Ihana kesä ja lämpimät kesäillat. Viime päivinä on ollut mahtavaa, kun on voinut tehdä yhdessä perheen kesken juttuja vielä senkin jälkeen kun isukki on tullut töistä kotiin. Yksi ilta teimme kesäretken Kivinokkaan. Monena kesänä olen halunnut siellä käydä ja vihdoin sopiva hetki tälle tuli.

Kivinokka on kaikille avoin virkistysalue Helsingin Vanhankaupunginlahdella, "sisäänkäynti" on Kulosaaren puolelta. Kivinokka tunnetaan parhaiten sadoista suloisista pieniä kesämajoista. Voi niitä onnekkaita helsinkiläisiä, joilla on maja/mökki Kivinokassa. Herttoniemen siirtolapuutarhan ja Kivinokan majojen lisäksi Kivinokassa on muun muassa lapsiystävällinen uimaranta lisäksi paikassa on toinenkin uimaranta, joka ei kuulemani mukaan sovellu lapsille. Me jatkoimme kävelyä ohi uimarannan ja löysimme kesäkahvilan luo. Olipa mieletöntä juoda kahvit ja syödä kuuluisat herkulliset munkit tuollaisessa sympaattisessa paikassa. Oli jotenkin jännä katsella kaupunkia luonnonläheisestä ympäristöstä käsin. Lapsiperheille tiedoksi, että parasta kesäkahvilassa on kahvilan aitauksessa olevat lampaat, vuohet ja kanat. Lapset näyttivät saavan mennä paijaamaan eläimiä sisälle aitaukseen.

Moni helsinkiläinen tuntui tämän salaisen paikan tietävän, sen verran paljon väkeä oli tuona iltana rannalla ja muuten vaan ulkoilemassa. Mekin menemme nokkaan toiste.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram