Nyt kun jäin kotiäidiksi, rupesin heti stressaamaan, että mitä ihmettä me syömme päivittäin. Ja vielä kun pitäisi keksiä kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Kaiken kruunaa se, että en liiemmin nauti ruoanlaitosta. Meidän perheessä on tiettyjä suosikkiruokia, joita teemme useasti (saisiko avokadopastaa syödä päivittäin?). Sen lisäksi bongailen uusia testattavia reseptejä Soppa365-sivuilta, esim. tämä resepti on viimeisimpiä herkkulöytöjä.

Mutta tosiaan meidän uuden arjen myötä, uudet ideat keittiöön olivat enemmän kuin tervetulleita. Niinpä olinkin innoissani kun Vauvan ja Meidän Perheen ruokatoimittajalta Outi Väisäseltä ilmestyi kuun alussa Samasta padasta – huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi keittokirja.

Samasta padasta tarjoaa reseptejä, joista on valmistuksen aikana helppo erottaa vauvan osuus, ennen kuin ruokaan lisätään suola ja muu vauvalta kielletyt raaka-aineet, ideana on siis, että koko perhe syö samasta padasta ja vauvan ruoka valmistuu siinä samlla. Vaikka meidän perhe ei ole tällä hetkellä vauvaperhe on Samasta padasta - täydellinen peruskeittokirja. Itse en syö muuta lihaa kuin kalaa, joten olinkin iloinen, että tässä keittokirjassa on paljon terveellisiä kasvis- ja kalaruokien reseptejä.

Ehkä tärkein edellytys omassa ruanlaitossani on, että en halua viettää keittiössä aikaa yli puolta tuntia. Samasta padasta - kirjan useimmat lounas- ja päivällisruoat valmistuvat puolessa tunnissa, tykkään. Vaikka kirjan ruoat ovat ehkä trendikkäitä, niissä ei ole turhia kikkailuja ja useat raaka-aineet löytyvät valmiiksi ruokakaapista tai ainakin ne löytyvät lähikaupasta.

Kirjan alussa on hyvää yleistietoa esimerkiksi vauvan ruokasuosituksista ja itse tykkäsin listauksesta, että mitä kodin jauho-, mauste- ja jääkaapista pitäisi aina löytyä. Itse reseptit on jaoteltu otsikko tasolla mm. kasvisruokiin, puuroihin ja leipiin (testattiin muuten heti kirjan rieskaresepti, nam!) sekä välipaloihin. Ja entäs ne kuvat, niin rentoja ja sympaattisia! Muutenkin kirjan visuaalinen ilme miellyttää ainakin minua.

Ensimmäinen päivällisresepti, jota testasin oli Melanzane eli munakoiso-tomaattivuoka. Vaikka ruoassa käytettiin hyvin perusaineita, niin lopputuloksesta tuli todella maukas, erityisesti mieheni kanssa oikein kehuimme ruokaa kilpaa, kaksivuotiaamme söi ensimmäisenä mozzarellat annoksestaan. :) Väisänen lupaileekin, että keittokirjan ruoat maistuvat hyvältä. Samasta padasta kirjan resepteistä valmistuu aina iso annos ruokaa, joten siitä riittää seuraavalle päivälle lounaaksi. Näin tapahtui meilläkin ja tyttären kanssa äsken syötiin munakoiso-tomaattivuokaa lounaaksi, ja ehkä ruoka maistui nyt vieläkin paremmalta kuin eilen. Tämäkin on yksi Samasta padasta-kirjan periaatteista, että reseptien annoskoot ovat reiluja, jotta ruokaa jää huomiselle ja näin kotona olevan vanhemman ei tarvitse tuskailla monen ruoanvalmistuksen kanssa yhden päivän aikana.

Perheen yhteinen ruokailuhetki on omasta mielestäni yksi päivän mukavampia asioita. Kokoonnumme päivittäin koko perhe vähintään kahdesti pöydän ääreen vaihtamaan kuulumia ja  toivon, että tämä tapa säilyy myös silloin kun lapset ovat isoja koululaisia ja heillä on omat harrastukset. Olen melko tarkka hyvistä pöytä- ja käytöstavoista ja meidän ruokapöydästä ei näin ollen löydy leluja taikka viihde-elektroniikkaa.

Hyvää ruokahalua!

Samasta padasta saatu blogin kautta

Kommentit (5)

pia

mistäköhän löytäisin kirjan? :) on todella houkuttava :) nyt olen käyttänyt paljon olgan kotona, kasvisruokakirjaa. helppoja, nopeita edullisia ruokiax:)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos kirjavinkistä!

Samasta padasta voi ostaa esim. Adlibriksestä, Akateemisesta, Citymarketeista, Prismoista ja  Suomalaisesta kirjakaupasta. Helsingin kirjastossa on kuulemma jo satojen ihmisten varausjono tähän kirjaan.

Heli/Beach house kitchen

Samaa kirjaa opiskellaan täälläkin, on muuten ihan ykkönen! Muhkeat porkkanasämpylät jo leivottu ja polenta-katkarapupataa kokeillaan tänään. Erityisesti viehättää, että kirjan filosofian mukaan kaikki voivat syödä samaa ruokaa...toki pienellä suolalisäyksellä meille vanhemmille! Säännölliset ruoka-ajat ja -käytös kunniassa meilläkin!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Polenta minun piti itseasiassa ihan googlettaa, oon niin amatööri keittiössä. :D Mutta kyseinen resepti on meilläkin menossa testiin lähipäivinä.

Helpottaa kyllä suuresti arkea, kun ei tarvitse valmistaa useita eri ruokia. Mekin yritimme niin pian kuin mahdollista valmistamaan sellaista ruokaa mitä esikoisemmekin voi syödä, kiitos sormiruokailun se oli melko helppoa.

MrsMinski

Oooo! Pakko saada tää kans meille :) Kuka enää lasten jälkeen jaksaa tehdä ruokaa päivittäin? Tommoset isot annokset kunniaan ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013