Lokakuu! Tässä kuussa minusta tulee kahden lapsen äiti! Kyllä tätä kuuta on odotettu kuin kuuta nousevaa, mutta näin jälkeen päin aateltuna raskausaika on kyllä mennyt tajuttoman nopeasti.

Kotona kaikki on valmista uutta perheenjäsentämme varten.

Tältä meillä näyttää juuri nyt.

Vauvan ensisänky* on tuotu parisängyn viereen. Parisänky on laitettu kiinni seinään, jotta perhepedissä nukkuvalla perheellämme olisi edes yksi turvallinen reuna.

Hoitopiste on makkarin nurkassa ja kaikki tarpeelliset vauvanhoitotuotteet ovat siinä aivan käden ulottuvilla lipaston päällä taikka laatikoissa.

Olkkariinkiin on ruvennut ilmestymään vauvajuttuja. BabyBjörnin sitteri* todettiin esikoisen vauva-aikana huipputuotteeksi ja tulokkaammekin pääsee nyt sitten köllöttelemään, nukkumaan ja ihmettelemään tähän klassikkotuotteeseen. Vaunukoppa odottaa ensimmäisiä vaunulenkkejä vielä sisätiloissa ja sairaalakassi on pakattuna eteisessä.

Vauvakirja on täydetty odotusajan osalta. Kastekirkkoonkin on oltu jo yhteydessä. Kaapit on järjestetty, ikkunat pesty ja lattiat hinkattu, kun ei taas tiedä milloin seuraavan kerran ehtii siivoamaan.

Nyt puuttuu enää itse ihanuus. Niin kaunis ajatus, että kohta me ollaan nelihenkinen perhe. Kyllä nämä viimeiset päivät tässä lasketun ajan lähettyvillä ovat tuntuneet pitkiltä. En jaksa enää odottaa!

 

*saatu

hoitopatja, pilvimobile ja joutsen seinätarrat saatu

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Nuo loppupäivät on niin jänniä ja tuntuvat aina niin pitkiltä :) Kolme kertaa olen ollut tuossa tilanteessa ja aina loppua kohti sitä on ollut ihan hysteerinen jo siitä että mitäs se keho yrittää nyt viestiä ja joko mennään :D Toivotaan että pääset pian tositoimiin ja kaikki menee hienosti! :) Voimia tulevaan!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Ensimmäinen synnytys käynnistettiin, joten en saanut kokea tällaista jännitystä. Ja vielä kun joitakin päiviä sitten tosiaan lupailivat Kätilöopistolla, että kyllä se synnytys lähestyy ja kroppa rupeaa olemaan valmis. Arvaa olenko sen jälkeen analysoinut jokaista tunnetta vartalossani. Toivon vaan, että pääsisin tositoimiin, eikä tämä raskaus menisi yliajalle ja taas käynnistykseen. Kiitos tsempistä! <3

Vierailija
2/3 | 

Minulle sanoi kokenut terveydenhoitaja edellisessä raskaudessa, kun kävin lasketun päivän aamuna neuvolassa ja tehtiin sisätutkimus, niin hän sanoi että illalla viimeistään olet synnyttämässä kun alapää oli kuulemma sen näköinen ja th pääsi silittelemään vauvan päätä kalvojen läpi, en uskonut ite alkuunkaan että se sinä päivänä syntyisi ja olin varustautunut koko 9 kuukauden ajan että 10 päivää menee yliajalle, jonka jälkeen synnytys käynnistetään, no niinhän siinä kävi kuten oma vaistoni sanoi, että 10 päivää meni yli ja sitten käynnistettiin cytotec-tableteilla! Luota omaan vaistoosi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013