Tasan kolme vuotta sitten 6.1.2013  kirjoitin ensimmäisen postaukseni Joukolatar-blogiini. "Haluan tallentaa muistoja, hetkiä, haaveita, iloja ja suruja blogiini." Olin tätä ennen pitänyt pari vuotta suosittua hääblogiani Jotain vaaleanpunaista. Käsiteltyäni häidemme yksityiskohdat läpi blogissa päätin, että en todellakaan bloggaa enää ikinä. Mutta toisin kävi ja hyvä niin.


Alkuaikoina käsittelin blogissani minulle iloa tuottavia asioita - brunssit, matkailu, mökkeily, sisustaminen, liikunta, pukeutuminen ja kaupunkielämä. Raskaus tuli luonnollisesti osaksi blogia ja raskausaikanani Vauva-lehtikin houkutteli minua bloggaajakseen. En tuolloin vielä suostunut, sillä en tiennyt millaista elämä lapsen kanssa tulisi olemaan, enkä kaivannut elämään yhtään ylimääräistä stressinaihetta ja halusin tämän vuoksi jatkaa itsenäisenä bloggaajana. Vauva-arki rupesi kuitenkin sujumaan hyvin ja kaipasin kotielämään jotain omaa juttua ja tartuin Vauva-lehden tarjoukseen. Vauvassa olenkin bloggaillut puolitoistavuotta kesäkuusta 2014 lähtien. Olen onnellinen, että blogini sisältö on saanut olla minun näköinen ja Vauva on antanut minulle hyvin vapaat kädet bloggailla. Vauvavuotena olin niin sisällä äitiydessä, että Joukolatar täyttyi pitkälti vauvaan liittyvistä asioista, mutta nyt pikku hiljaa olen taas herännyt ajatukseen, että olenhan minä muutakin kuin äiti, vaikkakin se on edelleen se tärkein asia minulle maailmassa, joten pikku hiljaa blogi on ruvennut käsittämään muutakin kuin tuota maailman suloisinta tyttöä.

Viime viikkojen aikana olen pohtinut paljonkin tätä bloggaamista. Onko tässä mitään järkeä? Lukeeko tätä kukaan? Ja ennen kaikkea, onko minulla aikaa Joukolatterelle niin paljon kuin ehkä haluaisin? Moni onkin sanonut, että olen melko yli-ihminen kun ehdin hoitamaan kodin, työt, bloggaamisen ja treenaamisen. Mutta välillä tuntuu, että hoidan kaikki nämä asiat hosumalla. Toki ajankäyttöni on parantunut viime syksyn aikana, mutta parannettavaa kyllä löytyy. Viime kuussa olin varma, että lopetan koko bloggaamisen, sillä tuntuu että tämä vie ajan kaikelta tärkeämmältä kuten perheeltä ja omasta hyvinvoinnista. Mutta bloggaaminen antaa kuitenkin niin paljon ja tuo iloa elämääni, että päätin yrittää löytää tasapainon näiden kaikkien asioiden välillä. Yksi uuden vuoden lupauksistanihan on ajankäyttöni parantaminen.

Olen hiukan sekaisin, että mitä asioita toisin esille tännne blogiin. Olisikin kiva kuulla mitä sinä haluaisit blogistani jatkossa lukea? Matkailu, kahvilat, lastenvaatteet, mökki, sisustaminen, arki, brunssit,  työ, lelut, vaatteet vai mikä? Ja jos en saa yhtään toivetta tai palautetta, niin masennun ja lopetan bloggaamisen tähän. Hih. :)

Tämän postauksen kuvat ovat muuten Joukolasta joulunpyhien ja uuden vuoden tienoilta. Tällä kertaa emme poikkeuksellisti viettäneet joulua Joukolassa, vaan menimme mökille vasta Tapaninpäivänä. Tytär jäi välipäivinä kahdeksi päiväksi mumminsa ja iso-tätinsä kanssa mökkeilemään, kun minä ja mieheni kävimme tekemässä muutaman työpäivän Helsingissä, ihana mahdollisuus Hissulle kun päiväkodissakin oli pyhien vuoksi pieniä muutoksia. Uusi vuosi vaihtui rennoissa tunnelmissa tinaa valaen ja ammuttiin jopa yksi raketti. Hissu hokikin koko viikonlopun, että "pum, pum, iiilotuli". Taisi jäädä hiukan traumat kovista äänistä. Päästiin ulkoilemaan järven jäälle, joka jäätyi tapaninpäiväisenä sunnuntaina. Tepasteltiin, liukasteltiin, naurettiin, pulkkailtiin, käveltiin, ihailtiin luonnonihmeitä ja kalastettiin jäällä.

Bloggaamisen parhaimpana juttuna on kuitenkin lukijat. Tiedän, kiitos Google Analyticsin, että minulla on todella vakiintunut lukijakunta. Tästä olen todella kiitollinen. Ja suurin osa teistä Joukolattaren lukijoista on 25-34-vuotiaita naisia, eli luultavasti samanlainen elämäntilanne meitä yhdistää. Teitä lukijoita varten olen järjestänyt synttäreiden kunniaksi viikoksi eteenpäin mielettömien yhteistyökumppaneiden kanssa arvontoja ja alekoodeja. Olen ajatellut erityisesti teitä naisia valitessani yhteistyöyrityksiä, lapset kun ovat usein keskiössä, mutta tällä kertaa yritykset haluavat tarjota jotain spessua teille. Ensimmäinen arvonta on heti huomenna, joten seuraa mukana.

Kiitos, että seuraat blogiani.

Halein: 3-vuotias Joukolatar

Kommentit (37)

Äidiltä
1/37 | 

Hei! Ja kiitos ihanasta blogistasi! Itse tykkään lukea varsinkin matkusteluun, kahviloihin, lastenvaatteisiin ja leluihin sekä ihan tavalliseen arkeen liittyviä juttuja. Hyvää alkanutta vuotta!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos ihanasta palautteesta ja ihan huippua, että aloitit tämän postauksen kommentoinnin. Olit ensimmäinen ja sainkin jälkeesi muitakin hyviä palauttteita. Kiitos.

Yksi Zurich postaus odottaa vielä julkaisuaan ja seuraavaksi rupeaakin tulemaan sitten matkajuttuja Dubaista. Toiveesi lastenvaatteista vahvistaa kyllä ajatustani siitä, että voisin jatkossa useamminkin esitellä Hissun päivän asuja täällä blogissa. Kahvilat, lelut ja arki ovat myös lemppariaiheitani, joten yritän tuoda niitä enemmän esille täällä blogissakin.

Hyvää uutta vuotta sinulle!

paulina
2/37 | 

Onnea blogille! Muistan kun luin jo hääblogiasi ja tykkäsin tyylistä silloin jo paljon. Blogissasi tykkään eniten näistä asioista: hyvät kuvat, juttujen vaihtuvuus, kirjoitus tyyli.

Uudet brunssipaikat on aina tervetulleita ja sitten myös sisustus jutut on hyviä. Samoin hissun vaate esittely postaukset ovat loistavia.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos onnitteluista! Ihan mieletöntä kuulla, että olet seurannut jo hääblogiani.
Oot jo melko monen vuoden ajan nähnyt otoksia elämästäni. Todella kiva kuulla, että olet tykännyt kuvistani, se onkin osa-alue jossa haluaisin jatkossa kehittyä, sillä itse tykkään seurata ainoastaan blogeja, joissa on kauniit ja hyvät valokuvat.

Brunssipaikkoja ei olekaan pariin kuukauteen blogissa ollut, nyt keväällä olisi suunnitelmissa ehtiä käymään parillakin brunssilla. Rentoja viikonloppuaamuja kuitenkin rakastan eniten. Ensimmäiselle kommentoijalle vastasinkin, että kiva kuulla että lastenvaatteet kiinnostaa, niin sain vahvistuksen sille, että jatkossa käsittelisin Hissun päivän asuja useamminkin täällä blogissa.

Kiitos kommentista ja mukavaa viikon jatkoa sinulle!

Päivi
3/37 | 

Onnittelut 3-vuotiaalle! :) Löysin blogiisi reilu vuosi sitten ja tämä onkin yksi suosikkini. Kommentoin harvoin, mutta nyt oli pakko ettet vain lopeta :) Olen lukenut mielenkiinnolla kaikki postaukset, joten jatka samaan malliin. Meidän iltatähti neitonen on 1 v 3 kk (sisarukset jo 11 ja 13 v), joten on ollut kiva seurata teidän neitokaisen puuhailuja, mutta on mukava lukea myös uraäidin pukeutumis-, hyvinvointi-ym juttuja sisustusjuttuja unohtamatta. Vaikka emme asukaan pääkaupunkiseudulla, on ollut kiva lukea myös ravintolakäynneistänne :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos kauniista kommentistasti. Teillä onkin neiti ihanassa iässä ja mieletöntä, että olet saanut uudeestaan kokea rauhassa vauva-ja taaperoajan, kun sisarukset ovat jo hiukan vanhempia.

Noita minun pukeutumisjuttuja olen kovasti mietiskellyt, mutta kun en oikein nauti kuvattavana olemisesta eikä minulla ole muotikuvaajaa, niin päivän asujen kuvaaminen on jotenkin haastavaa. Katsotaan miten saisin asian toteutettua. Sisustusjuttuja lupaan jatkossa entistä enemmän, sillä olen innostunut valokuvaamaan kotiamme, kunhan vaan olisin joskus valosan aikaan kotona. Olenkin usein miettinyt, että mitä pk-seudun ulkopuolella asuvat lukijat tykkäävät ravintolavinkeistäni, joten kiva kuulla, että sinua ne eivät ainakaan häiritse.

Kiva kun kommentoit ja ihanaa päivää sinulle!

StyleC
4/37 | 

Onnea synttäreiden johdosta :)! Minua kiinnostaa eniten vaatteisiin (sekä lasten että sinun) ja sisustamiseen liittyvät jutut. Myös juurikin tuo ajankäyttöön eli työ, perhe ja muu elämä -yhtälöön liittyvät asiat kiinnostavat, aika lailla samassa elämäntilanteessa kun ollaan. Itsekin päätin että sellaista kiirekaaosta ei enää tule kuin loppuvuodesta oli...Eli ajankäytön opettelua myös täällä.

http://tyylicasual.blogspot.fi

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos onnitteluista!

Lastenvaatteista ja sisustamisesta teen mieluusti juttuja, joten niitä lupaan jatkossa! Meidän arjesta ja sen pyörittämisestä voisin kirjoittaa tässä keväällä, nyt kun rupesin tekemään töitä täysipäiväisesti enkä ole enää osittaisella hoitovapaalla. Katotaan miten arki rupeaa sujumaan, niin kerron kokemuksista täällä blogissakin.

Ja kiitos sinulle muuten kivasta blogistasi!

PeePee
5/37 | 

Onnea kolmevuotiaalle! Pidän blogissasi eniten tavallisen arjen kuvauksesta. Asumme itse maalla, joten on mielenkiintoista seurata lapsiperhe-elämää kaupungissa. Vaikka monet elämän osa-alueet ovat samanlaisia asuinpaikasta riippumatta, elämä kaupungissa on kuitenkin tietyiltä osin hyvinkin erilaista maalla asumiseen verrattuna.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos tuhannesti kommentistasi. Itse tykkään lukea "meidän päivä"- tyyppisiä postauksia muiden blogeista, joten voisin sellaisen taas toteuttaa itsekin pitkän tauon jälkeen. Kyseisistä postauksista saa jonkinlaisen käsityksen normaalista arjestamme.

Laurinlahdesta
6/37 | 

Löysin blogin etsiessäni brunssiarvosteluja. Odotit silloin vauvaa ja jännityksellä seurasin, kuinka perätilasynnytys sujuu. Siitä lähtien olen blogiasi lukenut. Kaikki ravintola-arviot ja matkakuvaukset ovat mieleeni kuten sisustusjututkin. Hissun kasvuakin seuraan - niin hyvätuulinen ja kauniisti puettu lapsi!

Joskus huomaan, että kirjoitat kiireessä(oikoluku unohtuu) ja vähän ärsyttääkin olet onnistunut muutamilla lopetushuudahduksillasi - kaunista päivää sinulle - tyyliin. Mutta kuka haluaisikaan lukea ihan tylsää blogia!

Hyvää jatkoa siis Joukolatar-blogille, mukana pysytään! Terveisin Leena

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos Leena kommentistasi.

Jälkeen päin ajateltunani olen miettinyt, että olinko ihan hullu kun halusin synnyttää normaalisti. Mutta luotin ammattitaitoiseen hoitohenkilökuntaan ja onneksi kaikki menikin hyvin.

Olen itsekin huomannut kirjoitusvirheitäni lukiessani jälkeen päin postauksiani, mutta syytä kiirettä ja sanasokeutta, mutta jatkossa kiinnitän asiaan ehdottomasti enemmän huomiota.

Kiitos, että seuraat blogiani! <3

Vierailija
7/37 | 

Aina luen, mutta harvoin kommentoin. Yksi asia mikä osui silmään, oli se tasapainon hakeminen. Olinkin valinnut alkaneen "vuoden sanaksi" tasapainon. Nyt meinaan kaikilla elämän alueilla miettiä pitkin vuotta tuota sanaa. Tasapainoista vuotta sinullekkin toivotellen: vakio lukija

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Siinä onkin hyvä tavoite. Oma elämäni on nyt hyvällä mallilla, mutta haluan tänä vuonna löytää entistä paremman tasapainon eri elämän osa-alueiden välillä.

Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja kiitos, että seuraat blogiani.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Ja mitkähän kulissit? Hyvä ehkä muistaa, että tämä blogi on vain pintaraapaisu elämästäni ja sellaisena haluankin sen pitää. Tämä on paikka kaikille kivoille, kauniille ja mukaville asioille. En koe tarvetta tai halua avata omaa yksityiselämääni tuhansille lukijoille. En tiedä mitä blogini lukijat saisivat siitä, jos kertoisin riidoista, haasteista, väsymyksestä, epätoivosta. Sitä varten on eri blogit. Valitettavasti, tai oikeastaan onneksi, elämästäni ei saisikaan edes aikaiseksi kovinkaan dramaattista blogia. Joskus jos olen erehtynyt kertomaan arjestani jotain erilaista, kuten tässä postauksessa http://www.vauva.fi/blogit/joukolatar/lapsivapaa_arki, saan osakseni syytöksiä (suurin osa kommenteista on hävinnyt jonnekin sivu-uudistuksen myötä), miksi siis kertoisin mitään "realistista".

Kiitos kuitenkin kommentistasi ja palautteesta.

T
9/37 | 

Hyvää blogia kirjoitat ja sitä on aina mukava seurata.

Itse pidän eniten matkusteluun, brunssipaikkoihin ja lasten tuotteisiin (esim. rattaat jne.) liittyvistä kirjoituksista. Toki kaikki lapsen kasvuun liittyvät tekstit ovat aina mielenkiintoisia myös.

Hyvää uutta vuotta ja tsemppiä monimutkaisten aikataulujen tasapainotteluun! :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Iso kiitos kommentistasi. Palautteesi lämmitti mieltäni.

Matka- ja brunssijuttuja onkin tulossa jatkossakin blogissa. Kiitos muistutuksesta koskien noita lasten tuotteita, voisinkin tehdä jutun siitä miten me ollaan pärjätty pelkillä matkarattailla arjessa. Vauvavuonna tein kuukausittain juttuja tyttärestäni, mutta nykyään teen niitä harvemmin ihan sen vuoksi, kun tyttären persoonallisuus tulee niin vahvasti esille ja haluan ehkä hieman suojella häntä. Keväällä on kuitenkin luvassa ainakin 2v-postaus.

Kiitos tsempistäsi, arvostan ja hyvää alkanutta uutta vuotta sinullekin!

Pauke
10/37 | 

Oon laiska kommentoimaan, ku kännyllä tulee luettua ja näpyttely hidasta, mut luen sun blogin aina Lähiömutsin ja Kalastajan vaimon lisäksi! :) Mielenkiintoista luettavaa kaikki. Kiitos! Joskus ois kiva lukea arjen haasteistakin näiden hyvien juttujen ja inspiroivien kuvien lisäksi. Blogista saa sen kuvan, ettet koskaan hajoile ja kaikki paikat on aina tiptop! :D Ehkä näin onkin ja mikäs siinä <3 t. Kolmekybänen tuore mutsi

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

no jösses, olenpa päässyt mielettömien blogien joukkoon, kiitos. Itsekin seuraan Lähiömutsia aktiivisesti, hänen viime vuotinen arkikuvahaaste oli mielestäni kivoimpia juttuja blogimaailmassa.

Oon tosiaan tehnyt rajanvedon, että en hirveästi halua avata yksityiselämääni täällä blogissa. Blogi ei sinänsä anna vääristynyttä kuvaa elämästäni, sillä kaikki on just hyvin nyt. Mutta kyllä meilläkin välillä korotetaan ääntä tai sukat on väärässä paikassa keskellä eteistä. Ehkäpä teen jutun mun hajoiluista viikon ajalta. :)

Ihanaa vauva-arkea sinulle ja yritä nauttia siitä mahdollisimman paljon! <3

Joksu
11/37 | 

Olen lukenut Joukolatar blogiasi siitä asti kun siirryit vauvalle.

Minulla on eskari-ikäinen poika ja mielestäni blogissasi on mukavinta se pikkuisen tyttölapsen "vaaleanpunainen hömpsötys". Sitä on niin Hissun vaatteissa, juhlissa kuin huoneessakin.

Itse en kaipaa blogiisi sitä arjen kriiseilyä. Kaikissa lapsiperheissä varmasti löytyy sitä jo itsessään. Kun luen blogia niin haluan rentoutua kivojen juttujen ja kuvien äärellä. Mielestäni jokainen bloggaaja on rohkea kun uskaltaa avata elämäänsä blogissaan tuntematttomille ihmisille. Sinäkin (kuten moni muukin bloggaaja) olet esitellyt itsesi ja perheesi kuvin ja sanoin kaikille tunnistettavasti, hyvä että rajaat aiheita ja raotat elämääsi sen verran kuin se tuntuu hyvältä!

Hyvää kevättä sinulle ja perheellesi!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos Joksu kivasta kommentistasi.
Haluan tosiaan pitää tämän blogin positiivisena. Itsekin tykkään seurata sellaisia blogeja, jotka tuovat elämääni iloa ja inspiraatiota.
Lupaan, että tyttömäisiä vaaleanpunaisia hössötyksiä on blogissani jatkossakin. Se on se mun juttu.
Ihanaa, että seuraat blogiani.

Frida
12/37 | 

Moikka täältä yhdeltä lukijalta Ruotsissa :) siirryin lukemaan Joukolatarta hääblogisi jälkeen, josta myös pidin paljon ja monta vinkkiä sieltä jäänyt takaraivoon omia häitä (öhöm, kosintaakin) vielä odotellessa. Olen myös kolmekymppinen 'ura-ihminen', jonka sisustus- ja muukin tyyli on hyvin samanlainen kuin sinun! Matkustelen paljon niin töissä kuin vapaa-ajallakin, rakastan skandinaavista designia, tunteja kestäviä brunsseja ja spontaaneja hotelli-irtiottoja. Lapsia minulla ei vielä ole, mutta siltikin sinun raskaus- ja vauva-ajan seuraaminen on ollut mielenkiintoista. Se kun on (toivottavasti) vielä edessä :)
Tykkään tosi paljon Meidän päivä-postauksista, sisustusjutuista ja -hankinnoistasi ja muutenkin arkenne hetkistä.
Kiitos siis kivasta blogista ja hauskaa synttäriviikkoa!
Ps. Joukola vaikuttaa mielettömältä paikalta!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Hei. Ihan huippua, että seuraat blogiani. Vaikka itselläni on pieni lapsi, niin omat kiinnostuksen aiheet eivät ole kaikonneet tosiaan mihinkään, joten hauska kuulla, että meillä on monia samoja asioita, jotka tuovat iloa arkeemme.
Oma hääpäivä on jotain uskomatonta, ei sitä tunnetta osaa kuvailla. Toivon, että sinäkin sen saat kokea joskus oikean puolison kanssa.
Ps. Terkkuja Joukolasta. Tää on kyllä mieletön paikka, ainakin mun mielestä. :)

Katja1
13/37 | 

Heippa ja kiitos blogistasi. Eksyin joskus kesällä 2014 sattumalta blogiisi ja siitä asti olen sitä seuraillut. Itselläni on kesäkuussa 2014 syntynyt tyttö ja oli ihanaa silloin vauvavuotena lukea teidän kuulumisia ja ajatella että meilläkin opitaan tuota ja tuota hetken päästä. Olen myös saanut ideoita tytön huoneen sisustamiseen blogistasi. Ja juu täytyy myöntää että myös monia blogissa esiintyviä tavaroita kuten leluja, vaatteita, astioita, sisustujuttuja on päätynyt myös meille. Hyvää talvenjatkoa.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Ihan mieletöntä kuulla, että olet saanut ideoita blogistani noinkin moneen asiaan.
Kovin on meillä samanikäiset tytöt. Kaikkea hyvää teidän taaperoarkeen.
Toivon, että seuraat blogiani jatkossakin.

Vierailija
14/37 | 

Älä vaan lopeta, jooko! Minä olen seurannut blogiasi siitä lähtien kun siirryt Vauva.fi:hin. En lue ihan jokaista postausta ja kommentoin harvoin. Mielestäni sinun blogisi on kiinnostavin Vauvan blogeista. Etenkin Hissusta kertovat postaukset ovat kivoja ja hänestä otetut kuvat ovat ihania. Ymmärrän kyllä että haluat suojella Hissua etkä kirjoita hänestä kaikkea, mutta olen kyllä jäänyt kaipaamaan niitä kuukausikatsauksia. Matkakertomukset ovat myös kiinnostavia varsinkin lapsiperhenäkökulman vuoksi.

Vaikka joitain tuntuisi häiritsevän blogisi "kiiltokuvamaisuus", niin itse pidän siitä. Kyllähän nyt aikuisten ihmisten pitäisi ymmärtää, ettet koko elämääsi avaa blogissa ja ettet tällä yritä esittää mitään. Itse ihailen sinun tapaasi nähdä kauniita asioita joka puolella ja olla vähän hömppäkin hyvällä tavalla. Älä lannistu! Kyllä meitä faneja löytyy :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Nyt kun olen saanut näin monta kommenttia ja palautetta, niin en lopeta. :) Kiitos viestistäsi.
Kuten mainitsit, tämä blogi on vaan pintaraapaisu elämästäni ja tuon esille kivoja asioita. Ja vähän hömppää. :) Hissun kuulumia tulee varmasti taas tässä kevään aikana, kun 2v-synttärit lähestyvät. Dubaista kerron ensi kuussa monen postauksen verran.
Huippua, että luet blogiani. Kiitos kannustuksesta ja palautteesta. <3

pv
15/37 | 

Paljon onnea kolme vuotiaalle blogile! Itse olen lukenut ihan alusta asti jotain vaalean punaista blogisi läpi kotaisin. Löysin sen kun suunnittelin omia häitä, jäin niin koukkuun että piti lukea läpi :D myös joukolattaren jokainen postaus on luettu. Kommentoin harvoin, koska yleensä luen puhelimella nukkumaan mennessä. Joka päivä on tarkistettava, josko postaus olisi tullut tai instassa jotsin kivoja kuvia. Itselläni on 3 ja 5 vuotiaat pojat. Itselläni on lähellä hotelli ja kylpylä postaukset, myös ulkomaan matkat ja lasten tarvikkeet. Sekä kiva olisi saada teidän ruoka reseptejä ja postauksia siitä. Myös miehesi näkökulmasta postaus. Tutustumisenne, tai esim. Muistoja ennen hää blogia. Säikähdin jo, nytkö blogi loppuu, ymmärrän myös että blogin kirjoitus vie aikaa.. yksi lemppari blogini lopetti myös jo kolme vuotta sitten.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

En voi sanoa kuin kiitos ja wau, että olet aktiivisesti lukenut blogejani jo monen vuoden ajan. Kiitos!
Nuo juttuehdotuksesi olivat todella kivoja ja toteuttamiskelpoisia. Pidän ne mielessä.
Yritän tosiaan löytää aikaa elämästäni tasapainoisesti kaikille osa-alueille, myös bloggaamiselle. Toivotaan, että tämä kevät rupeaa rullaamaan hyvin.

Sundaysunday
17/37 | 

Kiitos paljon blogista! Luin aikanaan jo hääblogiasi ja tapasimmekin kerran hääbloggaajien tilaisuudessa :) Itselläni on nyt lähes samanikäinen lapsi kuin sinulla (poika täytti juuri 1,5v.) ja on ollut mukavaa lukea vauva- ja lapsiperheen juttuja. Myös muut jutut kiinnostavat, erityisesti brunssi- ja ravintolajutut. Blogisi onkin mukavan monipuolinen.

Varmasti välillä mietityttää että mistä kirjoittaisi. Hyviä aiheita olisivat esim. lapsiperheen menovinkit, meidän päivä -tyyliset jutut, meidän ruokapäiväkirja, vinkit kivoista leluista, pohdinnat lapsiperheen iloista ja huolista, tulevaisuuden haaveet ja suunnitelmat, jne. Aina ei varmasti jaksa pohtia syntyjä syviä, joten pienetkin jutut ilahduttavat, jos löydät vaikka kivan huulipunasävyn, tai löydät kaupasta hyvän siivousliinan, tai päiväkodissa on sattunut joku pieni hauska kommellus.
Kaikkea hyvää!

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Nimimerkkisi kuulostaa todella tutulta, jäänyt varmasti mieleen hääblogiajoilta. Ne hääbloggaajien blogitilaisuudet olivat ihan mielettömiä. Voi niitä aikoja.
Kiitos tuhannesti juttuideoista ja palautteesta. Välillä tuntuu, että blogini on sellainen sillisalaatti, mutta sinä näet sen positiivisemmin, "monipuolinen". Ihana saada palautetta, että olen tehnyt jotain kivasti blogini suhteen.
Ihana kuulla, että teilläkin on nykyään taapero. Kaikkea hyvää arkeenne. <3
Kiitos, että seuraat blogiani.

LindaWa
18/37 | 

Hei! Älä vain lopeta bloggaamista! Joukolatar on yksi mun suosikeista ja olen lukenut tätä siitä asti kun siirryit Vauvaan :) Parasta blogissa on vaihtuvat ja monipuoliset aiheet ja sopivasti kuvia+tekstiä. Asuin ennen Helsingissä ja nyt Ruotsiin muutettuani on ihana lukea kaupunkielämästä helsinkiläisittäin :)

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Nyt en lopeta, kun sain näin paljon kommentteja. :) Kiitos itsellesi palautteesta. Lupaan, että jatkossakin jutut ovat eri aiheista. Pitää kyllä tehdä juttu minun tavallisesta päivästä Helsingissä.
Hyvää talven jatkoa sinulle sinne. Kiitos, että luet blogiani.

Vierailija
19/37 | 

Kiitos kivasta blogista:) Itse luen kyllä joka postauksesi, mutta harvemmin tulee kommentoitua:/ Matkailu, lasten vaatteet ja lelut sekä sisustus kiinnostaa. Olenkin ostanut meidän neitokaiselle monia juttuja blogistasi poimiman vinkin perusteella :) Onnea 3v blogillesi:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Sisältö jatkuu mainoksen alla