Raskausviikkoja tänään 14+6 ja ajattelin käydä läpi kahta ultatutkimusta, joissa olen tähän mennessä käynyt.

Varhaisultra

Esikoisen raskaudessa ei käynyt mielessänikään, että olisin mennyt varhaisultaan yksityiselle lääkäriasemalle. En kokenut sitä silloin tarpeelliseksi ja maltoin hyvin odottaa virallista julkisen puolen ensimmäistä ultraa. Mutta toisenlaiset olivat ajatukset tämän raskauden kohdalta. Varasin nimittäin ajan Mehiläisen varhaisultraan kolmesta syystä: halusin varmistua oliko vauvalla kaikki hyvin, masu pompsahti esiin hyvin aikaisessa vaiheessa minkä vuoksi halusin tietää että mennäänkö oikeilla raskausviikolla vai oliko minulla ollut valekuukautisia (juu, menin googlettelemaan että sellainenkin on mahdollista) ja kolmanneksi halusin tietää, että odotammeko kaksosia juurikin tuon ison masun vuoksi.

Mehiläisen sivuilta löytyi melko helposti tieto, ketkä lääkäreistä tekevät varhaisultria ja varasin ajan yhdelle heistä, joka piti vastaanottoa lähiasemallamme. Mieheni tuli luonnollisesti mukaan katsomaan vauvaamme ensimmäistä kertaa. Raskausviikkoja oli tuolloin 9+4, tai näin olin laskenut. Meidät otti vastaan hyvin asiallinen naislääkäräri. Alkuun hän kirjasi ylös lähtötietoja raskaudesta; milloin edelliset kuukautiset olivat olleet ja mikä vointini oli ollut, eli paljon samoja tietoja kuin ensimmäisessä neuvolatapaamisessa.

Sitten koitti jännittävä hetki, me näimme vauvamme ensimmäistä kertaa. Uskomatonta miten täydelliseltä hän näyttikään, vaikka raskausviikkoja oli niin vähän. Tutkimus tehtiin sisäkautta. Lääkäri mittasi vauvan ja vaikka pieni oli vain noin 3cm pitkä niin hän oli jo ihan täydellisen näköinen; pää, kädet ja jalat. Vauveli liikkui masussa ja lääkärin mukaan jo hiukan imeskeli käsiään. Uskomatonta. Saimme varmuuden, että raskaus on edennyt viikkojen mukaisesti ja kaikki näytti kehittyneen hyvin. Lääkäri tarkisti vielä virtaukset ja nekin olivat kunnossa.

Mehiläisessä varhaisultra ja lääkärinpalkkio maksoi yhteensä 220€  ja se oli pieni hinta siitä, että pääsimme näkemään vauvamme ja kuulemaan, että hänellä oli kaikki hyvin. Oikeasti masussani kasvoi jälleen pieni ihme. Oli ihana saada tähän varmuus, sillä ensimmäisellä neuvolakäynnillähän ei asiaa mitenkään varmisteta. Tämän ultran jälkeen pystyimme kertomaan läheisillemme tästä iloisesta uutisesta. Ja muistoksi saimme kuvan pienokaisestamme.

NT-ultra

Niskaturvotus-ultra (vai onko se np-ultra?) oli Naistenklinikalla 12+5 (joka tosin kyseisessä ultrassa muuttui 12+6). Jännitin ja pelkäsin etukäteen kyseistä käyntiä jostain syystä valtavasti. Mitä jos kaikki ei olisikaan hyvin. Olen huomannut, että tämän toisen raskauden kohdalla pelkään kaikkia asioita, kun ensimmäisen raskauden kohdalla vaan fiilistelin ilman sen suurempia huolia. Odotusaulassa aika tuntui matelevan ja oli jotenkin pelottavaa katsoa huoneista tulevia onnellisia pareja, jotka olivat nähneet juuri pienen vauvansa ja kuulleet, että kaikki on vauvalla ok.

Viimein tuli meidän vuoro ja meidät otti vastaan todella ystävällinen kätilö. Kätilö ohjasi minut laverille ja kertoi, että tutkimus tehtäisiin vatsan päältä, huh helpotus. Pian näimmekin meidän Iin ruuduilla. Hän liikkui kovasti ja piti kättänsä niskan takana, aivan samalla tavalla kuin minä samalla hetkellä siinä pöydällä maatessani. Kätilö oli hyvin rauhallinen ja selosti hyvin tarkkaan mitä näki ja tutki, mikä oli mukavaa, vaikka oltiin myöhässä aikataulusta ja hänellä varmasti pitkä päivä edessä.

En muista minkä asian kätilö katsoi ensimmäiseksi, olisikohan hän aloittanut siitä nt-mittaamisesta. Kätilö näki, että olin käynyt etukäteen verikokeissa ja kyseisten testien lisäksi tarvitaan niskaturvotuksen mitta. Moneen kertaan hyvää mittauskohtaa etsiessään kätilö toisti, että verikokeiden tulos, nt-mitta ja minun ikä vaikuttavat Downin syndrooman riskiin. Ja useaan otteeseen hän toi esiin tämän minun ikäni, jäi vähän sellainen olo, että onko 32-vuotias synnyttäjä, jotenkin poikkeuksellisen vanha. Viimein hän sai nt-mitan joka oli 1,3mm. Parin päivän päästä ultrasta tuli kotiin kirje, että tuloksista ei ollut havaittavissa suurentunutta riskiä Down syndroomaan.

Nt-mitan lisäksi kätilö mittasi vauvan ja hän oli 69mm pitkä. Uskomatonta vauhtia nuo pikkuiset kasvavat masussa. Lisäksi hän tarkisti, että pää ja aivot olivat kehittyneet niin kuin pitää, kaikki näytti oppikirjan mukaisilta. En itse asiassa muista kuunneltiinko me vauvan sydämensykettä, luultavasti joo, mutta siinä tilanteessa on vaan niin haltioitunut ruudulla näkyvästä kuvasta, että kaikkea ei vaan näin jälkeen päin voi muistaa.

Vielä vähän ihastelimme hikottelevaa vauvaa, joka hienosti venytteli jalkojaan. Meidän pieni. Pääasiallinen tunnetila oli helpotus, kaikki tuntui olevan vauvalla hyvin masussa ja pystyin vihdoin rentoutumaan. Muistoksi saimme kasan kuvia Iistämme, tämän postauksen kuvat ovat juuri kyseisen ultran kuvia.

Rakenneulta

Nyt odotellaan sitten ensi kuussa olevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onhan vauvalla tuolloinkin kaikki hyvin ja jos kaikki menee toiveidemme mukaisesti toivomme saavamme tietää vauvan sukupuolen. Tätä odotellessa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Sisältö jatkuu mainoksen alla