Liikenneturva kutsui joukon perhebloggaajia aamiaistilaisuuteen kuulemaan miten lapselle valitaan sopiva turvaistuin ja tutustumaan turvaistuimiin käytännössä. Hyvää tietoa siis tarjolla tärkeästä ja mielenkiintoisesta asiasta.

Tilaisuudessa korostettin eniten, että lapsen tulisi vähintään kolmivuotiaaksi asti kulkea autossa selkä menosuuntaan. Perusteluina tälle suositukselle Liikenneturvalla on se, että selkä menosuuntaan olevat istuimet antavat lapsen päälle ja kaulalle parhaimman tuen törmäyksissä.  Liikenneturvan asiantuntija huomautti, että ei haittaa vaikka lapsen jalat menevät koukkuun istuimessa istuessaan. Täällä hyvä video havannoimaan, miksi lapsen on parasta matkustaa selkä menosuuntaan. 

Toinen tärkeä Liikenneturvan suositus on, että turvaistuimen paikka on takapenkillä. Tämä suositus onneksi tuntuu olevan jo iskostunut erinomaisesti suomalaisiin, sillä ainakin itse näen todella todella harvoin etupenkillä olevaa turvaistuinta. 

Itse olin tilaisuudessa kiinnostunut näkemään millaisia turvaistuimia Liikenneturva suosittelee, sillä meillä on  ajankohtaista siirtää pian 10 kuukautta täyttävä tytär turvakaukalosta turvaistuimeen matkustamaan. Turvakaukaloahan voi käyttää siihen asti kunnes kaukalon painoraja tulee vastaan tai kun kaukalon pääntuen yläreuna on lapsen silmien korkeudella. Tilaisuudessa oli autoon kiinnitetty kaksi erilaista turvaistuinta.

 Laki edellyttää, että kaikki lasten turvalaitteet tulee olla E-hyväksyttyjä. Tämän lisäksi Liikenneturva suosittelee Plus-testin läpäisseitä turvaistuimia. Itse en ollutkaan kuullut kyseisestä testistä aikaisemmin. Plus-testi on vapaaehtoinen testi Ruotsin markkinoille suunnatuille lasten turvaistuimille. E-hyväksytty istuin täyttää vähimmäisvaatimukset, mutta Plus-testin läpäissyt turvaistuin suojaa lasta paremmin. Testituloksia löytyy täältä.

Ylläolevassa kuvassa olevassa turvaistuin on kiinnitetty autoon ISOFIX-kiinnitystekniikalla. ISOFIX-kiinnitysjärjestelmä on hyväksytty turvalaitteille, jotka on tarkoitettu 0-18 kg painaville lapsille. Isofixin etu on, että se vähentää väärinasennusmahdollisuutta.

Tilaisuudessa Liikenneturva suositteli käytettäväksi yllä olevan kuvan kaltaisia selkä menosuuntaan asennettavia, 25 kg saakka käytettävää turvaistuinta. Perusteluina oli, että tällaisessa istuimessa lasta  voidaan kuljettaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Lisäksi asiantuntija mainitsi, että tämän kaltaiset istuimet ovat rakenteeltaan kestävämpiä, sillä ovat raskaampia kuin 18kg saakka käytettävät istuimet. Näissä istuimissa isoin miinus on vaikea asentaminen, mutta kun sen on kerran tehnyt oikein, niin istuin pyysyy paikallaan.

Liikenneturvan vinkit turvaistuimen hankintaan:
•    Lapsi matkustaa turvallisimmin selkä menosuuntaan ainakin kolmivuotiaaksi.
•    Takapenkki on lapselle turvallisin paikka. Suositus on, etteivät alle 140 cm pitkät lapset matkusta etupenkillä, jos auto on varustettu etuturvatyynyin.
•    Sovita istuin autoon ja mahdollisuuksien mukaan myös lapselle ennen hankintaa. Käy myyjän kanssa läpi istuimen oikea kiinnitystapa.
•    Osta vain E-hyväksyttyjä – suosi Plus-testin läpäisseitä istuimia.
•    Jos hankit käytetyn istuimen, selvitä sen käyttöhistoria. Istuinten maksimikäyttöikä vaihtelee.
•    Jos istuimeen on kohdistunut rasitusta tai se on ollut kolarissa, vaihda se uuteen.
•    Varmista, että myös tyhjä turvaistuin on kunnolla kiinnitetty autoon ennen liikkeellelähtöä. Irrallaan oleva istuin aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi äkkijarrutuksissa. 

Lisää turvaistuimista voit lukea Liikenneturvan Lapsi autossa- sivuilta. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram