Vietin viime viikolla taas yhden kotipäivän. Päivä ilman aikatauluja, sovittuja menoja tai harrastuksia. Päivän ainoa tavoite on jossain välissä ehtiä tekemään kotitöitä - imuroimaan, pesemään pyykkiä, tyhjentämään tiskikoneen, pyyhkimään pölyjä ja tekemään ruokaa. Tähänkin kotipäivään mahtui kuitenkin paljon ilon hetkiä.

1. KERTAA KIRJASTOSSA

 Päivän ensimmäisten päikkärien aikaan lähdimme tyttären kanssa vaunulenkille ja keksin suunnata kirjastoon. Miten mahtava paikka se olikaan! Hyllyittäin ihania lastenkirjoja ja vauvallekin löytyi useita kivoja kuvakirjoja. Itse en tykkää hankkia kirjoja omaksi vaan olen aina käyttänyt kirjaston palveluja ja meidän kotimme viereen tulee viikoittain kirjastoauto, sympaattista. En kuitenkaan ollut jotenkin aatellut, että kirjastosta löytyy kivoja kirjoja myös perheen pienemmille. Lopulta lainasimme kassillisen vauvakirjoja ja niitä onkin lueskeltu nyt kotona. Aamupäivällä kirjastossa oli muutama päiväkotiryhmä ja tyttäreni seuraili haltioissaan heidän satutuokioita. Meidän lähikirjastossa on kiva oleskelualue lastenosastolla, joten varmasti tulevaisuudessa, kun tytär tuosta kasvaa, tulemme viettämään sadepäivinä aikaa kirjastossa kirjoja lukien. Meistä tulee kyllä ehdottomasti kirjaston kanta-asiakkaita! Joukolattaren Instagramista löydät yhden ihan mahtavan kuvakirjan minkä lainasimme. Joo, mulla on huono huuomori...

LOUNASHETKI JA NOKKAMUKI

Meillä oli tyttären kanssa mukava ja rento yhteinen lounashetki. Tytär soi mielettömällä ruokahalulla itsetehtyä kanaa ja bataattia ja minä söin mieheni tekemää herkullista kasvissosekeittoa. Meillä on menossa nokkamuki harjoitukset. Pitkään tytär on juonut vettä tuttipullosta, mutta yritämme mieheni kanssa antaa nykyään hänelle vettä vain nokkamukista. Tuttipulloa tytär osaa juoda itse, mutta nokkamukin käytössä on vielä opittavaa. Yksi parhaimmista jutuista olikin, että tytär osasi ihan itse viedä nokan suuhunsa ja juoda mukista. Hienoa rakas! Yleensä muki on nimittäin hänellä käsissään väärinpäin ja hän vaan pureskelee mukin pohjaa.

LEIKIT LATTIALLA

 Kotipäivissä on ihanaa, että saa rauhassa leikkiä tyttären kanssa. Kyllä se siivoaminen odottaa vuoroaan. Vaikka tyttärellä on leluja, tuntuu isoimman mielenkiinnon aina vievän ihan tavalliset jutut kuten kamera, imuri, iskän silmälasit, talouspaperinpala, lehdet, matkapuhelin, lasinalusta jne. jne. Nytkin hän jaksoi pitkään tutustua esitelehtiseen, lähinnä suullaan. Yhdessä sitten katselimme, olisiko Stoassa tai Annantalolla jotain kivoja tapahtumia vauvoille.

AITAJUOKSIJA-ASENTO

 Tytär on osannut istua lattialla, kun hänet laittaa istumaan, nyt parisen viikkoa. Tänään hän ensimmäistä kertaa lähti istuma-asennosta kallistumaan entistä enemmän eteenpäin ja jäi usein aitajuoksija-asentoon. Vähän kun hän saisi vielä alle suoraksi jäänyttä jalkaansa koukkuun olisi hän valmiina konttaamaan. Ihan mieletöntä seurata tätä tyttären kehitystä.

KOKO PERHEEN YHTEINEN PÄIVÄLLINEN

Ehkä toisen kerran tyttäremme rlinaikana ruoka oli valmiina kun mieheni tuli töistä kotiin. Tunsin olevani hyvä vaimo. Nyt kun annamme tyttärelle kaksi lämmintä ateriaa päivässä tavoitteena on, että ainakin päivällinen olisi sellainen, että koko perhe söisi samaa ruokaa. Tyttäremme on myös innokas sormiruokailija, joten olen lainannut kirjastosta kotimaisen sormiruokailukirjan "Minä syön itse". Kirjassa olevista resepteistä päätin valmistaa ensimmäiseksi parsakaalipastaa. Tytär hotki oman annoksensa, sen verran innoissaan hän oli ruoasta ja maistui ruoka meille vanhemmillekin. Oma toiveeni olisi, että tyttärestä ei tulisi nirso ruan suhteen, vaan hän ennakkoluulottomasti söisi erilaisia ruokia ja makuja. Alku ainakin lupaa hyvää, mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Edellisen kotipäivämme löydät täältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram