Rakastan joulunaikaa ja kaikkia jouluun liittyviä perinteitä. Nyt lasten myötä meille on tullut ainakin yksi uusi perinne joulunodotukseen ja se on Aleksin joulukadun avajaiset ja erityisesti sen avajaisparaati. Sinne suuntasimme siis eilen kuten moni muukin pk-seudun lapsiperhe.

Eilen oli hieman kostea sää, mutta mukavan lämmin odotella kulkueen tuloa. Oli hauska muistella miten jonain vuonna ollaan paleltu avajaisissa ja joskus taas ihmetelty kovaa tuulta. Jotain viime vuosista oppineena päätimme asettautua asemiin Pohjoisesplanadin varrelle, koska täällä ei olisi niin valtaisaa ihmismäärää kuin Aleksilla ja näin Hissu näkisi varmasti kulkueen. Kulkuetta odotellessa ehdittiin käydä glögeillä Rosterissa ja silti odotettiin pitkään joulupukkia kadun varrella. Tänään sitten ymmärsin, että kulkueella oli ollut tänä vuonna pidempi reitti, kun se oli koukannut Manskullakin, minkä vuoksi tulo Espalle kesti melko pitkään. Nätisti Hissu jaksoi kuitenkin odottaa ja vihdoin espan päästä rupesi näkymään valoja ja kuulumaan rumpujen pärinää.

En voinut välttyä liikutukselta tälläkään kertaa, niin ihana oli seurata esikoisen ihmettelyä kun hän silmät suurina seuraili ohimeneviä eläimiä, hahmoja ja kulkuneuvoja. Hissun suosikki oli Oopperan Pähkinänsärkijän hiiret, ovat todella pelottavia, kun tulevat ihan lasten nenän eteen, oma suosikkini oli tottakai itse joulupukki.

Viikonlopun toinen liikutuksen hetki oli kun tytöt pääsivät joulupukin kanssa juttelemaan ja hänen syliinsä Stockmannilla. Hissu kertoi reippaasti toivovansa lahjaksi Lumikkia ja Frozenia ja muistutti pukkia, että ollaan Joukolassa jouluna, nyt osaa pukki sitten tulla oikeaan paikaan aattona.

Tuleville viikoille mahtuu paljon jouluista tekemistä - Hoosiannan laulaminen Tuomiokirkossa, kodin sisustaminen jouluasuun, joulumyyjäisiä, Suomenlinnan linnoitustontun reitti, jouluinen nukketeatteri, Kauneimmat joululaulut pariinkin eri kertaan, Club for Fiven joulukonsertti, kerhon joulujuhlat, Tuomaan Markkinat ja pikkujoulut.

Muutama meno on sellainen jonne ajattelin mennä ilman vauvaa. Olen näiden reilun kuuden viikon aikana, ollut erossa vauvassa yhteensä 5 tuntia, joten rehellisesti sanottuna ihan kivaa päästä liikenteeseen yksinkin. Pitääpä ruveta muuten pumppaamaan maitoa pakkaseen valmiiksi tulevia menoja varten.

Jouluun liittyviä tehtäviä on vielä jokunen - joulupukin kanssa sovittava monelta hän tulee käymään, adventtikynttelikkö tuunattava, perheen yhteisen tekemisjoulukalenterin viimeistely, glögivarastot täytettävä, ennen kuin suosikkiglögi taas loppuu kaupoista, kolme joululahjaa hankittava, lahjat paketoitava ja juhlamekot hankittava tytöille. Mutta todella hyvällä mallilla on meidän jouluvalmistelut siis.

Kaiken tämän tunnelmallisen joulufiilistelyn keskellä meillä valmistaudutaan myös Hertan ristiäisiin. Oma toiveeni oli jo raskausaikana, että ristiäiset olisivat joulukuussa meidän kotikirkossa ja tämä toive on nyt toteutumassa. Ristiäisjärjestelyiden suhteen yritän päästä mahdollisimman helpolla. Kakku on jo tilattu Marsispossulta ja tänään laitoin tiedustelua suolaisista tarjottavista yhteen toiseen yritykseen. Viikonloppuna ajattelin mennä tilamaan ristiäiskukat Inbloomista. Vielä pitäisi sovittaa olisiko esikoisen juhlamekko sopiva kuopukselle vai pääsenkö mekko-ostoksille Le Bunuelliin. Eniten odotan papin tapaamista ja että päästään sopimaan kastetoimituksen yksityiskohdista.

Tulevina viikkoina blogi tuleekin täyttymään lähes pelkästään joulu- ja ristiäisjutuista. Pysykää kuulolla.

Tunnelmista alkanutta viikkoa sinulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

piah
1/3 | 

ihanaa.. tääläkin jouluvalmistelut jo hyvällä malilla :) saanko kysyä mikä on niin suosittu glögi että loppuu kaupoista? :) täytyy päästä maistamaan :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

En kehdannut kirjoittaa, että Alkosta. 😂Kyseessä siis Blossa16. Blossan vuosikerrat kun tuntuvat loppuvan aina ennen aattoa ja tänä vuonna Blossa on erityisen hyvää. Joulujoulujoulu!! ❤🌲❤

piah
2/3 | 

kiitos :) täytyypä viikonloppuna käydä ostamassa. :) ihana saada uusia ideoita jouluun ja sen odotukseen, vaikka jouluvalmistelut jää viikonlopouun kun arki menee töissä ja harrastuksissa :/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013