Mä oon viime aikoina haaveillut valtavasti tulevasta kesästä ja helteisistä kesäpäivistä Helsingissä ja mökillä. Mutta jostain syystä mun mielikuviin on vahvasti myös kuulunut kuohuviini ja olen nähnyt ajatuksissani itseni lasi kädessä erilaisissa kesäisissä tilanteissa terassilla, laiturilla, savusaunassa, veneessä, matkoilla ja kylässä, kunnes olen sitten tajunnut, että olen raskaana ja alkoholi on totaalisesti pannassa seuraavat puoli vuotta ja toivottavasti monta kuukautta senkin jälkeen, kunhan imetys lähtee käyntiin toivomallani tavalla. Esikoisen raskauden aikana en juonut pisaraakaan alkoholia sen jälkeen kun sain tietää olevani raskaana ja näin meinaan toimia myös tämänkin raskauden kohdalla, sanovat muut mitä vaan "ei yksi lasillinen mitään haittaa" viittaavaa. Tulevasta kesästä tulee varmasti kuitenkin rento ja iloinen vaikka en sitä haaveilemaani cava-lasillista saakaan käteeni ja mun kummallinen haave "teinikesästä" saa nyt odottaa muutaman vuoden. Onkohan nämä niitä paljon kutsuttuja raskaushimoja? :) Jännää on se, että jos nyt joisin lasillisen kuohuvaa, tulisi minulle varmasti paha olo, kroppani kyllä kertoo mikä on hyväksi ja mikä ei. Ja tosiaan vaikka minulla on hirmuinen hinku päästä bilettämään, niin hauskaa voi tosiaan pitää ilman alkoholiakin, tämäkin on tullut todistettua monesti tämän raskauden aikana, viimeksi lauantaina kun olin Antti Tuiskun keikalla, hyvin jaksoin, vaikka aluksi pelkäsin miten kykenen seisomaan ja hytkymään monta tuntia masuni kanssa. (EDIT: kävin ostamassa Alkosta alkoholitonta Freixenettiä vapuksi, jihuu!)

Kävin neuvolalääkärin vastaanotolla rv 16+0. Vastaanotolla käytiin läpi ne perinteiset jutut: paino, verenpaine, turvotukset (ei) ja pissatestin tulokset. Lääkäri kysyi mahdollisista peloistani ja jotenkin sivulausessa mainitsin, että tuleva synnytys pelottaa varsinkin jos tämäkin vauva istuskelee koko ajan perätilassa. Lääkäri otti sanomiseni hyvin vakavissaan ja suositteli minua varaamaan ajan terveydenhoitajan kautta äitiyspoliklinikalle. Itse en koe tätä kylläkään vielä tarpeelliseksi, katsotaan nyt miten tämä raskaus etenee ja ymmärtääkö pienokainen kääntyä pää alaspäin. Ilokseni lääkäri halusi kuunnella vauvan sydänääniä ja kiivaasti ne sykkivätkin (yli 150). Lääkäri kertoi, että vauva tuntuu olevan kovin liikkuvainen, sillä pakeni vähän väliä pois anturin alta ja lääkäri kysyi tunnenko jo vauvan liikkeet. Valitettavasti en tunne ja toivon kovasti, että rupeaisin tuntemaan, sillä ensimmäisessä raskaudessa tunsin Hissun liikkeitä todella harvoin. Oli kyllä erityisen miellyttävä lääkäri ja käynnistä jäi todella hyvä ja turvallinen olo. Erityisesti lääkärin sanat siitä, että "jokainen lapsi on rikkaus ja muista pitää huolta nyt itsestäsi" lämmitti mieltäni valtavasti.

Mun mielialat lentelivät tällä viikolla ääripäästä toiseen. Ihan normaalia mielestäni on se, että liikutun kun näen kaupungilla lapsia, jotka eivät ole täysin terveitä, mutta heidän ympärillään on rakastavia läheisiä tai kun luen tällaisia tarinoita tai kun näen satoja metriä pitkän leipäjonon. Mutta siitä olen yllättynyt ja kauhuissani, miten paljon olen kiukutellut ja hermostunut. Ja kaikesta kiukuttelustani oman osansa on saanut mieheni. Aviomieheni sai huutia uimahallin kassalla, sillä hän oli mielestäni syyllinen siihen, että uimakorttia ei löytynyt kukkarostani ja kaiken lisäksi uinti olisi maksanut 40centiä vähemmän kuin mitä olin ajatellut (kortti löytyi lopulta laukkuni pohjalta). Mielestäni oli miehen vika, että tyttö meinasi nukahtaa autoon meidän viikonloppuretkellämme, sillä olin itse halunnut poiketa vielä lastenvaaterkirppisellä ja siellä oli mennyt odotettua kauemmin (tyttö jaksoi onneksi kotiin asti ja nukkui hyvät 2h päikkärit omassa sängyssään). Sunnuntaina sain myöskin valtavat raivarit siitä, että mieheni tytölle ja minulle valmiiksi valmistama nakkikastike oli aivan kamalan mautonta ja laitoinkin miehelleni kiitokseksi todella ikävän viestin heti ruokapöydästä. Ihan kamala olen, ja mitä minä olin tehnyt päivällisen eteen, en mitään. Toivon todella, että nämä kiukuttelut johtuvat raskauden mielialavaihteluista ja tasoittuivat pian. Olen aina ollut vahva suustani, mutta tämä touhu menee jo hiukan lapselliseksi ja ilkeäksi.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 | 

