Meidän kotilähiössämme Puotilassa on nukketeatteri Sampo. Sampo on perustettu jo vuonna 1977 ja sen ohjelmistossa on monia klassikkoasemaan päässeitä esityksiä. Sammon esitykset ovat useasti täynnä laulua, musiikkia ja kivoja tarinoita ja esityksiä löytyy kaikenikäisille, vauvasta vaariin.

Meidän perheen isä toivoi isänpäivälahjaksi teatterilippuja. Vaikka hän itse ehkä mietti mielessään ennemminkin aikuisten teatteri-iltaa, ei se mielestäni olisi ollut kiva isänpäivälahja, jotenka niinpä hankin meidän koko perheelle liput Nukketeatteri Sampoon. Eräs ilta kävelimmekin sitten teatterille katsomaan yhdessä Joulu tulla jollottaa esitystä. Kyseisen esitys on nukketeatterikonsertti, joka on kuulunut Sammon ohjelmistoon jo 17 vuoden ajan, nämä on niitä klassikkoja joista mainitsinkin aikaisemmin. Konsertissa meidän koko perhe pääsi joulu tunnelmaan Duppaduulix-koiran, tonttujen ja muusikoiden kanssa. Ja kuten adventtikirkossa, mä liikutuin jälleen seuraillessani miten haltioissaan meidän Hissu oli - hän heilui, tanssi ja taputti mukana, mutta suurimman osan ajasta hän on vaan tapitti esitystä tyytyväisenä. Postauksen kuvat ovat nukketeatterista, jossa oli paljon katseltavaa, itse esityksestähän ei saanut kuvata. Oli kyllä niin mukava ilta ja taas sai todeta miten hauskaa on tehdä jotain yhdessä koko perheen voimin. Tytärkin toisteli koko kotimatkan, että isi oli teatterissa, äiti oli teatterissa ja hän oli teatterissa.

Itse kävin tyttäreni kanssa nukketeatteri Sammossa ensimmäisen kerran vuosi sitten, tytön ollessa reilun puolenvuoden ikäinen. Kävimme tuolloin katsomassa Yllätyslahja ystävälle- esityksen. Eihän tyttö varmastikkaan vielä niin nuorena mitään ymmärtänyt suloisesta tarinasta, mutta muistan miten hän oli haltioissaan nukeista ja esityksestä ja jaksoi katsoa koko 30min esityksen. Täytyy tähän väliin todeta, että Sammossa mennään aina lasten fiilisten mukaan, ja esityksestä on ihan ok välillä poistua, jos vaikka rupeaa jännittämään liikaa. Tuo Yllätyslahja ystävälle -esitys on kerrassaan lämminhenkinen tarina, jota suositellaan myös perheen aivan pienillekin, esitys on juurikin sopiva ensimmäiseksi nukketeatterikokemukseksi . Katsoin, että juuri tällä hetkellä esitys ei kuulu Sammon ohjelmaan, mutta kannattaa käydä katsomassa ohjelmistossa milloin eri joulunäytelmiä Sammossa esitetään. Nukketeatteri Sampo kiertää eri tapahtumapaikkoja pääkaupunkiseudulla, joten aina ei tarvitse tulla tänne Puotilaan kokeakseen kivoja nukketeatteriesityksiä. Ja olenpa kuullut huhua, että Nukketeatteri Sampo olisi muuttamassa lähemmäksi Helsingin keskustaa, jolloin se olisi helpommin saavutettavissa eri suunnista tullessa.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram