Olen pitkään ihaillut Helia Photographyn kuvia Facebookissa ja Instagramissa ja nyt kun tyttären 2v-syntymäpäivät olivat ajankohtaiset keksin syyn varata ajan Heliannalle. Tai siis varasin ajan jo reilusti viime vuoden puolella, sillä Heliannan kalenteri täyttyy nopeasti, joten asioiden suhteen pitää olla ajoissa liikkeellä.

Heliannan studio sijaitsee Kouvolassa ja me pysähdyimme kuvattavaksi näppärästi mökkimatkallamme. Pääkaupunkiseudulta ajaa Kouvolaan reilun tunnin verran, ei paha matka upeiden kuvien ja muistojen takia. Helia Photography on tullut tunnetuksi luonnonvalossa otetuilla kuvillaan, joissa hän keskittyy vauvaan tai lapseen. Eli Heliannan kuvissa lapsi ei ole keskellä tilpehöörejä, vaan keskiössä on itse lapsi. Katseet, iho, yksityiskohdat ja kaunis pelkistetty tyyli.

Olin taas yrittänyt alustaa Hissua tulevaan, sillä viimeksi kun kävimme ammattilaisen kuvattavana studiolla, meni touhu lähinnä itkuksi, sillä tyttöä rupesi jokin asia kovasti jännittämään. Ja tällä kertaa meno olikin ihan toista, sillä Helianna sai nopeasti luotua kivan yhteyden Hissuun. Tytöt hassuttelivat ja ihmettelivät asioita yhdessä ja siinä sivussa Helianna taltioi hetkiä kamerallaan. Meidän vanhempien ei tarvinnut tehdä mitään ja olenkin ymmärtänyt, että Helianna haluaa rauhassa tutustua kuvattavaansa. Itselläni oli toiveissa pelkät studiokuvat, vaikkakin kuvaaja itse tykkää kuvata käsittääkseni yli 1v-lapsia miljöössäkin. Heliannalla oli valmiiksi mietitty neljä erilaista taustaa, joissa hän halusi tyttöä kuvata. Olin varannut Hissulle kuvauksiin farkut ja vaalean topin, tämä oli yksi kivoista vinkeistä jonka sain ennen kuvauksia valokuvaajalta. Tämän yksinkertaisen asun lisäksi Hilja sai valita ihan itse itselleen tyllihameen ja hän päätyi persikansävyiseen runsaaseen tylliunelmaan ja poseerasi siinäkin, voi mussukka. Nyt pitäisi malttaa odottaa reilut kolme viikkoa, että saamme kuvat nähtäväksi, en kestä tätä odotusta.

Helianna kertoi, että jatkossa hän tulee keskittymään erityisesti odotus- ja vastasyntyneiden kuvaukseen ja lapsikuvaukset hän keskittää erilaisiin teemapäiviin. Hänen varauskalenterinsa rupeaa olemaan täynnä jo pitkälle syksyyn, joten jos olet juuri tullut raskaaksi ja haaveilet pääseväsi itse kuvattavaksi tai vieväsi vastasyntyneesi kuvattavaksi, niin kannattaa toimia nopeasti.

Kiitos Helianna miellyttävästä kuvaushetkestä. <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Martina / PikkuVanilja
1/2 | 

Helianna on omakin suosikkini, varmasti yksi parhaita vauvakuvaajia koko Suomessa! Rakastan Heliannan tyyliä löytää niitä pieniä kauniita yksityiskohtia ja juurikin tuo luonnonvalo! Heidi, tyttäresi on kyllä niin söpö tapaus, varmasti saatte aivan ihania kuvia ja rakkaita muistoja <3

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Heliannan tyyli on hyvin ainutlaatuinen ja kaunis. On ollut hauska seurata miten uskomattomalla tavalla hän on kehittynyt valokuvaajana ja kiva huomata, että asiakkaat tulevat hänen luokseen pidemmänkin matkan takaa. Ja matka kyllä kannattaa. Äitinä toki olen samaa mieltä, että Hissu on suloinen tapaus, kiitos kauniista kommentista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013