Momo-kotimme kylpyhuone on remontoitu joskus 80-90-luvulla














Momo-kotimme kylpyhuone on remontoitu joskus 80-90-luvulla. Päätin yrittää raikastaa kylppäriä kaakelimaalilla tässä vaiheessa, sillä putkiremontti on tulossa mahdollisesti muutamien vuosien sisällä. Mieheni vastusti ideaani pitkään, mutta kyllä hänkin leppyi kun näki lopputuloksen. Meillä on nyt kuin uusi kylpyhuone!

Tämän piti olla minun projekti, mutta lopultahan siinä kävi niin, että mieheni lähes kaikki hommat teki. Kaalimaali haisi voimakkaalta, joten en halunnut raskauden vuoksi olla kovin pitkiä aikoja kyseisessä tilassa. Kaikkiaan koko projektiin meni lähes viikko. Ensimmäisenä päivänä irrotimme kaikki irtokalusteet, kuten kaapit ja koukut seinistä. Pesimme kaakelit kunnolla K-raudan suosituksella sinolilla. Pesun jälkeen seinien piti kuivata yksi vuorokausi.

Ensimmäisen maalikerroksen maalaaminen oli hidasta ja tarkkaa hommaa. Vaikeinta oli seurata, että maali ei rupea kovinkaan paljoa valumaan. Hyvä vinkki rautakaupasta oli, että vetojen tulee olla samansuuntaisia koko ajan ylhäältä alasta päin. Ensimmäisen kerroksen jälkeen tulos oli ihan ok, mutta selkeästi seinät kaipasivat toista kerrosta maalia. Maalin piti kuivata muutaman vuorokauden. Toisen maalikerroksen levittäminen oli jo helpompaa kuin ensimmäisen. Lopputuloksesta tuli tasainen ja ihanan valkoinen. Vielä piti pitää kylppäri kuivana muutama vuorokausi ennen kuin mieheni uskalsi kiinnittää uuden kaapin ja koukut seiniin.

Lopullinen budjetti:

Ronseal kaakelimaali á 47€= 141€

pensseleitä =10€

suihku =80€

Lillången peilikaappi Ikeasta =50€

Godmorgon valaisin Ikeasta =60€

Sävern kaksoiskoukku Ikeasta á 4,99€ =20€

Sävern wc-paperiteline Ikeasta 10€

YHTEENSÄ:371€

Tässä vielä ennen maalia kuva.


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram