Tuntuu, että Helsinkiin on taas avautunut valtavasti uusia ravintoloita. Yksi helppo uutuus on Helsingin Kaivopihalle marraskuussa avautunut Splizzeria. Ensimmäinen Splizzeria avautui keväällä Saloon ja nyt oli vuorossa Helsinki. Tässä kuussa kolmas Splizzeria avautuu Turkuun. Meillä oli viikonloppuna pizzapäivä ja suuntasimme koko perhe ja suku Splizzeriaan.

Kaivopiha ei valitettavasti ole niitä Helsingin viihtyisämpiä miljöitä, mutta pizzeriassa vallitsi rento perheravintolalle sopiva fiilis. Vastaanotto ravintolassa oli lämmin ja henkilökunta jaksoi kivasti kertoa heidän konseptistaan. Splizzerian ideana on, että heidän pizzoissaan on kaksi erimakuista pizzapuolikasta. Pizzan eli pplizzan toiselle puolelle voi valita myös salaatin eli zalaatin tai tilaus voi olla kokonaan salaatti eli zalaatti.

Ravintolan menulla on kymmenen valmista makuparia. Makuparit on hyväksi todettuja ehdotuksia, mutta niitä voi sekoitella oman mielensä mukaan. Itse päädyin valmiiseen makupariin, mutta tilasin sen splizzalaattina, kun taas muut tilasivat splizzat. Tilaukset tehdään vähän samanlaiselta tiskiltä kuin Subwayssa on totuttu, eli asiakas näkee kun henkilökunta kokoaa tuotteet.

Melko pian tilaukset olivat valmiit ja saimme hakea splizzat ja zalaatit eteemme. Meidän pikkutyttö oli muuten aivan haltioissaan elektronisista hälyttimistä, jotka vilkkuivat ja värisivät kun tilaukset olivat valmiit. Splizzoissamme oli hyviä, hiukan erilaisia makuja, ja kaikille meille tuntui maistuvan. Miehet tuntuivat jäävän kaipaamaan hiukan äijämaisempia pizzoja. Naisille splizzat ja zalaatit riittivät hyvin.

Ravintolasta löytyi syöttötuoleja, joten vauvan kanssa oli helppo olla ravintolassa. Ja  kuten mainitsin palvelu ravintolassa oli erinomaista ja he lämmittivät ystävällisesti vauvanruan. Hoitopöytää ravintolasta ei valitettavasti löytynyt.

Kiva, siisti, hyvä, rento, nopea, edullinen ja iisi paikka!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram