Tyttärelleni ja minulle on tänä keväänä tullut uusi harrastus - pop-muskari!

Olen tyttäreni kanssa käynyt viime syksystä lähtien seurakunnan ja leikkipuiston tavallisissa muskareissa säännöllisen epäsäännöllisesti ja olemme tykänneet niistä kovasti. Halusin kuitenkin meille jotain erilaista, pysyvää ja laadukasta muskaria ja lisäksi huomasin, että kotona tyttö tykkäsi kun kuuntelimme yhdessä minun suosikkimusiikkia - eli Antti Tuiskua ja Jari Sillanpäätä (uskalsin tunnustaa :) ). Senpä takia ilmoittauduin mukaan Pop-muskariin.

Popmuskarissa lauletaan tuttuja lastenlauluja. Näiden laulujen lisäksi muskarissa fiilistellään ja lauletaan kuitenkin myös pop-musiikkia. Ideana on, että myös vanhemmat innostuisivat muskarista ja saisivat enemmän irti ja kun aikuiset tykkäävät, tarttuu ilo myös lapsiin. Tähän mennessä olemme laulaneet muun muassa Jenni Vartiaista ja Juha Tapiota. Sekä lastenlaulujen että popbiisien tahdissa liikutaan, tanssitaan, fiilistellään ja leikitään, aivan kuten tavallisissakin muskareissa. Vauvat ja taaperot pääsevät popmuskarissa soittamaan ja testaamaan erilaisia soittimia ja kevään aikana olemme testanneet muun muassa ksylofonia ja rumpuja. Lasten ikähaitari on muskarissa ollut 3kk-2v.

Pop-muskaria pitää Helsingissä Roihupellon Bändikoulu. Muskariope on aivan mahtava ja osaava ja luo ympärille musiikiniloa. Ope laulaa, säestää ja innostaa. Jokaisella kerralla on ollut jotain uutta, mutta tietyt jutut toistuvat joka kerta, lapsethan tykkäävät toistosta ja tutuista jutuista.

Ystävättäreni, joka tykkää rockista, käy vauvansa kanssa rokkimuskarissa. Vinkiksi vaan jos rock on lähempänä teidän perheen musiikkimakua.

Kannattaa olla yhteydessä Roihupellon Bändikouluun ja kysyä onko kevään muskariryhmissä vielä tilaa, jos pop-muskari kiinnostaa. Tai seuraile heidän sivujaan milloin seuraavat ryhmät alkavat. Nyt-lehden juttu pop-muskarista löytyy täältä.

Meidän viime kevään ja syksyn muista harrastuksista voit lukea täältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram