reppu: Dolce & Panna Beatrix NY (saatu)

unilelu: Pentik halipupu

kumisaappaat: Bisgaard

tossut: HipHop Jesper Junior

sadetakki: H&M

Meidän perheessä on alkanut uusi arki. Tytär aloitti nimittäin päivähoidossa viime kuussa ollessaan noin puolitoistavuotias ja mies palasi palkkatyöhönsä. Itsehän olen ollut työelämässä jo kesästä lähtien ja näin ollen iskä ehti olla koti-isänä reilun parin kuukauden ajan. Täytyykin tässä välissä todeta, että yksi parhaimmista päätöksistä on ollut se, että myös isä sai nauttia kotielämästä.

Hoitopaikan suhteen meillä kävi mieletön mäihä, sillä saimme tytön hoitoon juuri ensisijaisesti toivomaamme päiväkotiin. Olin kuullut alueemme päiväkodeista pelkästään hyvää, joten mikään vaihtoehto ei varmaankaan olisi ollut huono, mutta tässä meidän valinnassa ratkaisi kokonaisuus, jossa kaikki asiat loksahtivat paikoilleen; ihanat hoitajat, kiva piha, viihtyisät tilat, hyvä johtaja ja sijainti. Tässä vaiheessa voin myös kertoa, että me emme edes harkinneet perhepäivähoitoa, sillä halusimme ryhmän, jossa on useampi ammattitaitoinen hoitoja ja leikkikavereita. Olemme siis onnellisia, että hyvä hoitopaikka järjestyi näin helposti, vaikka hoidon aloitus oli vasta syyskuussa, elokuussahan on ilmeisesti helpompi löytää Helsingissä haluamansa hoitopaikka.

Hoidon aloituksen harjoitteluissa tuntuu olevan erilaisia käytäntöjä; joissain paikoissa harjoitellaan pari viikkoa ja jossain vain pari päivää. Meidän päiväkodissa perehdytys kestää yhden viikon. Sovin harjoitteluviikosta puhelimitse hoitajan kanssa ja tuosta yhdestä puhelusta jäi todella hyvä ja lämmin mieli. Hoitaja kertoi, kuinka ryhmä jo odottaa Hissun aloitusta ja kaikki on valmiina odottamassa hänen ensimmäistä hoitopäiväänsä. Puhelu sai tämän äidin hieman rauhoittumaan ja ajettelemaan, että kyllä tämä edelleen on hyvä ratkaisu.

Viikon ajan, joka aamupäivä, Hissu ja iskä menivätkin päiväkotiin tutustumaan hoitajiin, ryhmän lapsiin ja rutiineihin. Pikkuisten ryhmä ulkoilee heti aamiaisen jälkeen, joten perehdytyspäivät alkoivat aina sillä. Sitten siirryttiin sisälle tekemään kyseisen päivän teeman mukaista ohjelmaa; ryhmässä on jumppa-, laulu-, kädentaidot- ja leikkipäivät. Ennen lounasta iskä ja pikkuinen lähtivät kotiin syömään, joten esimerksi ruokailuhetkiä taikka päiväunia tyttö ei harjoitellut ennen ensimmäistä virallista päivää. Muutenkin iskä oli melko paljon läsnä tytön vieressä harjoittelun aikana, ainoastaan joitain kertoja isä-ihminen hävisi näköpiiristä hetkeksi, jolloin tyttö sai jatkaa touhuja itsenäisesti hoitajien ja muiden lasten kanssa. Perehdytysviikon aikana käytiin myös aloituskeskustelu meidän vanhempien ja hoitajan välillä, keskustelussa käytiin läpi millaisesta lapsesta on kyse, mitä tapoja hänellä on, ruokailut ja mitä toiveita meillä on.

Ensimmäinen varsinainen hoitopäivä jännitti tietysti etukäteen, varsinkin minua. Hissu joutuisi kuitenkin olemaan hoidossa jopa 8 tuntia; minä vien tyttären aamulla hoitoon niin, että tämä ehtii aamiaiselle ja mieheni hakee tytön hoidosta noin klo 16. En tiedä ymmärsikö tytär, että hän joutuu jäämään yksin hoitoon, vaikka kerroimme hänelle asiasta moneen kertaan viikonlopun aikana ja aamulla. Nyt kumpikaan meistä vanhemmista ei olisikaan enää siinä lähellä. Erityisesti ruokailujen ja päikkäreiden onnistuminen kauhistutti minua, että miten ne sujuisivat. Sen tiesin, että tytär varmasti leikkisi mieluusti muiden lasten kanssa, käyttäytyisi hyvin, olisi iloinen oma itsensä ja sopeutuisi porukkaan. Tai en mä niin varma siitä ollut, mutta toivoin ja uskoin, sillä jo harjoittelun aikana saimme huomata, että hoitoryhmä oli mukava ja tasapainoinen ja tytär tunsi olonsa ryhmässä hyväksi.

Tytär jäi tyytyväisenä ehkä hieman hämillään ensimmäisenä aamuna hoitoon. Annettiin lähtöpusut ja vilkutetttiin. Ajattelin, että tämähän alkaa hyvin; tytär jäi tyytyväisenä hoitoon ja päiväkodista ei tule soittoa, kunnes mieheltäni tuli puhelu hänen haettuaan tyttären pois hoidosta ensimmäisen päivän jälkeen. Todellisuus iski päin pläsiä. Älähdin ja rupesin kiehumaan, kun kuulin että meidän hyvä tapainen ja kaikkiruokainen tyttömme oli syönyt päivän aikana huonosti ja jopa heitellyt lusikoita lattialle. Loppujen lopuksi meidän kiltti herkuttelijamme oli syönyt päivän aikan pelkkää näkkileipää. Seuraavana päivänä keskustelin ruokailutavoista uudestaan hoitajien kanssa ja painotin, että tyttö on tottunut sormiruokailemaan ja toivon, että siihen annetaan mahdollisuus jatkossakin lusikan käytön lisäksi. Päikkäreitä tytär oli nukkunut ensimmäisenä päivänä vaivaisen tunnin. Eli pelkoni toteutuivat. Tyttö nukkuu kotona kuitenkin 2-3 tunnin päikkäreitä. Hoitajat lohduttivat, että uusi vieras paikka vaikuttaa uniin ja että kaikki oppivat jossain vaiheessa nukkumaan päiväunia hoidossa.

Toisena hoitopäivänä tytär jäi itkemään hoitajan syliin, kun lähdin töihin. Miten sydäntäraastavaa oli lähteä tilanteesta lopulta pois. Kuuntelin vaan aikaisemmin saamiani ohjeita, että ei kannata jäädä vitkuttelemaan lähdönhetkeä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että nopeasti tytär oli rauhoittunut hoitajan sylissä ja jatkanut leikkejään ja ollut iloinen itsensä koko hoitopäivän ajan. Ruokailukin oli sujunut paremmin ja tytölle oli maistunut ruoka. Päikkäreitä tytär oli nukkunut jo 1h ja 15 min, eli kehitystä edelliseen päivään.

Kolmantena hoitoaamuna lähdin tytön kanssa reippaasti kohti päiväkotia ja tuntui, että tyttö jo tiesi, että mihin oltiin menossa. Mutta keskiviikkona haimmekin hoidosta kuumeisen raasun. Loppuviikko menikin kotioloissa. Rehellisesti oli ihana kertoa tytölle, että neljään päivään hänen ei tarvitsisi mennä päiväkotiin.

Toinen hoitoviikko. Tomerasti tassutteli pikkuneiti hoitoon, mutta kun tuli pusujen ja halien aika rupesi hän itkemään. Oli kamalaa lähteä töihin. Hiukan lohdutti kuulla, että itku loppui aina nopeasti. Seitsemäntenä hoitopäivänä minäkin itkin, en enää jaksanut olla reipas ja iloinen ja pyyhin kyyneleitäni halatessani tytärtäni hyvästiksi. Mietin, että en halua jättää surullista tyttöä hoitoon, en halua päästää hänestä irti. Tällä kertaa hoitajat saivat lohduttaa minua, että pian nämä aamut helpottaisivat. Toisella hoitoviikolla ihaninta oli kuulla, että tyttö viihtyy ja tykkää olla muiden lasten kanssa. Lisäksi laulu- ja musiikkihetket tyttönen jaksaa kuulemma hienosti keskittyä ja on innoissaan mukana, moni kuulemma samanikäinen ei näin toimi. Aamuisten itkujen lisäksi Hissu kuulemma rupesi itkemään aina kun jonkun toisen lapsen vanhempi tuli hakemaan lastaan kotiin, Hissu niin kovasti odotti jo meitä vanhempia hakemaan hänet pois välipalan jälkeen.

Kolmas hoitoviikko. Ei itkua. Kaikki sujuu jo hyvin. Eli niin kuin minulla kaikki vakuuttelivat jokin aika siihen menee, että homma rupeaa toimimaan kivuttomassa. Meillä siihen kului kaksi viikkoa, ne viikot tuntuivat sinä hetkenä pitkilti, mutta nyt ne päivät tuntuvat jo kaukaisilta. Toki edelleen on päiviä, että tyttö nukkuu lyhkäsiä päikkäreitä hoidossa tai ruoka ei maistu, mutta suurimmalta osalta hoitopäivät sujuvat täydellisesti. Hissulle on tullut hoidossa monta suosikkijuttua, kuten yhteiset lauluhetket ja tietyt lelut ovat lemppareita, eläimet. Hissu on askarrellut pöllön, muovaillut muovailuvahalla ja piirtänyt syksyisen maiseman. Hän on ihastunut "missä on peukalo"-lauluun ja haluaa että kotonakin lorutellaan "aurinko, aurinko, lettuja paistaa" aina ruokailuhetkissä.

Erityisesti olen kiitollinen päiväkodin kahdesta hyvästä hoitajasta ja yhdestä opettajasta. Toivottavasti he pysyvät pitkään kyseisen ryhmän aikuisina, eikä henkilömuutoksia tulisi. Meidän vanhempien ja hoitojien välillä vallitsee nimittäin todella avoin keskusteluyhteys ja tätä arvostan suuresti. On mahtava kuulla mitä haasteita ja iloja lapsi on kohdannut päivän aikana ja hoitajat toivovat kuulevansa meidän vanhempien ajatuksia ja tunteita. En osannut toivoakaan näin hyvää kommunikointia etukäteen. Tytön ryhmässä on 10 1-2-vuotiasta lasta ja ryhmässä tuntuu vallitsevan todella mukava tunnelma, ei todellakaan sellainen kiireinen ja sekava fiilis, kun julkisesti ehkä peloitellaan päiväkodeissa vallitsevan. Kyllä sen mukavan tunnelman asti jo harjoitteluviikon aikana ja nykyään viedessä tai hakiessa lasta hoidosta. Arvostan sitä, että jokainen lapsi tuntuu saavansa haluamansa ja kaipaamansa huomion ryhmässä.

Tytön kehityksessä on tapahtunut aimo harppaus viimeisten viikkojen aikana. Isoin juttu on, että hän oppi kävelemään. Mieletön juttu erityisesti itselleni, sillä pelkäsin, että konttaava lapsi jäisi päivähoidossa jotenkin paitsioon. Lisäksi tyttö puhuu ja höpöttelee nykyään entistä enemmän ja uusia sanoja tulee päivittäin. Viimeisin opittu sana taitaa olla "Puh", Nalle Puh juttu on nimittäin hoidossa useampikin. Arkeahelpottava asia on se, että Hissu osaa ja tahtoo syödä hienosti itse. Nykyään hän käyttääkin siististi pieniä ja isoja lusikoita sekä välillä jopa pieniä haarukoitakin, sormiruokailu on jäänyt todella paljon pois.

Kaiken tämän ilon ja haikeuden keskellä päätin, että jään osittaiselle hoitovapaalle. Nyt minulla on perjantait pyhitetty kotielämään ja yhdessäoloon. Olen kokenut, että tämä päätös on todella hyvä ja iso sekä lapsen että minun kannalta. Onhan neljä hoitopäivää ihan eri juttu kuin viisi.  Isäihminen on puolestaan mennyt entistä aikaisemmin töihin ja pääsee näin ollen hakemaan tytön hoidosta jo 7h jälkeen. Arkipäivien pyörityksessä on tällä hetkellä yksi iso haaste ja se on minun ajanpuute perheen kanssa. Kuljen työmatkani julkisilla ja olen normaalisti kotona vasta klo 18 ja tyttö meneekin nukkumaan klo 19 jälkeen, joten tästä voi päätellä, että yhteinen aika tytön kanssa on melko vähissä. Tähän asti olen pystynyt liukumien tai kimppakyytien ansiosta olemaan illat kotona, mutta pitkällä tähtäimellä toisen auton hankinta olisi ratkaisu ongelmaan. Autolla nimittäin surautuan työmatkani vartissa. Ne illan halittelut, leikit ja ulkoilut yhdessä lapsen kanssa ovat nykyään ovat tärkeitä. Ensi viikonloppuna tämä uusi todella turha mutta tarpellinen apu tulee kotiimme. Olen aina kannattanut julkistaliikennettä ja käyttänyt ainoastaan sitä työmatkoihini, mutta nyt perheen myötä sitä arvostaa yhteistä aikaa valtavasti, joten jokainen yhdessä vietetty tunti päivässä on arvokas, enkä halua tuhlata sitä istumalla pk-seudun busseissa. Valitettavaa.

Mutta siis kahden viikon itkujen jälkeen arki sujuu nyt kohtuullisesti, tyttö jää mieluusti aamuisin päiväkotiin ja päivisin hän saa lämmintä hoitoa, kivoja leikkejä ja mukavaa tekemistä. Illat vietetään tiiviisti perheen kesken. Josko tässä pikku hiljaa uskaltaisi lisäämään jopa omia juttuja iltoihin tytön mentyä nukkumaan.

Olisi mukava kuulla miten muilla on lähtenyt päiväkotielämä käyntiin? Onko ollut samanlaisia haasteita? Vai onko kaikki sujunut kuin vettä vaan?

Kommentit (8)

Sundaysunday

Kiva kun kerroit tarkkaan miten teidän aloitus on mennyt! Meillä sama edessä tammikuussa, poika silloin myös 1,5v.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Muistat sitten taas tammikuussa, että hetki siihen menee, että kaikki rupeaa sujumaan vaivattomasti. Ne aamuiset itkut ovat vanhemmille aivan kamalia ja tuntuu julmalta jättää lapsi hoitoon. Toivottavasti te säilyisitte isommilta kyyneliltä.

Ja nauti nyt kotielämästä ja tämän hetkisestä arjesta. <3

Vierailija

Mukava lukea muidenkin kokemuksia samasta tilanteesta. :)

Meillä sama juttu, 1,5v aloitti syksyllä pienessä päiväkodissa. Meillä oli onneksi mahdollisuus aloittaa kevyesti, 6h parina päivänä viikossa, ehkä siksi lähtöitkuja ei niin kauheasti ole tullut. Poika viihtyy hyvin kaikissa aktiviteeteissa, että olisi varmasti mielummin päiväkodilla kuin kotona (on kotoa yleensä aina vaatimassa heti aamuisin ulos :D), jos vain äiti olisi aina mukana. :) Muuten samanlaista kuin teillä, syömään ei vieläkään aina suostu ja päiväunet ovat olleet vaikeita (se raastaa sydäntä, kun ajattelee pientä lastaan itkemässä hyväksymättä hoitotätejä lohduttamaan ja nukahtamassa siihen :/ miettii todella monta kertaa, että jos ei sittenkään olisi vielä ollut aika..). Kuulemma pikku hiljaa poika on tottunut ja unetkin alkaneet sujumaan hieman paremmin.

Kehitysharppaus näkyy kyllä myös täällä. Kiinnostus ja motivaatio ruokailuun ja pottailuun ovat selvästi kasvaneet. Samoin poika on tarkasti tarkkaillut kaikkea hoidossa tapahtuvaa ja matkii samoja toimintatapoja kotona. Se on huojentavaa, sillä tälläistä kehitystä ei niin tapahtuisi, jos hoidossa oleminen olisi liian stressaavaa. Stressaavaahan se pienelle lapselle on aina, mutta liika stressi taas lamaannuttaa kehitystä pikemminkin kuin päinvastoin.

Onnea teillekin arkeen tottumiseen! Ainutlaatuista aikaahan tää kaikki on.. :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Olipa hauska kuulla, että teilläkin on ollut samanlaisia asioita tässä päiväkodinaloituksessa.

Itse olin iloisesti yllättynyt noista kehitysharppauksista. Vaikka mekin kotona tytön kanssa tehtiin, tultiin, mentiin ja oltiin, niin jotenkin se kehittyminen on huimaa kun tyttö pääsi ikäistensä kanssa olemaan monta kertaa viikossa usean tunnin ajan.

Kaiken kaikkiaan tää uusi arki on yllättävän mukavaa, kun alun itkuista päästiin.

Vierailija

Hei
Työskentelen lastenhoitajana eräässä päiväkodissa juuri teidän lähellä. Aika tutulta kuulostaa tyttönne sopeutuminen näin työntekijän näkökulmasta. Olen itse myös pienten ryhmässä töissä ja nähnyt erilaisia aloituksia ja sopeutumisia. Omilla lapsilla meni päiväkodin arkeen tottumisessa aika kauan, esikoinen oli koko ensimmäisen syksyn vähän väliä kipeänä ja ei oikein poissaoloista johtuen päässyt kiinni rytmiin kuin vasta joulutauon jäljeen. Kuopus taas oli tosi kiinni minussa, joten lähdöt tekivät aamuisin tiukkaa. Aloituksessa tärkeää on, että vanhempi hyvästelee nopeasti ja poistuu sitten paikalta. Totuus on, että lapsen itku hyvin usein loppuu, kun vanhempi katoaa näköpiiristä. Ja jos itseä alkaa itkettämään, niin sitä ei kannata näyttää lapselle vaan mennä vaikka nurkan taa itkemään.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Luulen, että meidän päiväkotialoitusta helpotti se, että olin ollut jo hetken itse työelämässä. Tai ainakin minulle päiväkodin aloitus oli henkisesti helpompaa kuin, että olisin ollut ennen sitä vain kotona. Tytölläkin oli helpompaa sopeutua päiväkotiin kun ei ollut enää niin kiinni pelkästään minussa.

Mekin ollaan sen yhden kuumeen jälkeen sairastettu koko perhe vatsatauti. Tätä tämä taitaa sitten olla jatkossa, että pöpöt tulevat päiväkodista kotiin.

Sain monesta suunnasta tuota vinkkiä, että lähtötilanteeseen ei kannata jäädä hössöttämään vaan pitää vaan varmasti lähteä pusujen, halien ja vilkutusten jälkeen pois. Yritin pitää ohjeen mielessä ja sitä noudatinkin. Hyvä, mutta rankka, vinkki.

Päiväkotielämä on kyllä parempaa kuin mitä rehellisesti uskalsin edes toivoa.

aikku

Meillä on vasta edessä tämä kaikki, sillä hoidan mummina tyttärenpoikaa kun vanhemmat ovat vuorotöissä, isä reissutöissä. Aika rankkaa siis kaikille mutta kun tutut mummu ja pappa ovat hoitamassa niin sitä ehkä antaa lapselle pehmeämmän alun muiden hoitoon, toki Hupu menee vajaan vuoden päästä sitten perhepäivähoitajalle tai päiväkotiin. Puhe on hyvin kehittynyt nyt 2 vuotta ja 2kk vanhalta pojalta, rytmitaju on hyvä mutta pottaan ei halua mennä koskaan, luulemmekin, että hän aloittaa suoraan vessanpönttöön tekemisen sitten kun siihen valmis. Minä, mummu olen hoitanut poikaa papan kanssa melkein joka päivä vauvasta asti joten me tunnemme toisemme hyvin...nyt minua jo alkaa surettaa kun pienimies ei sitten vuoden päästä tulekaan enää piipputaloon mummulle mutta kavereita hän jo nyt kaipaa ja tarvitsee, ajattelen sitä aina kun hän ei tule enää sitten ns. hoitoon meille. Lapset ovat ihania, muistan itse tasan tarkkaan kun Hupun äiti, siis tyttäreni joutui menemään jo reilun vuoden ikäisenä hoitoon kun olimme papan kanssa molemmat vuorotöissä, rahan takia piti mennä töihin. Tyttärestämme kasvoi hyvä nainen, vaimo ja äiti, onneksi.

tinka

Me nautiskellaan kotona olosta pitkään ja hartaasti. Ainakin vielä vuosi :) 

ihmejatavis.blogspot.fi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram