneksi on verkkokauppoja, joista löytyy kauniita lasten sisustustuotteita ja leluja. Kirjat ovat omasta mielestäni aina hyvä lahja lapselle. Meidän lokakuinen on löytänyt omat kätensä, joita kaluaa jatkuvasti, elikkä kohta on tarvetta puruleluille. Vauva ei tarvitse paljoa kosmetiikkaa, mutta olen todennut, että vauvaöljy on hyödyllinen tuote, sitä kun voi käyttää hierontaan, kosteutukseen ja kylpyveteen.

1. // 2. // 3. // 4. // 5. // 6.

Taaperomme ilmoitti joulupukille toivovansa lahjaksi "Lumikin ja Frozenin". Niin suloista, miten nuo prinsessat ihastuttavast pikkuista tyttöä. Meidän 2,5-vuotias on varmasti haltioissaan, jos jouluaattona paketista paljastuu mikä tahansa prinsessa tai Frozen tuote. Prinsessojen lisäksi olen taaperon puolesta keksinyt muitakin lahjatoiveita. Ensimmäinen oma käsilaukku ja pieni lompakko olisi varmasti iso juttu taaperolle. Yökkäri on perinteinen ja tarpeellinen joululahja. Tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa oli pari kirjaa, jotka oli sopisivat hyvin luettavaksi parivuotiaalle. Noteeraan aina vuoden peli ja vuoden lelu- kilpailujen ehdokkaat ja voittajat, tänä vuonna vuoden lastenpeliksi valikoitui Muumipeikon kalaretki, jota olisi hauska päästä pelaamaan tyttären kanssa. Taaperolla on itseasiassa tällä hetkellä vain yksi lautapeli, vaikka yhdessä pelaaminen on todella kivaa ajanvietettä. Kotileikit on tyttäreni mieleen edelleen, joten tällaiset leikattavat puiset vihannekset olisi kehittävä lisä tyttären keittiöön.

1. // 2. // 3. // 4. // 5.

Itselläni on syntymäpäivätkin joulukuussa, yksi syy enemmän rakastaa joulun aikaa. Synttäreiden ansiosta saan haaveilla lahjatoiveista ihan täysillä, miten hauskaa kirjeen kirjoittaminen pukille onkaan vielä näin aikuisiälläkin. Näin aikuisena sitä toivoo lahjaksi mieluusti jotain oikein tarpeellista ja erityisesti kokemukset ja elämykset ovat mieluisia lahjoja. Tänäkin vuonna lahjatoivelistani täyttyi todella helposti. Designvalaisin olisi sekä aivan ihana, mieluisa, tarpeellinen ja pitkäaikainen lahja, varsinkin kun toive uudesta isommasta kodista kasvaa päivä päivältä niin jatkossa uusille valaisimille olisi varmasti tarvetta. Kotiäitinä olen huomannut, että varustukset pitää olla kunnossa, jotta ulkoilu lasten kanssa olisi mieluisaa, tällä hetkellä tarvitsisin lämpimän ja vettähylkivän toppatakin ja todella lämpimät talvikengät. Lahjakortti johonkin ihanaan helsinkiläiseen spahan on aina onnistunut lahja, sitä paljon puhuttua omaa aikaa arvostan ja hemmotteluhoito ylellisessä spassa tuo pientä luksusta arkeen. Paras kotiasuni on tällä hetkellä ehdottomasti Peak Performancen verkkarit yhdistettynä mukavaan imetyspaitaan, kyseiset verkkarit ovat sen verran lämpimät, että niillä pärjää ulkona jopa pakkasella, toiset samanlaiset verkkarit tulisivat kyllä kovalle käytölle.

 

Mitä sinä toivot joululahjaksi?

kollaasien kuvat valmistajien/kauppojen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

piah
1/4 | 

Nyt olen ruennut haaveilemaan nespresson latissimasta, josta olen mm. myös sinun blogistakin lukenut :) meillä oli aijemmin dolge gusto, mutta annoin sen anopille, koska haluan parempaa kahvia! ja tottakai kivoja vaatteita/ lahjakortteja vaatekauppoihin. kirjoja, kunnon luxux petarit meidän sänkyyn ja ihanat valkoiset puuvilla lakanat. no, toki sit täytyisi olla myös uudet peitot ja tyynyt ;) ...loputon lista 😂😂 no pääasia et on lapsille joulu ja lahjoja :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Nespresson Lattissima kahvikone on täydellinen lahjatoive! Itse sain koneen lahjaksi pari joulua sitten ja sitä käytetään päivittäin useita tai oikeastaan lukuisia kertoja päivän aikana. Viime jouluna mieheni puolestaan sai oman koneensa joulupukilta, nyt mökilläkin on oma Lattissima. Noi uudet peitot ja tyynyt, munkin pitäisi sellaiset kyllä ehdottomasti toivoa pukilta.

Rauhallista joulun odotusta teidän perheelle.

Vierailija
2/4 | 

Mä toivoin kanssa uudet peitot ja tyynyt. Oli oikeastaan oli ainut oikeaan tarpeeseen perustuva toive :) Muut on vaan sellasia mitä haluan (kosmetiikkaa ja tuoksuja lähinnä). Kuvittelin että oon ainut joka on jo kaikki lahjatkin ostanut, hyvä että on muitakin innokkaita jouluihmisiä. Tuli taas vähän kaikkea lapsille ja miehelle ostettua (meillä on siis 3 mussua) että saas nähdä kuinka kuinka äidin hermot kestää kaiken sen paketoinnin, onneksi on lahjakassit keksitty.

Ihanaa joulu tulee taas.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Mä bongasin kivasta Lapsiparkki-blogista myös tuon vinkin, että lahjat kannattaa paketoida lahjapusseihin. Ehkä ens vuonna, kun ehdon ostamaan paperit heti kun ilmestyivät marraskuussa kauppoihin.

Tuoksu on aina toivottu lahja. Luulenpa, että saan uuden tuoksun mieheltäni synttärilahjaksi, kivaa että joku valitsee uuden tuoksun omasta puolesta.

Sovittiin miehen kanssa, että tänä vuonna ei hankita toisillemme joululahjoja vaan säästetään ensi vuoden yhteisiä matkoja varten tai sitten ostetaan joku isompi hankinta kotiin, kuten uusi kannettava.

Mukavaa joulun odotusta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013