Jossain vaiheessa näiden vauvakuplassa elettyjen viikkojen aikana lokakuiseni rupesi viihtymään lattialla pitkiäkin aikoja. Tai kunhan hänen seurassaan pysyy, seurustelee ja leikkii. Meillä on olohuoneessa koko ajan vauvan oma leikkipaikka, jossa on tällä hetkellä tytön suosikkileluja. Tähän nelikuisen on helppo laskea köllöttelemään, leikkimään ja tutkimaan ruokailujen ja päikkäreiden välissä. Erillistä lelukaarta meillä ei ole, mutta kuten kuvista näkee designpöytä ajaa mainiosti saman asian.

Isoin kehitysvaihe lelujen ja leikkimisen suhteen oli kun Hertta oppi 3,5 kuukauden iässä tarttumaan esineisiin ja viemään tavaroita suuhunsa. Sillä tällä hetkellä kaikki tuntuu menevän suuhun ja tyttö viihtyy paremmin kun hänellä on jotain kaluttavaa, niin purulelut ovat tällä hetkellä ehkäpä ne hittijutut. Sophie-kirahvi on klassikko ja on ollut hauska huomata kuinka Hertta on paljon innostuneempi tästä maailman parhaaksikin mainitusta vauvalelusta kuin isosiskonsa aikoinaan. Vauvani saa hyvän otteen Sophien kaulasta tai jaloista ja korvia ja jalkoja tuntuu olevan ihana kaluta. Sophiesta kuuluva ääni saa nelikuiseni myös aina valpastumaan. Toinen lemppari purulelu on Havean ankka, joka on kivan kevyt joten vauvan on helppo pitää siitä kiinni ja mukavan ohut, jonka vuoksi vauva tykkää ankkaa maiskuttaa. Brion tarttumislelu on älykkö vauvojen purulelu, sillä maistelun lisäksi virikettä tuo liikkuvat renkaat ja lelusta kuuluva koliseva ääni.

Pari isosiskon vanhaa Lamazen lelua ovat vauvan mieleen. Rapisevan kirjan kanssa vauva tuntuisi viihtyvän tuntitolkulla, tyttäreni tykkää rapisuttaa ja maistella kirjaa. Kyseinen kirja on myös yksi ensimmäisistä kirjoista, joita luemme yhdessä päivittäin. Lamazen hevosen kanssa lokakuinen tykkää painia leikkimatolla. Kyseinen lelu sai vauvan innostumaan kyljelleen menosta ja sitä kautta hän oppi kääntymään selältä mahalleen. Hevonen on mukavan iso, pehmeä ja värikäs ja ennen kaikkea hapsut ja äänet tuntuvat kiinnostavan vauvaa. Värikkäistä leluista pitää tässä vaiheessa mainita myös Libero-perhonen, se on taas osoittautunut huippuleluksi, aivan kuten esikoisen vauva-aikana, meillä oleva perhonen/ampiainen on vanhempaa mallia ja rapisemisen lisäksi se helisee, voi juku.

Mukavia leluja nelikuisella ovat olleet myös ne, joista hän saa helposti otteen molemmilla käsillä. Esimerkiksi Sophie purulelu värirenkailla on siitä kiva, että vauva saa sitä hyvän otteen. Samalla idealla kehitetty Brion valkoinen rengas on hyvä lelu tarttumaan oppimiseen ja lisäksi nämä lelut kehittävät kuulemma silmien ja käsien yhteistyötä.

Mutta nyt täytyy taas mennä, vauva heräsi päivän kolmansilta päikkäreiltä. Leikkisää alkanutta viikkoa sinulle!

leikkimatto ja pahvilaukku saatu Jollyroomilta, Sophie purulelu värirenkailla saatu Big Small Companylta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013