Oisit vain antanut Hissun nukkua autossa päikkärit. Me mennään ja tullaan monen pienen lapsen kanssa vaikka jos missä ja välillä nuorimmainen (reilu 1v) nukkuu päikkärit rinkassa ku ollaan retkeilemässä koko perheellä ja välillä se nukkuu autossa jos ollaan päikkäreiden aikaan liikkeellä, mut kun ollaan kotosalla niin silloin nukkuu joko rattaissa ulkona tai sisällä tai sitten omassa sängyssä. Ei kannata olla kaavoihin kangistunu, elämä on huomattavasti helpompaa ja rennompaa kun menee tilanteen mukaan. :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Mielestäni parin tunnit päikkärit on lapselleni paljon paremmat kuin 12 minuutin nukahtaminen. Joten jos minun on mahdollista tehdä arjesta helpompaa ja mukavampaa noudattamalla rutiineja, niin sen kyllä lapselleni suon. Ja itse nautin nykyään viikonloppuisin valtavasti päikkäreiden tuomasta omasta ajasta, kun arkipäivät ovat niin kiireisiä.

Vierailija
2/9 | 

Voi sinua :) Olin itse kanssa ihan kamala raivohullu itkupilli about samoilta vkoilta loppuun saakka, ei siis ollut miehellä täälläkään helppoa. Oli siinä muutamat suvantovaiheet ettei kokoajan tullut rähjättyä mutta aika herkkää oli juu. Mäkin kilahdin tyyliin siitä että keltuainen kananmunassa oli liian löysää kun mies halusi ilahduttaa aamiaisella joskus, nyt jo naurattaa (ja hävettää) mutta ei naurattanut silloin. Silti ollaan vielä ihan onnellisesti yhdessä ja mies jaksoi onneksi ymmärtää raskauden sekoittamaa vaimoansa..:) Tsemppiä kovasti ja jaksamista!

Vierailija
3/9 | 

Mua ei kyllä naurata yhtään noi kertomukset. Jos mies käyttäytyy noin, niin hän on hirviö ja kyseessä henkinen väkivalta. Mutta jos nainen "hormonipäissään" käyttäytyy huonosti niin se on jotenkin hassua ja hellyyttävää. Kyllä tässä aikuisia ollaan kaikki ja aikuiset pystyvät hillitsemään itsensä, jos todella haluavat. 

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

No aika pienistä jutuista sä syyttäisit henkisestä väkivallasta.

Mutta tosiaan en minäkään ole aina täydellinen ja onneksi tunnen itseni ja mieheni tuntee minut ja huomasimme, että kyseessä ei ole mun normaalia käyttäytymistä. Tämä viikko onkin jo kulunut tavanomaisissa fiiliksissä.

Tsemppiä sinulle hillittyyn kevääseen.

Vierailija
4/9 | 

Sanoisinpa että ihan järkyttävää käyttäytymistä aikuiselta ihniseltä! Olen itsekin temperamenttinen ja raskaana oleva nainen ja suustaan vahva, mut en ikinä maailmassa vois käyttäytyä miestäni kohtaan nuin ja varsinkaan julkisella paikalla. Voi Lassi-parka kun voin kuvitella hänen häpeän siinä tilanteessa uimahallissa. Mutta hienoa kun kirjoitat myös tällaisia "tosiasioita" arjestanne ja niitä ei niin mukaviakin-juttuja kun niitä kuitenkin meillä kaikilla on.
Monesti ihmettelen teidän pinnallista elämää, miten moni asia keskittyy tavaroihin ja kaikkeen materiaan, sekä siihen että elämä on aivan liian suunniteltua. Uskon että kun teille syntyy toinen ja ehkäpä joskus enempikin lapsia niin moni turha asia jää pois. Mielenkiinnolla odotan aina uutta päivitystä ja olen ihan koukussa blogiisi vaikka hyvin hyvin moni asia ihmetyttääkin ja välillä jopa naurattaakin että miten tällaisia ihmisiä voi olla :) aurinkoista vappua teille!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Niin, en tosin tuonut esille miten kiukutteluni tuli esille uimahallissa, sitä voi tässä tapauksessa vaikka rikastuttaa omalla mielikuvituksellaan.

Ja ehkä sinunkin on hyvä muistaa, että blogeissa tuodaan vain pintariipaisu esille bloggaajan elämästä, niin tässäkin blogissa. Ne syvällisemmät blogit on sitten aivan toinen maailma. Ja minä jos kuka, voin sanoa, että elämä ei todellakaan mene valitettavasti aina suunnitelmien mukaisesti.

Mukavaa kuitenkin kun seuraat blogiani. Aurinkoista kevättä sinulle!

Pauke
5/9 | 

Henkistä väkivaltaa... hohhoijaa! Come on! :D Kyllä miehetkin btw kiukuttelee ;) Tärkeintä ehkä on että voi olla oma itsensä ja osaa kuitenkin katsoa peiliin ja pyytää hölmöyksiään anteeksi. Kukaan ei ole täydellinen eikä tartte. Täydellisyys on tylsää! Kiva kun kirjoitat joskus tällaisistakin asioista, sillä kyllä nuo hormooniheittelyt tuttuja täälläkin ja kiva kuulla, et muutkin sortuu olemaan hassuja ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Sisältö jatkuu mainoksen alla