On tää raskausaika kyllä niin erilaista nyt kuin esikoista odottaessa, kun oman erityisen lisän tuo tämä pieni taapero, josta syksyllä tulee isosisko. Hissuhan oli luonnollisesti ensimmäinen henkilö kenelle mieheni kanssa kerroimme tulevasta vauvasta ja sen jälkeen tulevasta sisaruksesta on puhuttu lähes päivittäin. Kun kerroin tyttärelleni, että hänestä tulee isosisko, totesi hän vaan siihen tomerasti "Joo". Kun jatkoin, että vauva on tällä hetkellä masussani vastasi Hissu "vauva pois masusta".

Itse odotan jo lämpimin ja luottavaisin mielin hetkeä, että minusta tulee kahden lapsen äiti. Mutta meidän kaksivuotias ei kyllä varmaankaan oikein ymmärrä mitä tarkoittaa, että hänestä on tulossa isosisko eikä hän voi mitenkään käsittää vielä, että perheeseemme kuuluu pian neljäs jäsen. Puhumme vauvasta päivittäin, että hän syntyy kesän jälkeen ja lisäksi olemme katsoneet yhdessä ultrakuvia. Tämä on johtanut siihen, että esikoinen on halunnut nähdä omia ultrakuviaan ja lisäksi olemme yhdessä katsoneet videoita tytön vauva-ajalta. Yleensä kaksivuotias kertoo, että vauva on äidin masussa, mutta joskus vauva on myös hänen omassa masussaan. Lisäksi Hissu on antanut luvan, että vauva saa leikkiä parilla hänen pehmolelullaan, jotka on nyt jo laitettu köllimään vauvan ensisänkyyn. On ollut mukava huomata, että tytär on entistä enemmän kiinnostunut leikkimään nukeillaan, paitsi silloin kuin nuket joutuvat heiteltyinä lattialle. Tuntuu, että Hissusta tulee tomera, mutta huolehtivainen isosisko.

Olisinkin kysynyt teiltä kokeneemmilta vanhemmilta, miten olette valmistautuneet esikoisen kanssa tulevaan vauvaan? Sen lisäksi, että puhumme tulevasta vauvasta olen ajatellut hankkia kirjoja, joissa sadun kautta käsiteltäisiin isosiskoksi tuloa. Lisäksi olen miettinyt, että ottaisin Hissun joskus mukaan neuvolakäynnille. Mutta olisiko teillä antaa muita vinkkejä tai vaikka suosituksia lastenkirjoista, joissa käsiteltäisiin vauvoja ja isosisaruksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Tuija
1/8 | 

Meillä luettiin ahkerasti Kristiina Louhen Pakkasen poikaa missä Ainosta tulee isosisko.  Vauvan syntymän jälkeen huomasin että meidän Aino kaipasi paljon  vakuuttelua että häntä rakastettiin yhtä paljon kuin siskoa, illalla supatin (ja supatan edelleen) Ainon korvaan että "olet valtavan rakas rakas", se pelkästään rauhoitti alkuaikojen mustasukkasuuksia jonkin verran. Panostettiin siihen että Aino sai kahdenkeskeistä aikaa äitinkin kanssa edes vähän joka päivä, silloin tehtiin yhteisiä "isojen tyttöjen juttuja". Itse yllätyin siitä miten alku meni ihan tosi helposti ja n. 2kk myöhemmin alkoi Ainon oireilut ja saikin tehdä ihan tosissaan töitä että ehti ja pystyi antamaan kummallekin tytölle tarpeeksi huomiota. Nyt kun Almakin on 5kk alkaa helpottaa, kun vain muistaa puuhata  Ainon kanssa kaksin jotain, edes kerran päivässä. Pelkästään se että päästään joskus Ainon kanssa kaksin puistoon (sehän ei ole sama asia jos sisko nukkuu vaunuissa), rauhoittaa arkea paljon. Ei muuta kun voimia :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos kirjavinkistä!

Mäkin olen ajatellut, että haluan viettää Hissun kanssa aikaa myös kaksin sitten kun vauva syntyy, vähintään, että alussa olisi aikaa halia ja olla lähekkäin niin kuin tähänkin asti, ettei vaan tuntisi jäävänsä ulkopuolelle tai hylätyksi. Vähiten toivon, että Hissu rupeaisi kiusaamaan vauvaa eikä heitä uskaltaisi jättää hetkeksikään kaksin. Hienosti olet saanut joka päivään mahdutettua kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, mä jotenkin kuvittelin, että tällaiseen olisi mahdollista vain kerran viikossa.

Merja
2/8 | 

Jos isosisko on kiinnostunut nuken hoitamisesta, kannattaa hänelle hankkia kattava setti hoitotarvikkeita ennen pikkusisaruksen syntymää, ja ottaa hänet "äitikaveriksi" mukaan hoitamaan vauvoja. Tarkoittaen sitä, että kun itse vaihdat vauvalle vaippaa, isosisko voi vaihtaa vieressä nuken vaippaa, putsata nukelta napatyngän, imettää, laittaa vaunuihin/koppaan nukkumaan, antaa tuttia ja hyssytellä. Sitten kun vauvat nukkuu, voitte yhdessä "levähtää" hetken ja tehdä jotain "äitien" juttuja. :)  

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Ihana idea! Joitain nukenhoitovälineitä meillä onkin, kuten tutti, tuttipullo ja vaunut. Nukenvaatteita on pitänyt jo pitkään hankkia. Ja nyt voisi jo hankkia pieniä vaippoja, niin tuleva isosisko pääsisi harjoittelemaan vaipanvaihtoa nukellaan.

TannIka
3/8 | 

Sinusta tulee isosisko -kirjassa on ihania kuvia ja tekstikin on lapsentasoista. Siinä puhutaan mm siitä että vauvat on söpöjä ja ihania mutta saattavat puklata isosiskon päälle :D

Teija / Pirppunen-blogi
4/8 | 

Meidän neiti ei ole isosisko, mutta nyt 2veenä hänellä ainakin on alkanut olemaan älytön hoitovietti! Ollaan viimeisen kuukauden sisällä nähty useampi vauva (ennen sitä vähän harvemmin) ja hän on aivan rakastunut pieniin vauvoihin! Ensimmäistä kertaa kun sai 6 kk ikäisen pikkuserkkunsa syliin, se oli niin ihana hetki, että meinasi päästä itku - onnesta. <3
Jopa yhden kaverin vauvamasua silitteli aivan rakastuneena ja kyseli, että milloin vauva tulee ja minne vauva tulee ja saako hän vauvan syliin. :) 

Toki tilanne varmastikin olisi erilainen, jos se vauva olisi koko ajan kotona ja vaatisi äidin huomiota. :D Mutta ainakin näin muiden vauvoja "hoitaessa" tilanteet ovat sujuneet erinomaisesti; muuten aika villi ja kovaotteinen neiti on malttanut rauhoittua silittelemään vauvoja ja ollut hyvin hellä ja rakastava. :) 

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

voi suloista häntä. <3

Oma tyttäreni oli viime vuoden puolella todella mustasukkainen, jos pidin vauvoja sylissäni. Nyt häntä ei tunnu kyseiset tilanteet liikuttavan, mutta ei hän vielä noin kiinnostunut ole ollut vauvoista kuten sinun pikkuneitisi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013