Hauska päästä tekemään näitä viikottaisi postauksia raskauden etenemisestä. Kova tavoitteeni on julkaista joka torstai raskauspostauksen, sillä silloin minulla vaihtuu aina raskausviikko. Mutta katotaan miten tälle minun tavoitteelle käy, sillä en halua ottaa mitään stressiä tästä, uskon, että saan jotain fiiliksiä kirjoitettua ylös viikottain, mutta ongelmaksi tulee varmaankin nuo masukuvien saaminen. Joo, olen nimittäin huomannut, kuinka huonosti tätä raskautta tulee taltioiduksi kameran linssin kautta, kovin on erilainen elämäntilanne ja ajatusmaailman kuin ensimmäisen raskauden kohdalla. Mutta se, että reilun kahden vuoden takainen raskaus sujui vaaleanpunaisissa pilvissä olen päättänyt, että yritän nauttia tästä elämäntilanteesta niin paljon kuin se on mahdollista tämän taaperotyöpäiväkotikotiharrastukset-arjen keskellä.

Masu on tosiaan jo melkoinen. Nauroinkin, kun Vauvan Odotukseni -sovellus sanoi viime viikon kohdalla, eli viikon 13. : "Jos asetut alasti peilin eteen, voit erottaa pienen kummun". Hahaa, mun kumpu on kyllä jo todella selkeä vaatteetkin päällä. Hankin Ellokselta ensimmäiset äitiysvaatteet jo jokin aika sitten, ostoskoriin lähti kaksi Mama-liciousin mekkoa, Zelda ja Carla, olin kerrankin kaukaa viisas ja katsoin, että molemmat mekot soveltuvat myös imetykseen. Olen nimittäin jo kovasti haaveillut siitä, että pystyisin täysimettämään tulevan lapseni 4kk tai jopa 6kk, sillä esikoisenikan sai myös lisämaitoa koko imetysrupeaman ajan.

Raskauden toinen neuvolakäynti oli eilen raskausviikolla 14+6. Käynnin isoin juttu oli kuulla vauvan sydänäänet. Neuvolatäti varoitteli, että hänellä saattaa kestää jonkin aikaa ennen kuin tulisi löytämään äänet, sillä vauva on vielä pieni, mutta sieltä tasainen kaunis ääni pian löytyi. Sydämensyke oli yli 150, eli tarkoittaako se tyttövauvaa? :) Muuten käynnillä käytiin läpi labratestien tulokset, hemoglobiini oli melko alhaalla, 118, joten aloitin syömään Obsidania jo tässä vaiheessa, sillä viime raskaudessa jouduin aloittamaan rautakuurin raskauden loppupuolella ja hemoglobiinia seurattiin tarkasti, enkä todellakaan tykkää piikeistä. Kamalin juttu oli käydä eilenvaa'alla, sillä painoa on tullut jo melkoisesti ja syy siihen on ollut jatkuva syömiseni ja väsymyksestä aiheutunut liikkumattomuus. Onneksi painonnousi oli vähän tasaantunut ja viimeisten viikkojen aikana painoa oli tullut lisää 200g/vko. Neuvolatäti kyseli myös yleisiä fiiliksiä ja pääsin kertomaan miten minua pelottaa tuleva synnytys, tuleva arki kahden lapsen kanssa ja se miten vaativa tuleva vauva tulee olemaan.

Olen kovasti pohtinut viime viikon aikana, että odotankohan tyttö- vai poikavauvaa. Minulla on nimittäin todella vahva poikaolo. Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi tulossa poika. Myös tietyt vanhat uskomukset ennustavat, että meille olisi tulossa poika: ei aamupahoinvointia, kuulas iho, kuivat kädet, minun tekee mieli suolaisia ruokia, olin yhdynnässä ovulaation aikaan, elämäntilanne oli leppoisa lasta tehdessä ja rinnat ovat turvonneet. Vauvan sivuilla voi tehdä leikkimielisen testin, siitä tuleeko tyttö vai poika. Ensi kuussa on rakenneultra, jossa toivottavasti kaikki on hyvä ja sen jälkeen toivottavasti kuulemme arvauksen lapsen sukupuolesta.

Olen täällä blogissanikin tainnut mainita, että palkkasin vuoden vaihteessa PT:n, jonka kanssa asetin tavoitteeksi laihtua 10kg juhannukseen mennessä. No tilanne on nyt muuttunut ja painoa on tullut lisää jo yli 5kg, ups. Syy tähän huimaan painonnousuun on ollut tosiaan tuo alkuraskauden valtava väsymys, joo en ole saanut itseäni liikkeelle iltaisin tai viikonloppuisin ja se, että olen syönyt pastaa ja voileipiä kaksin käsin, eli syyttää voi ihan vaan itseäni. Onneksi sekä näläntunne että väsymys ovat viimein ruvenneet helpottamaan, tai näin ainakin luulen, nykyään riittää nimittäin normaalit 5 ateriaa päivässä ja olen löytänyt intoa, aikaa ja energiaa treenaamiseen. PT tekee edelleen minulle viikottaisen treeniohjelman ja tapaamme hänen kanssaan kuukausittain, tavoitteena olisi olla yhtä hyvässä kunnossa kuin ensimmäisen raskauden aikoihin, olin silloin nimittäin ihan huippukunnossa, tämä helpottaisi sekä synnytystä että siitä palautumista. Toivottakaa minulle tsemppiä, että jaksaisin käydä uimassa, sauvakävelemässä, salilla ja spinningissä.

Mutta nyt maate. Aamulla on aikainen herätys, tehokas työpäivä,  käynti Lapsimessuilla ja 2-synttäreiden valmistelut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Iina / Bebe au Lait
1/11 | 

Mä juuri mietin, että mahdollisessa toisessa raskaudessa pidän itseni hyvässä kunnossa. Muuten makaan iskias-helvetin kourissa taas kuukausitolkulla. Hyvä idea tuo PT apuna! :)

http://bebeaulait.fi

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Mulla oli myös esikoisen vauva-aikana h****moiset selkäkivut ja miehenkin piti jäädä jopa kotiin hoitamaan lasta, kun mä pystyin olemaan vaan sikiöasennossa. Tästä oppineena yritän nyt vahvistaa keskivartalon lihaksia, että tuo vauva-aika hoituisi jotenkin sitten syksyllä.

Vaikka hankin PT:n alkujaan toisen syyn vuoksi, niin nopeasti hän pääsi uuteen rooliin möhömahan liikuttajana ja onkin ollut iso tsemppari liikkumisen suhteen. Isoin hyöty on ollut siinä, että PT on kertonut miten minun kannattaa ja voin liikkua, mulle on nimittäin vähän aina ollut epäselvää mitä liikkeitä saa raskaana tehdä ja miten saan vahvistettua keskivartaloa.

Sininen
2/11 | 

Itselläni oli hyvin samanlaisia ajatuksia tulevasta arjesta ja synnytyksestä toisen raskauteni aikana. Myös edellisen postauksen ajatukset siitä, että toista raskautta ei enää katsonutkaan vaaleanpunaisten lasien läpi, kuulosti hyvin tutulta. Itselläni kaikki meni toisessakin raskaudessa hyvin ja arki kahden kanssa alkoi sujua, kun muisti olla itselle armollinen eikä asettanut päiviin liikaa tavoitteita tai ohjelmaa. Itselleni hyvä tavoite aamupäiväksi oli päästä molempien lasten kanssa ulkoilemaan. Se sai hyvin päivän alkuun ja rytmiä arkeen. Omien lasteni ikäero on tasan kaksi vuotta ja kuopukseni on syntynyt samana vuonna kuin tyttäresi, mutta jo tammikuussa.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Hauska kuulla, että ajatuksemme ovat olleet samanlaisia. Ja samalla on helpottava kuulla, että sinullakin arki ruvennut sujumaan kahden lapsen kanssa. Esikoisen kanssa nautin kotonaolosta valtavasti, pystyi tulla ja mennä miten halusi. Otan jo nyt stressiä siitä, miten selviän kahden pienen kanssa ulos syksyn ja talven pimeydessä. Ja mitä jos kuopuksella tulee yllättäen nälkä ulkona, pakkasta on, niin miten onnistuu imetys. Tällaista kaikkea murehdin, kevätvauva oli niin helppo tapaus.

Ihanaa kevättä teidän perheelle!

Vierailija
3/11 | 

Onnittelut vielä minultakin. Sain itse toisen lapsen viime kesänä, ja jotenkin olen vähän odotellutkin, että sinultakin tulee jossain vaiheessa uusia vauvauutisia.
Minulle raskauskiloja on molemmissa odotuksissa tullut juuri alkuraskaudesta, mutta painonnousu on tasaantunut siitä eteepäin. Noilla viikoilla tullut ehkä 5-6 kg painoa, ja samasta syystä kuin sullakin. Mutta kokonaisuutena painoa tullut hyvin maltilliset 11 ja 8 kg koko raskaudesta. Tokassa hyvin vähän, koska pelkäsin raskausdiabetesta ja isoa vauvaa, ja karsin sokereita. No, ei tullut isoa vauvaa tai diabetesta, koska pieniä vauvoja olivat kumpainenkin, alle 2,5 kg molemmat. Ja vatsat olivat aika olemattomat, jopa siihen malliin, että ärsytti ihmisten kummastelu.

Eipä niistä kiloista ja vatsan koosta kannata ottaa paineita. Väliaikaista vaan. Ja minä olen esimerkki naisesta, joka ei kerää juuri raskauskiloja, ja jolta ne kilot lähtevät muutamassa päivässä. Ikävä kyllä tässä vauvavuoden aikana sitten muutamia kiloja onkin kertynyt..

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Joo, halusin vähän isomman ikäeron lapsille, ettei perheessä ole sitten kahta vauvaa samaanaikaan. Ja nyt onneksi olen tässä onnellisessa raskaustilassa.

Hyvä kuulla, että sinulla tuo paino on kertynyt lähinnä alkuraskaudessa ja sitten tasoittunut. Itselläni tuli ensimmäisessä raskaudessa painoa maltilliset 10kg ja toivon, että niin tapahtuisi nytkin. En vaan muista, missä vaiheessa raskautta tuo 10kg lähinnä kerääntyi. Mä pelkään myös nyt tuota raskausdiabetista, ensimmäisen kohdalla en laisinkaan, tiedän että olen joidenkin mittojen mukaan ylipainoinen, eli varmaankin riskitapaus ja olisi ihan kamalaa joutua piikittelemään itseäni loppuraskauden aikana

Vierailija
4/11 | 

Onnea! Mulla ei ollut juuri ollenkaan aamupahoinvointia esikoispojasta, mutta kamala pahoinvointi tytöstä myöhemmin, eli joku perä tuossa ennustuksessa voi olla :)

Arki kahden kanssa on ihan alusta alkaen lievästi sanottuna erilaista. Hyvästi pitkät imetyssessiot, omat päikkärit, vauvan tuijottelu, oma aikakin.. Mutta kyllä se myöhemmin palkitsee. Esikoiselle kerhopaikka, kivaa tekemistä, äiti-lapsiseuraa, niin sujuu helpommin. Mies ja sukulaiset avuksi. Tsemppiä!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Nää vanhat uskomukset on mun mielestä tosi hauskoja, valitettavasti niihin ei tosiaan voi luottaa, sillä ei mulla kyllä ollut pahoinvointia esikoistyttärenkään raskauden aikana.

Niin tuotakin mä oon tosiaan miettinyt, että miten käy imetyksen jos tuleva vauva on samanlainen tissimaakari kuin siskonsa oli. Otan tosiaan esikoisen pois päivähoidosta, mutta ajattelin hankkia hänelle kerhopaikan joko 2 tai kolmeksi päiväksi viikossa.

Kiitos tsempistä.

pikkuvalas
5/11 | 

Olipa ihana lukea et jollain muullakin näkyy maha jo alussa! :) mulla vasta viikko 9 ja maha näkyy aivan selkeesti. Viime raskaudessa painoa tuli lisää 25kiloa!! ja tyttö paino kuitenkin alle 3kiloo, et hieman liikaa ylimääräistä, mut sain ne 8kk pois plus viäl lähtöpainosta muutaman kilon pois. (et pääsin koon 36 vaatekokoon) mut nyt tuntuu et painoa tulee tuplasti toi 25kiloo, sit ei pal naurata :D mut on ollu niin heikko olo kans vaan et syön ja syön ja heti jos en syö niin viäl huonompi olo.. Mut jään kyl ilolla seuraamaan tätä blogia! :) Kiitos! :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Uskomattoman hienosti olet päässyt eroon raskauskiloista edellisen kerran. Kadehdittavaa. Energiaa ja hyvää vointia sinulle tähän raskauteen. <3

Hemppu
6/11 | 

Aika monen pienen lapsen kans on välillä haasteellista mutta niin palkitsevaa. Siitä kyllä selviää hyvin kun päättää selvitä ja asenne kohdillaan :) Tsemppiä arkeen. Ei kannata turhaan stressata ja miettiä miten selviää, päivät menee omalla painollaan. Ja Hissuhan ehtii isoksi tytöksi kun on jo 2,5vuotta vauvan syntyessä, meillä on välit ollu 1v1kk, 1,5vuotta, 2v1kk ja nyt tulee väliä 1v9kk, odotan siis viidettä lastamme ja lapset ovat tällä hetkellä iältään 5v, 4v, 3v, ja 1v. Marraskuussa on viidennen lapsen laskettuaika. Koko perhe odottaa innolla uutta vauvaa :)

T. Suurperheestä haaveileva 31vee äiti Oulun tienoilta

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Sisältö jatkuu mainoksen alla