Kesällä on hyvin aikaa kuljeskella ympäri Helsinkiä ja pistäytyä tarvittaessa kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Viime päivinä olenkin nauttinut kahvia tai lounasta näissä ihanissa paikoissa.

Street Gastro premium lohivoileipä oli mieletön. Täytettä oli niin reilusti, että valuivat pitkin rinnuksia, mutta olipa maukasta. Rento fiilis ja palvelu. Just hyvä. 


 





Brooklyn Cafessa itkin onnesta kun söin tajuttoman herkullisen lohi bagelin. Kahvilassa on hämyisän vihtyisä tunnelma ja siellä on helppo viettää kiireetöntä aikaa vaikka herkullista smoothieta samalla nauttien. Brooklyn Cafe on ihana pala New Yorkia Helsingissä (en tosin ole NY:ssa oikeasti käynyt). Palvelu on amerikkalaisen ystävällistä. Paikka on pieni, joten joskus joutuu odottamaan tilauksiaan ja vapaata pöytää, sillä paikka on kuitenkin todella suosittu. Omistajilla on myös leipomo fredalla, sieltä on pakko joskus käydä ostamassa cupcakejä.



Katajanokan Johan & Nyström, tykkään vaan niin kovasti kahvilan miljööstä, makasiinin tiiliseinät luovat kaunista tunnelmaa. Palvelu on aina rennon ystävällistä. Raakaruoka kakkupalat kahvilamyymälän vitriinissä ovat herkullisen näköisiä ja terveellisen makuisia. Ja onhan se kahvikin mielettömän hyvää.









Kawa Cafe on ollut Kampissa jo melkein muutaman vuoden, mutta nyt vasta löysin tämän paikan. Nuoret pitäjät, romanttinen sisustus ja listalla mm. smoothieta ja salaatteja.  Kun kävimme Kawassa oli paikassa todella rauhallista, en sitten tiedä ovatko ihmiset oikein vielä löytäneet tätä suloista kahvilaa. Syksyn tullen Kawassa on taas kuulemma brunsseja.


 




Kun Kauppatori herää aamulla on ihana mennä nauttimaan aamukahvit johonkin torin kahviloista. Heräävä merellinen Helsinki on vaan niin parasta. Välillä on ihan ok syödä lihapiirakka ja croisantti aamiaiseksi. :) Sen jälkeen ostaa vaikka päivän evääksi tuoreita kotimaisia marjoja.




Ihana kotikaupunkini Helsinki!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram