Meidän neiti on jo 3 kuukautta vanha! Viimeisen kuukauden aikana on tytössä tapahtunut merkittävää kehittymistä.

paino 5025g

pituus 56,8cm

Ensinnäkin vauva on oppinut nukkumaan päiväunia vaunuissa!! Jipii, jihuu! Erillinen postaus aiheesta löytyy täältä. Vielä päikkärit ovat olleet kovin lyhyitä, noin tunnin mittaisia, mutta silti tämä on iso asia, sillä aikaisemminhan vauvamme nukkui päiväunet ainoastaan Manducassa, sylissä tai tissin vieressä. Lisäksi tyttäreni on nukkunut päiväunia omassa sängyssään. Muistan kun hän 2,5 kuukauden iässä nukahti ensimmäisen kerran päikkäreille omaan sänkyynsä kävin vähän väliä katselemassa, että pitääkö tämä oikeasti paikkaansa. En osannut oikein edes hyödyntää saamaani omaa aikaa, kun kuvittelin hänen heräävän välittömästi. Loppujen lopuksi hän veteli muutaman tunnin päikkärit äitiyspakkauslaatikossa. Normaaleina päivinä neiti nukkuu nykyään kolmet erilliset päiväunet.

Yöunille tytär nukahtaa klo 21-23 välillä. Yöunet ovat kestäneet pisimmillään seitsemän tuntia, klo 22-05, ennen ensimmäistä yöruokailua. Valitettavasti näin pitkät unet ovat harvinaisia ja neiti herää useimmiten ensimmäisen kerran syömään klo 2-4 välillä. Useimmiten vauva jää ruokailun jälkeen loppuyöksi nukkumaan meidän vanhempien sänkyyn. Yön aikana syödään keskimäärin kaksi kertaa. Aamulla herätään pääasiassa klo 8 aikoihin. Miten pitkiä pätkiä lukijoiden vauvat ovat nukkuneet kolmikuisena?

Neiti on tällä viikolla vihdoin tainnut ymmärtää mitä tutilla tehdään. Tutti on rauhoittanut yöunia ja päikkäreillekin on nykyään helpompi nukahtaa tutin avulla. Melko kauanhan tähän tuttikouluun meni, mutta ehkäpä se kannatti. Onhan tutit ainakin söpöjä tämän äidin mielestä. :)

Lattialla ollessaan tyttö harjoittelee kovasti kääntymistä selältä masulleen. Hän pääsee jo hienosti kyljelleen ja jalkakin tulee oikealle puolelle, mutta alla oleva käsi on vielä hiukan tiellä. Sängyllä pehmeän patjan päällä neiti on pari kertaa onnistunut jo kääntymään. Ja niskaa hän osaa kannatella masulla ollessaan jo todella pitkään ja korkealle. Milloin teillä opittiin kääntymään?

Pikkuneiti hamuilee käsillään kovasti leluja ja joskus onnistuukin jopa tarttumaan lelusta. Äidin hiuksissa on ainakin jo kiva roikkua. Ja nyrkit ovat koko ajan suussa. Tämän viikon aikana ovat jalatkin ruvenneet heilumaan ja potkimaan kovasti.

Tytär on ruvennut juttelemaan ja jokeltelemaan kovasti. Aktiivisimmat jutteluajat ovat heti herättyä ja iltaisin. Äänteet ovat esim. "ääy". Juttelu on jotain ihan mieletöntä. Ihan mahtavaa, kun tytär on ruvennut kommunikoimaan. Nyt odotellaan vaan milloin neiti oppii nauramaan, sillä tällä hetkellä hän osaa vain hymyillä niin että hymykuopat näkyvät. Millä tavalla teidän lapset ovat jutelleet kolmikuisena?

Tänään oli neuvolakäynti, jossa tytär näytti oman ihanan itsestä hymyilemällä suurimman osan ajasta. Eilen postaaminen itkupäivät ovat ilmeisesti siis takanapäin. Otettiin mitat, puhuttiin unista ja lattialla oleskelusta ja neuvolatäti katsoi onko heijasteita vielä jäljellä. Moroheijaste oli hävinnyt melkein kokonaan. Kävelyrefleksiäkin oli vielä jonkin verran jäljellä sillä tyttö tapaili askeleita. Lopuksi saatiin rokotteet, joista tuli itku, mutta äidin rinnalle pääsy rauhoitti onneksi melko pian. Neuvolakorttiin tuli teksti: suloinen tyttö. Imetys+korvike n. 400ml/vrk. Painoa tullut hienosti. Kyynärnojassa pään kannatus hyvä. Kädet löytyneet, vie suuhun. Iho siisti.

 Tänään iskän kanssa taas ihasteltiin tytärtämme. On hän vaan mainio. Olemme onnellisia ja niin taitaa olla koko suku.

Aikaisemmat jutut tyttäreni kuukausittaisista kuulumista löytyy täältä - 1 KK ja 2 KK.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram