Nyt kun äitiyslomalla on tullut vietettyä enemmän aikaa kotona olen tajunnut miten paljon rakastankaan meidän kotia. Juuri laskettiin, että pian tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun ostettiin asunto. Ihan hirveetä miten nopeasti aika on kulunut, mutta kyllä näiden viiden vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan merkittäviä asioita: kosinta kotona, kilhlautuminen, häiden suunnittelu, häät, työpaikan vaihdokset, raskaus ja tyttären syntymä. Tää on kyllä niin hyvä koti meille tähän elämäntilanteeseen. Aika näyttää kuinka pitkään mahdumme vielä asumaan tässä 70neliöisessä pikkukolmiossamme.

Tyttären huoneesta on tullut suosikkihuone kodissamme. Voi että kuinka tykkään tästä pikkuisesta huoneesta. Huoneessa on jotenkin niin ihanan heleetä, valoisaa ja söpön lapsellista. Monesti olemmekin tyttären kanssa ottaneet lelut esille hänen huoneessaan, eikä aina vaan leikitä olohuoneessa.

Ikean Kallax-hyllyn päälle toin Joukolan mökiltä Pentikin pöytävalaisimen. Lamppu tuo kivaa romanttista tunnelmaa huoneeseen. Tuo lipaston päällä oleva vaaleanpunainen karuselli on muuten tyttären mieleen. Hän jää haltioissaan sitä seuraamaan ja kuuntelemaan, kun sen viritän pyörimään. Instagramissa voi nähdä kuvankin tällaisesta tilanteesta. Nuo satukirjan näköiset rasiat ovat olleet tosi kivat vauvan koru-ja hiuspampula säilytykseen. Kallax-lipasto on ollut pienessä huoneessa näppärä säilytysjärjestelmä. Kaapinovien takana on kirjoja ja laatikoissa on helppo säilyttää leluja. Lelulaatikon voi sitten näppärästi tuoda tarvittaessa vaikka olohuoneeseen.

Cupcakemobilen tytär sai nimipäivälahjaksi ja sain vihiä, että lahjanantaja oli sen hankkinut Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevasta Tingeling lelukaupasta.

Olen ollut supertyytyväinen Ikeasta hankkimiini valkoisiin sivuverhoihin. Verhot ovat kivan ohuet ja tuovat suloista herkkyyttä huoneeseen. Rullaverho pimentää huoneen sitten öisin ja päikkäreiden aikaan. Ikean Sundvik-pinnasänky on ollut myös hyvä hankinta. Nyt katsotaan milloin tulee hetki, joilloin sängyn pohjaa pitää laskea.

Ikean tauluhyllyille on kiva laittaa esille kauniita esineitä ja tärkeitä muistoja. Tärkeät lelut saavat olla näkyville ja ne on siitä tarpeen mukaan helppo ottaa kainaloon ja leikkiin mukaan. Tuon tauluhyllyllä istuva majava-lelun ostimme mieheni kanssa babymoon matkalta Oslosta. Se kilisee ja heiluu kivasti kun lapsi sitä tökkii. Majavan valmistaja on Sebra.

Huoneen seinälle pääsi roikkumaan yksi alelöydöistäni - suloinen Burberryn mekko. Olen tuollaisesta mekosta haaveillut jo vuosi sitten ja nyt kun sellainen sattui eteeni oli mekko pakko hankkia. Mekko on sellaista kokoa, että ajattelin, että se olisi sopiva tyttärelle hänen 1v syntymäpäivänään. Siihenkin päivään on enää kolme kuukautta aikaa, ihan uskomatonta. Mun pikku vauva on jo kohta pikkuinen taapero.

Hauska seurata miten tyttären huone tulee muuttumaan hänen kasvaessaan. Seuraavaksi taitaa lähteä Toy-tuoli pois huoneesta, sillä alunperin se tuotiin huoneeseen imetystuoliksi, mutta pikku hiljaa se on jäämässä tarpeettomaksi. Jossain vaiheessa huoneeseen tulee varmasti pikkuinen pöytä tuolineen, jossa tytär voi vaikka piirrellä. Nukkekoti, keinuhenonen ja pikkuinen leikkikeittiö olisivat ihania, mutta saa nähdä miten kaikki haluamamme jutut saadaan huoneeseen jatkossa mahtumaan.

Kommentit (9)

Vierailija

Kiva huone. Kiinnitin kuitenkin ensimmäisenä automaattisesti huomiota, että vieläkö uskallatte nukuttaa tyttöä sängyssä siten, että pohja on noin ylhäällä? En kysy siis pahalla, vaan mietin vaan, että omalla lähes saman ikäisellä tytölläni pohja oli laskettava alas jo joskus kesällä, kun muuten tulisi pois sängystään :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos!

Joo uskallamme hyvin pitää pohjaa ylhäällä, sillä tytär ei osaa nousta istumaan eikä kiipeile. Lattialla istuu hienosti, kun hänet siihen laittaa istumaan. Jännää miten eri tahtiin vauvat lähtevät liikkumaan.

Vierailija

Hei,

Olisin kysellyt, että minkä merkkistä patjaa käytätte tossa pinnasängyssä ja onko petauspatjaa ollenkaan?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram