Kävin illallisella Eerikinkadulle toukokuussa avatussa Merelle ravintolassa

Kävin illallisella Eerikinkadulle toukokuussa avatussa Merelle ravintolassa. Rakastan tunnetuksi kalaruokia, joten olin innoissani etukäteen tästä kalaravintolasta.

Miljöö ravintolassa on loppuun asti mietitty ja todella tunnelmallinen ja merellinen. Palvelu ravintolassa oli ystävällistä ja reipasta, tosin pääruokia jouduimme odottaman ehkä hiukan liian pitkään, siihen nähden, että ravintolasali oli lähes tyhjä.

Ruokalista oli herkullinen, mutta valitettavasti kokki oli osannut käyttää mausteena ainoastaan suolaa. Sanoin alkupalan jälkeen tästä suolaisuudesta tarjoilijalle, kun hän kysyi opittuun tapaan, että maistuiko. Kun pääruokanikin maistui suolapurkilta annoin jälleen palautetta, valitettavasti en saanut mitään vastausta palautteeseeni. Siinä vaiheessa kun kysyin tarjoilijaltamme mistä kalat olivat kotoisin ja sain vastaukseksi, että "en tiedä, tietystä kalatukusta vaan haemme kalat", meni maku koko touhuun, mielestäni kalaravintolassa pitäisi tietää perusasiasta, että mistä kalat on kalastettu ja milloin.

Ravintolan viinibaari on todella  kotoisa ja tyylikäs, sinne ehkä voin mennä joskus nauttimaan lasillisen, vaikka illalliselle ravintolaan en toiste enää mene.












Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram