Kaupallinen yhteistyö Fisher-Pricen kanssa

Meidän perheessä on nykyään todellinen leikki-ikäinen taapero. Nyt syksyn tullen huomaa erityisesti tytön leikkien kautta, kuinka paljon parivuotiaamme onkaan kasvanut kesän aikana. Moniin leikkeihin on tullut nimittäin selkeästi juoni ja leluilla taikka leikkiöillä on jokin rooli, kun aikaisemmin leikit ovat olleet lähinnä lelujen ja esineiden tutkimista, liikuttelua ja käsittelyä.

Tämän kehitysaskeleen vuoksi, olen viime aikoina alkanut pelkäämään ja murehtimaan, että minähän en osaa leikkiä. Vai osaanko? Teen paljon juttuja yhdessä lapseni kanssa; me puistoillaan, ulkoillaan, käydään kylässä, mennään tapahtumiin, käydään museoissa, kirjastossa, liikutaan, tehdään palapelejä, riehutaan sisäleikkipaikoissa, käydään konserteissa ja teatterissa, luetaan, piirretään. Mutta tässä tarkoitan sellaista perinteistä leluilla yhdessä leikkimistä, jossa pitäisi käyttää mielikuvitusta ja höpötellä mitä kukin tekee, sellaista en mielestäni osaa. Kyllä minä osaan rakentaa palikoista torneja taikka työntää pikkuautoa ja päristellä, mutta osaanko heittäytyä leikin maailmaan oikeasti?

Jotta leikkiminen olisi itselleni helpommin lähestyttävä asia olen tajunnut muutaman pointin:

- Pyrin, että päivän aikana olisi selkeitä yhteisiä leikkihetkiä, jolloin keskityn vain ja ainoastaan leikkimiseen. Joskus minulla on nimittäin paha tapa mennä lastenhuoneeseen ja sivu silmällä vilkuilla somea puhelimesta taikka olkkarissa osallistua tyttären leikkiin  kotitöiden takaa, ei siis näin. Vain ja ainoastaan minä, lapsi ja käynnissä oleva leikki.

- Yhteisen leikkihetken ei välttämättä tarvitse kestää pitkään. Olen huomannut, että tytär jaksaa kiinnostua yhdestä leikistä vielä melko lyhyen aikaa. Hän vaihtaa melko sujuvasti autoleikistä kotileikkeihin ja kun vaihdon aika tulee niin, siinä tilanteessa pystyn helposti menemään vaikka valmistamaan ruokaa taikka ripustamaan pyykit. 15 minuuttiakin siis riittää.

- Helpottava iso asia on kuulla kokeneilta kasvattajilta, että aikuinenhan en saa määräillä, ohjailla taikka lopettaa leikkiä. Tyttöni itse saa päättää tekemisistään, mutta voin aikuisena tuoda leikkiin uusia elementtejä taikka näkökulmia, mutta minun ei tarvitse johtaa leikkiä taikka viedä tarinaa varsinaisesti eteenpäin.

- Huomaan, että tytär nauttii siitä, että olen vain hänen vierellään ja mukana hetkessä. Pystyn, ja jopa nautin siitä, kun saan juoda tyttären keittämää kahvia ja syödä pullaa lastenhuoneessa taikka ihailla hänen vauhdikkaita autoleikkejään. Lapsi kyllä sanoo minulle mitä minun tulee kulloinkin tehdä tai jopa ohjaa mitä minun tulee sanoa leikin tietyssä kohtaa.

- Ollaan perheessä pyritty siihen, että jos vaan mitenkään mahdollista, niin toinen meistä vanhemmista leikkisi tytön kanssa silloin kun toisen pitää tehdä kotitöitä. Eli olen hyödyntänyt isäihmistä paljonkin näissä leikkijutuissa ja miehellä tuntuukin leikki sujuvan vaivattomasti.

- Vanhempana pystyn melko paljon vaikuttamaan siihen millaisia leluja lapsellani kotona on ja kun hankin itseäni miellyttäviä leluja, tulee yhteisistä leikkihetkistä tämänkin vuoksi kiinnostavampia ja mielekkäämpiä. Miten hauskaa onkaan ollut lenkkiä omilla vanhoilla My Little Ponyilla tytön kanssa tai kun tyttö sai Fisher-Pricen palo-ja poliisiaseman, jollaisesta itse vain haaveilin omassa lapsuudessani.

- Ja lopuksi kun muistaa hassutella, hölmöillä, antaa mennä, näyttää tunteet ja riehaantua, niin lapsikin innostuu leikistä aivan uudella tavalla. Eikä ne leikit tarvitse loppujen lopuksi suurta mielikuvista, sillä ne voivat olla aivan tavallisia hetkiä elämästä.

Minkälainen juoni olikaan Hissun ja minun yhteisessä autoleikissä:

ÄITI: "Mitä paloauto sanoo?"

TYTTÖ:"Piipaa, piipaa"

ÄITI: "Onkohan jossain tulipalo?"

TYTTÖ: "Täältä tullaan!!" "Ehkä siellä on tulipaloja. Mä sammutan sen!"

TYTTÖ: "Se auto menee lujaa vauhtia ramppia pitkin tonne." "Ovet kiinni" Kovaa vauhtia hissillä ylös. Onko tässä hissiä siis?"

ÄITI: "Ei taida olla hissiä, auton pitää mennä takaisin ylös ramppia pitkin"

TYTTÖ:"Tää auto peruuttaa. Minäkin peruutan -  piip, piip, piip" "Tämä on äitiauto ja tämä on isä-auto"

Koetko sinä leikkimisen vaikeaksi? Ehditkö päivittäin leikkimään lastesi kanssa? Mitkä ovat teidän yhteisiä suosikkileikkejä, entä suosikkileluja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

elli.h
1/1 | 

Ahh... Taas supitelee olem synnyttämässä kättärillä sain epiduraalin jukonen aika sitten en oisi selvinnyt tätä synnytystä iman kivunlievitystä. Hyvä kipulääke kotikonstein on lukea puhelinta se toimii ainakin itsellä😊 voi kumpa minäkin sitten leikkisin parinvuoden päästä tyttären kanssa.
Tässä parikysymystä
1. Saitko kivunlievitystä
2. Mitä luonnollisia kivunlievityksiä käytit
3. Onko Hertan napanuoran loppuosa lähteny?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013