Pitkästä aikaa kuvia meidän kodista. Nyt seinien kautta.

Tykkään nimittäin ripotella kehyksissä olevia valokuvia ympäri asuntoa, kuitenkin kohtuullisissa määrissä. Kuvat muistuttuvat upeista yhteisistä hetkistä ja eletystä elämästä. 

Eteisen ja olohuoneen välisellä seinällä on kehystettynä yksi suosikkikuvistani - Kaisaniemen metriksellä otettu hääkuva. Me katsomassa toisiamme silmiin ja Helsingin metro viilettämässä taustalla - niin hieno fiilis. Olen niin iloinen, että tämmöinen kuva onnistui. Kiitos hääkuvaajallemme Pasi Nikkaselle! Muutenkin hääkuvien ottaminen metroasemalla ja sisällä metrossa oli tosi hauska hetki hääpäivässämme kesällä 2012. Näin jälkeen päin aateltuna hetkestä ei muista ympärillä olevia ihmisiä tai tapahtumia, muistaa vaan, että mieheni kanssa halailtiin, pussailtiin ja poseerattiin. Sen hetkistä tunnetta on vaan niin kuvailla, kun takana on juuri päivän tärkein hetki eli vihminen ja pääsimme heti sen jälkeen ottamaan näitä upeita hääkuvia.

Eteiskäytävässä on aikaisemminkin hehkuttamani taulukollaasi. Mustiin Ikean Ribba-kehyksiin on laitettu esille matka- ja perhekuvia. Ja on tännekin päässyt mukaan muutama hääkuva. Tykkään mustavalkoisista kuvista hirmuisesti, joten tämän kollaasi on ihan lempparijutuista kolmiossamme. Nyt pitäisikin tulostaa mustavalkoinen kuva sekä Nizzan että Berliinin matkalta laitettavaksi kollaasiin, kun vaan saisin aikaiseksi.

Olohuoneen seinällä on vain kolme taulua, jotka on aseteltu samaan rykelmään. Isoimpaan Ikean Ribba-kehehkseen on päässyt Eiffel-tornista ottamani valokuva. Tykkään kuvasta, vaikkakaan sateinen ja kylmä marraskuinen Pariisi ei todellakaan vienyt sydäntäni kuusi vuotta sitten. Kuva muistuttaa minua siitä, että vielä joskus menemme koko perhe keväiseen Pariisiin ja samalla käymme Disneylandissä. Eiffel-tornin viereen on päässyt Suomenlinnassa otettu hääpotrettikuva. Toisen kuvan otti tuttu valokuvaaja tyttären puolivuotissynttäreiden aikoihin.

Tyttären huoneessa on tällä hetkellä yksi valokuva useiden taulujen lisäksi. Kyseessä on yksi suosikkikuvistani, jonka Alice Pittacolo otti reilun viikon ikäisestä tyttärestämme. Miten pieni ja hauras rakas olikaan tuolloin. Ja miten sekaisin oma pää tuona ajankohtana olikaan, kaikesta siitä muutoksesta ja ihanuudesta.

Kotoisaa helatorstain aattoa sinulle!

Kommentit (2)

Vierailija

Oi miten kauniisti olet osannut asetella valokuvat! Itsellänikin olisi parhaillaan erilaisia valokuvaprojekteja: pari kirjaa vauvasta, koirista ja matkoista sekä kollaasit raskaus- ja vastasyntyneen kuvauksen kuvista. Kiitos kehysvinkistä myös: tosin olin alunperin ajatellut valkoisia eikä Ribbasta näyttäisi löytyvän sellaisia. Mutta pohdin olisiko joku muu sittenkin parempi. 

StyleC/ http://tyylicasual.blogspot.fi

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Munkin pitäisi tehdä valokuvakirja tyttären ensimmäisestä vuodesta, ahdistaa jo pelkkä ajatuskin.

Ilmeisesti Ikea on lopettanut valkoisen Ribban valmistamisen, sillä ainakaan verkkokaupassa ei niitä ollut, ei kiva. Meillä tosiaan kotona paljon myös valkoisia Ribba kehyksiä, kuten esim. nuo lastenhuoneessa olevat. Oon tykännyt ihan hirmuisesti Ribboista ja hankkinut niitä eri väreissä sekä kotiin että mökille.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram