Oli kiva huomata, että raskausviikko 15 kului jo hieman energisimmissä merkeissä, sillä olenhan täällä blogissakin koko kevään ihan riittävästi tuonut sivulauseissa esiin nuutunutta oloani. En tiedä onko syynä rautalääkitys, jonka aloitit alhaisen hemoglobiinin vuoksi, mutta nyt olo on päivisin varsin normaali. Ja silmätkin pysyvät auki iltaan asti. Joten jatkossakin Obsidan kuuluu joka toinen aamu minun rutiineihin.

Pesänrakennusvietti on hieman jo puhjennut kukkaan ja hankin vauvalle ensisängyn, siitä lisää ensi kuun puolella täällä blogissakin. Muuten valmistautuminen vauvan tuloon on käsittänyt tällä hetkellä lähinnä kaappien siivoamista ja tyhjentämistä, sillä jotenkin on saatava lisätilaa meidän pienen kolmion säilytysratkaisuihin. Emme siis ole laittamassa vauvaa kaappiin vaan mm. hänen vaatteilleen pitäisi löytää kätevä paikka. :) Mutta miten tajuttoman puhdistavaa onkaan päästä eroon sellaisista tavaroista, joita ei ole käyttänyt vuosiin. Vaikka meillä on kotona tavaraa mielestäni kohtuudella, niin kaappeihin on kerääntynyt muistoja ja "ehkä mä joskus saatan tarvita tätä" tuotteita, olenkin yrittänyt miettiä mitä tavaroita tarvitsemme nyt ja muut tavarat pääsevät kiertoon. Asunnonetsintä jatkuu edelleen, kaipaisimme kyllä lisätilaa yhden huonen verran. Olisi ihana saada ilmaa ympärille ja vauvalle omahuone, jota voisi ruveta hiljalleen sisustamaan. Ongelma on vaan, että kivoja asuntoja ei tule toivomillemme asuinaluilta myyntiin ja mihin tahansa emme halua muuttaa, sillä nykyinen koti on niin kiva.

Pikkuhiljaa olen tosiaan ruvennut miettimään, että mitä kaikkea tulokas mahtaa tarvita ja tuo mainitsemani ensisänky on tuttipullojen lisäksi ainut hankinta vaaville. Naureskelinkin, että Hissulle oli tässä vaiheessa jo varmaankin monta asukokonaisuutta hankittu, vaunut mietitty ja sänky pedattu. Olen jotenkin himmaillut hankintojen suhteen ensi kuukauteen, jolloin on rakenneultra ja mahdollisesti kuulemme kumpaa sukupuolta vauva on. Jos hän on tyttö, niin säästän hänelle Hissun vaatteita, mutta mahdolliselle pojalle lähden kyllä hankkimaan vaaleansinisiä vauvanvaatteita. Ja isoin asia on päättää mitkä vaunut ja turvakaukalon haluamme, siinä onkin pohdittavaa.

Kommentit (6)

pia
1/6 | 

täälä on myös asuntoasiat, auton vaihto asiat ja kaikki odottamassa.. kun löytyisi kiva ja sopiva. myös rakenne ultraan odotetaan, jos selviäisi sukupuoli. olisi helppo säästää sisarruksien vanhat jos on poika :) vaunut ovat varmat! pitkään haaveilussa olleet emmaljunga duo combit white leatherette <3 ne käy sekä pojalle että tytölle, ja meidän käyttötarkoituksiin täydelliset. myös väsymys ja pahaolo ovat helpottaneet. rv. 8+3

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Onnea, että alkuraskauden oireet ovat jo sinulla ruvenneet helpottamaan.

Hauskaa, että sinulla on noin selkeä visio tulevista vaunuista. Itsellänikin on ollut muutama vauvantarvike, josta haaveilin jo esikoisen aikana ja meinaan hankkia nyt tälle uudelle tulokkaalle, yksi tällaisista jutuista on mainitsemani ensisänky.

WF
2/6 | 

Nyt vasta tajusin mitä pesänrakennus on. Vaavi nyt 8-kk, loppuraskauden aikana tyhjentelin myös kaapeja ja rempailtiin kotia. Mies käski ottaa rauhallisesti mutta punnersin vaan laminaattilattiaa ja maalailin seiniä. Saatiin kaiken valmiiksi ennen vauvan syntymää ja olin varsin tyytyväinen :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

voi apua, voin vaan kuvitella kun sä oot viimeisilläsi tehnyt remonttia. :D Mutta eikö ollutkin ihanaa vaan keskittyä vauvaan, kun koti oli valmiina hänen tuloonsa.

Kaisa
3/6 | 

Hei ostakaa meidän kämppä! 😁Me ollaan laittamassa meidän 4h+k myyntiin metriksen toiselta puolelta 😊 Meidänkin oli vaikeaa lähteä näin kivalta alueelta, mutta nyt on aika siirtyä muualle.
Onnea raskaudesta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Sisältö jatkuu mainoksen alla